Sivut

tiistai 30. syyskuuta 2008

Keltaista

Keltainen on kaunis väri. Etenkin näin syksyllä auringon paisteessa, keltainen ihan hehkuu...

Työhuoneeni ikkunasta näkyvä kaunis nuori vaahtera.


Kuunliljan tyylikkäät kellertyneet lehdet.


Maa-artisokkakin ehti kukkia tänä kesänä. Aurinkoisen ja lämpimän kesän jälkeen se kukkisi vielä runsaammin. Nyt kukkia oli muutama.

Viimeiset auringonkukat jo hieman lakastumassa.


Aina ihana ja varma loppukesän ja syksyn kukkija - pensashanhikki : )

sunnuntai 28. syyskuuta 2008

Ennen vanhaan ...

Valmistelin tässä Perinneperennat kurssia ja selasin vanhoja valokuva-albumeja. Kuvista näkee sen aikaisia perennoja. Vanhat valokuvat onkin kiva tietolähde.

Tämä kuva isoisäni isästä on ehkä 1940 luvun alusta. Siinä näkyy olevan saksankurjenmiekkaa ja hopeahärkkiä, luulisin.
Tämän asterin kuvasin tänään. Todennäköisesti vanha perenna.
Sammalleimutkin ovat aika kauan kasvaneet pihoillamme. Pari kukkaa oli tänään auki : )
Nämä vanhat betoniportaat melkein peittyivät lehdistä. Ne olivat niin kauniit, että jätin lehtien harjaamisen tuonnemmaksi.

Pihahommia ei tänäkään viikonloppuna vielä oikein ollut. Tuuli sen verran kovaa, ettei kannattanut haravoida ja perennojen lehdet ovat vielä liian vihreitä pois leikattaviksi. Keräsin sitten pari saavillista tuulen pudottamia omenoita, peurojen herkuksi.

tiistai 23. syyskuuta 2008

Sammalta lisää ...

Sammaleen lisäys onnistuu nyt kaikkein parhaiten ! Siis nyt syksyllä, kun ilma alkaa olla kosteata myös päivisin.

Sammalnurmikko on helppohoitoinen ja aina vihreä. Tosin pelinkenttänä se ei kestä. Paras paikka sille on varjoinen ja kosteahko maa.


Puunrunkokin on saanut sammalta pinnalleen.


Kiven päällä sammal on tosi kaunista, etenkin kun kiven pinta näkyy.


No, joskus käy näinkin. Linnut ovat etsineet näköjään ruokaa sammaleen alta ja vähän irrotelleet sitä : )

maanantai 22. syyskuuta 2008

Pihatöitä odotellessa...

Kuupuutarha -teemapäivä Handolinin taimitarhalla sujui eilen nopeasti. Onneksi ehdin ottaa kuvan, heti kun tulin paikalle. Eli kuvasta puuttuvat sen takia ihmiset... Taimitarhan väki oli tosi kivasti laittaneet Kuupuutarha teeman mukaan "koristelut".

Tänään ajattelin tehdä pihahommia. Mutta eipä pihalla nyt oikein ole muuta tekemistä kuin omenoiden keruu nurmikolta ja kitkemistä. Daaliat ja monet perennat kukkivat edelleen... Piha on sen verran suojaisa, että pakkanen ei ole vielä niitä puraissut : )

Lähdin siis kävelylle kuvaamaan muualta ensimmäisiä syysruskan värejä. Tässä upeaa vaahteran oranssia...


Säleikkövilliviinin punaista....

Punaiset pensaat ovat koivuangervoa ja keltainen iso pensas muistaakseni tataarivaahtera. Kuusen edessäkin on myös koivuangervoa, mutta niissä ei ole vielä syysväriä. Kuiville paikoille tulee ensimmäisenä ruskanvärit...




torstai 18. syyskuuta 2008

Kuupuutarha teemapäivä 20.9.

Valmistaudun tässä teemapäivään ja katselen kuvia sopivista kasveista Kuupuutarhaan...
Kerron Kuupuutarhasta Nurmijärven Röykässä, Handolinin taimitarhalla, lauantaina 20.9. klo 11.00. Toivottavasti sää on sopiva, vaikka pääseehän siellä katoksen alle ...

Nyt onkin paras aika istuttaa pensaita ja puita. Näin syksyllä istutettaessa säästyy kasteluilta aika paljon : ) Lisäksi edulliset aitataimet tulevat näihin aikoihin myyntiin.

Valkokirjavalehtiset kanukat ovat helppoja ja niiden oksiston alla on hyvä paikka kevään sipulikukille. Oksat ovat harvahkot ja lehdet eivät tule kovin aikaisin keväällä. Toisaalta kesällä tiheä lehdistö peittää hyvin lakastuvien sipulikukkien lehdet.

Kuupuutarhassa on tietysti lyhtyjä....

Myös syyshortensioiden oksien alustat ovat hyviä paikkoja sipulikukille. Lehdet tulevat niihin vasta myöhään keväällä eli sipulikukat saavat kukkia ensin.
Ja hortensioiden kukat sopivat juuri Kuupuutarhaan...



tiistai 16. syyskuuta 2008

Syyslannoite ja sipulikukkia

Monet ovat pohtineet syyslannoituksen antamista. Kasvit pystyvät ottamaan ravinteita, kun ne ovat vielä vihreälehtisiä eli ei enää. Ihanteellinen syyslannoituksen ajankohta on elokuun alusta elokuun puoliväliin. Poikkeuksena vihreä ja kasvava nurmikko. Se hyötyy vielä syyslannoituksesta.



Vihdoinkin ! Löysin vihdoin ja viimein haluamani sipulikukat ja vähän muutakin :) Nyt vain odotellaan, että syksy etenee ja perennojen lehdet saa leikata pois tieltä.

Tässä kuvassa on vanhoja jouluhyasintteja. Nyt ostin kokeeksi ulos tarkoitettuja hyasintteja. Niillä pitäisi olla isompi kukkaterttu. Ensi keväänä sen sitten näkee...


Kirjokevättähtiä hankin "vähän" lisää (100 kpl). Tänä syksynä on tullut ostettua niin paljon sipulikukkia, etten suostu laskemaan paljonko niitä on yhteensä ! Istutuspuuha ei tunnu sitten niin rankalta: )

sunnuntai 14. syyskuuta 2008

Aurinko paistoi ja ...

Kani, jippii ! Sain vihdoinkin kuvattua kanin. Se oli niin söpö isoine silmineen. Toki tiedän miten paljon puistojen ja pihojen kasveja kanit ovat syöneet, mutta silti... kyllä ne ovat söpöjä ! Tämän kanin kuvasin Helsingissä, Töölönlahdella.

Aurinko paistoi koko perjantaiaamun ja pian perhosia lenteli kukissa. Tässä amiraaliperhonen herkuttelee valkeassa punahatun kukassa.

Ja tässä perhonen komeamaksaruohon kukassa.

Myös neitoperhosen sain kuvattua eilen. Kyllä se aurinko tekee ihmeitä.
Jos näin aurinkoiset päivät jatkuu, odotettavissa on upea ruska...

torstai 11. syyskuuta 2008

Aurinko tuo heti elämää pihalle

Kurtturuusun kukassa oli surinaa...


Samassa pensaassa pikkulinnut olivat syöneet kiulukoista siemenet. Linnut olivat aika arkoja, en saanut niistä kuvaa. Mikä lie pelästyttänyt niitä ; )

Tammissa on kohta paljon lintuja ja oravia, kun tammenterhot alkavat kypsyä. Ja naakat syövät maahan pudonneet tammenterhot. Näin tässä pari päivää sitten kun naakkaparvi oli omenapuussa herkuttelemassa punaisilla omenilla. Se oli hassun näköistä.


Ja vihdoinkin sain ostettua Kuupuutarhaan muutaman pussillisen tulppaanin sipuleita ja vähän valkoista scillaa. Täytyy vielä käydä parissa puutarhaliikkeessä ....


maanantai 8. syyskuuta 2008

Sipulikukkien hankintaa ...

Suunnittelin tänään taas lisää sipulikukkia yhteen perennapenkkiin. Nyt ne kannattaisi jo ostaa... etteivät lopu myymälästä. Istuttamaan ei kylläkään vielä pääse, perennojen lehdet ovat liikaa tiellä.
Ajattelin hankkia myöhään kukkivia tulppaaneja. Ne kukkivat kesäkuussa, jolloin muut sipulikukat ovat jo ohi, mutta perennat eivät vielä kuki siinä ryhmässä.
Näissä kuvissa on juuri myöhään kukkivia tulppaaneja, kun perennatkin ympärillä ovat noin isoja. Otin nämä kuvat tänä kesänä jostain puistosta... Katselin muistinvirkistykseksi viime kevään otoksiani...ah ne olivat niin värikkäitä ja ihania...


perjantai 5. syyskuuta 2008

Upea sää parvekepuuhille

Tänään oli aivan mahtava sää, aurinko paistoi pitkästä aikaa. Oli ihan pakko lopettaa työt aikaisemmin ja lähteä pitkälle kävelylenkille. Tuuli vähän lujaa, mutta mitäpä siitä :)
Kirjavalehtiset pelargonit olivat tämän kesän uusi tuttavuus. Pidin ne ihan omissa ruukuissaan, enkä istuttanut muiden sekaan. Ihan kivoja niinkin, vaikka kasvutapa on hassu.

Tämän viherkasvin, jonka nimeä en tiedä, otin tänään jo parvekkeelta sisälle. Se on ollut koko kesän parvekkeen pöydällä. Se olikin sitten pieni urakka. Koska siinä oli muutama kirva, suihkuttelin sitä ammeessa useaan otteeseen. Sitten lehdistö sai kuivahtaa ja lopulta asettelin sen kukkalaudalle. Versot olivat 2 metrisiä eli ruukku on keskellä ja versot pitkin kukkalautaa. En vielä raaskinut leikata niitä lyhyemmiksi, mutta toisesta päästä ne ovat lattialla asti. Se oli kasvanut aivan uskomattoman hyvin. No, ehkä huomenna on otettava ne sakset esiin...

tiistai 2. syyskuuta 2008

Pelargonit ja daaliat kukkivat vielä upeasti


Daaliat kukkivat komeasti. Paikka on onneksi sellainen, ettei siihen ensimmäset hallat iske. Voi hyvinkin olla, että nämä säilyvät vielä lokakuulle asti. Riippuu nyt noista yöpakkasista.

Kirjavalehtiset pelargonit kasvoivat hassusti vinoiksi, tosin se ei tästä kuvasta näy. Näille pitää kohta tyhjentää paikka sisältä, kirjastohuoneen ikkunalta.
Samoin tämä iso pelargoni pitäisi saada mahtumaan samalle ikkunalle. Täytynee leikata pienemmäksi, jotta nämä kaikki mahtuvat siihen. Silti taitaa tulla ahdasta. Tämän pelargonin säilytin viime talven ja säilytys onnistui hyvin. Se oli talvellakin kauniin vihreä. Onneksi tässä on vielä aikaa varmaan kuukausi, sillä ikkunan eteen pitää saada toinen lipasto tai kukkateline.