sunnuntai 29. elokuuta 2021

Elokuun lopun pihatöitä

Tässä elokuun lopun pihatöitä, joita voi tehdä myös syyskuun alussa. Riippuu tietysti pihasta, missä päin Suomea piha sijaitsee sekä pihanhoitajasta, mitkä on nyt ajankohtaisimmat pihatyöt. Meidän pihalla, täällä eteläisessä Suomessa, on vielä aika kesäistä ja kasvimaaltakin tulee satoa. Tietysti nurmikkoa leikataan edelleen sekä kastellaan kesäkukkaruukkuja, tarpeen mukaan. Hoidamme pihaa ekologisesti ja se tuo tietynlaisen rentouden puutarhanhoitoon.

Kesäkukkien talvisäilytykseen valmistautuminen...

Tässä vaiheessa seurataan jo sääennusteen yölämpötilaa. Nimittäin nyt voi tulla jo yöpakkasia, joita säilytettävät kesäkukat eivät kestä.
Jos ennuste lupaa nollaa tai paria astetta pakkasta, meidän pihalla riittää suojaksi harso pelargoneille. Sen sijaan verenpisarat on herkempiä pakkaselle, joten ne nostetaan ajoissa eteiseen suojaan. Samoin tehdään pelargoneille, jos pakkasta on luvattu enemmän kuin pari astetta.

Talvisäilytykseen menevien kesäkukkien multa ei saa olla liian märkää, joten usein syyskuussa pelargoniruukut siirretään katokseen suojaan, ennen sateita. Pelargonit ovat nimittäin tosi herkkäjuurisia ja kuolevat helposti liian märässä mullassa viileässä kellarissa. Lisäksi sade pilaa niiden kukat. Ekassa kuvassa on tavallinen pelargoni sekä pienikukallinen australianvillipelargoni.

Daaliankin voisi suojata harsolla ennen pakkasyötä, jos haluaa. Niiden versot ovat arkoja pakkaselle ja mustuvat heti pakkasyön jäljiltä. Daalian juurakot sen sijaan säilyvät mullassa ja niitä muutama pakkasaste ei vielä vioita.

Liljakukkojen toukkien hävitystä... 

Huomasin muutama päivä sitten, että meidän puuliljojen lehdissä on liljakukkojen toukkia. Ne on aina lehden alapuolella, mustan mönjän sisällä.
Kuvassa kaksi liljakukon toukkaa on syönyt lehden jo aika lyhyeksi. Pyyhin ne pois nenäliinalla ja liiskasin ne saman tien. Aikuisia liljakukkoja ei olekaan näkynyt pitkään aikaan, onneksi 😊

Tässä lähikuva ruskehtavasta toukasta, joka on tullut esiin mustan mönjän sisältä.

Jos haluaa liljojen voivan hyvin, niistä kannattaa poistaa kirkkaan punainen pieni koppakuoriaisen näköinen aikuinen liljakukko. Sekä tietysti nämä liljakukon toukat, aina kun niitä huomaa.

Verkot suojaamaan kauriin tuhoilta - elokuun lopun pihatöitä...

Metsäkauriit on taas alkaneet kulkea pihamme läpi. Itse ei olla niitä nähty, koska niiden kulkureitti ei oikein näy sisälle. Onneksi naapurimme on ne nähnyt. Joten nyt suojasimme pienen marjakuusen alun kanaverkolla, sillä se tuntuu olevan kauriiden herkkua. 
Ensi viikolla laittamme nuorille puille runkosuojat paikalleen, niin kauriit eivät pääse maistelemaan niiden kuorta, syksyiseen tapaansa.

Kitkeminen kuun mukaan...

Kuun mukaan nyt kannattaa kitkeä rikkaruohoja vielä reilun viikon ajan. Sen jälkeen tuleekin taas tauko kitkemiseen. Jos haluat päästä kitkemisessä helpommalla, niin kitkeminen kannattaa ajoittaa kuun mukaan
Tästä on todella paljon hyvää käytännön kokemusta, kuten kesän #kitkemispäivistä, joista ilmoittelin facebookissa.
Koska kuun mukaan nyt ei ole hyvä aika istuttamiseen, niin voikin hyvin  keskittyä kitkemään rikkaruohoja 😊

Elokuun lopun tärkeitä pihatöitä - kompostien hoito...

Elokuun lopulla, etenkin tänä viikonloppuna, on erityisen hyvä aika kompostin kokoamiseen ja hoitoon, kuun mukaan. Komposti on ekologinen tapa "hävittää" puutarhajäte ja valmistaa jätteestä hyvää multaa.

Ohjeet puutarhajätteen kompostointiin löytyy Kompostin teko - kompostisarjan 1. osa -postauksesta.

Kuten kuvasta näkyy, meillä menee kaikki puutarhajäte avokompostiin eli kompostikasaan. Tänä vuonna puutarhajätettä on tullut jo noin metrin korkuinen kasa. Keväällä 2023 se on valmista multaa kasvien käyttöön.


Onkohan vielä jotain muita pihatöitä, joita on hyvä tehdä elokuun lopulla?


Puutarhaterveisin Sari


4 kommenttia:

  1. Taas tuli hyviä vinkkejä puutarhan hoitoon. Meillä metsäkauriit pistelevät poskeensa myös timanttituijat niin korkealta kuin ylettyvät. Onneksi tuijat ovat jo niin isoja, ettei se haittaa varmaankaan tuijia eikä niiden katsojaa. Niitä on kaksi vierekkäin, mutta jostain syytä kauriit järsivät vain toista. Kauriiden karkottamiseen voisi teilläkin toimia sama konsti jota olen joskus käyttänyt: Laita niiden kulkureitille puiden oksiin mustia sukkia, jotka olet kastellut poron tai naudan verellä, jota saa pakastettuna ainakin isommista marketeista. Poron veri on parempaa, koska se muistuttaa enemmän riistaa mitä kauriitkin ovat. Useammat vanhan risaisen sukan voi säästää tähän tarkoitukseen ja tunkea ne mytyksi sukkahousun lahkeeseen ja kastella koko setin verellä. Kauriit luulevat jonkun lajitoverinsa matkan päätyneen siihen ja saattavat kiertää paikan jostain muualta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä! Tuijat tosiaan kestää hyvin leikkaamista, ja siten myös kauriita. Onneksi teidän tuijat on jo niin korkeita, etteivät kauriit pääse syömään koko tuijaa matalaksi. Silloin se olisi jo ehkä liikaa ja tuijat voisi kuolla.
      Enpäs ole tiennytkään, että poron verta on myynnissä. Sitä voisikin kokeilla joku kerta. Metsäkauriit kulkee meidän pihalla vähän joka suunnalla ja ollaan tähän asti vain suojattu tietyt niille mieleiset kasvit. Verisiä sukkia voisi laittaa pensaiden oksiin ja rajoille, jospa se auttaisi.

      Poista
  2. eivätkö supikoirat ja rotat käy avokompostilla?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meidän avokompostiin laitetaan vain puutarhajätettä ja huonot omenat. Ei siis perunankuoria tms. keittiöstä tulevaa. Ja yli 30 vuoden aikana ei kertaakaan ole kompostissa käynyt rottia tai vastaavia.
      Syy on ehkä se, että komposteja hoidetaan säännöllisesti eli ne eivät ole tunkioita, joihin vain heitetään puutarhajätteet.
      Meidän asuinalueella on ollut muutamia rottia ja silloinkaan, ne eivät olleet kiinnostuneita komposteista niiden jäljistä päätellen. Kompostissa ei niille ole ruokaa.
      Keittiöjäte meillä kompostoidaan vanhassa Biolanin Pikakompostorissa, joka on jyrsijäsuojattu. Ruokajätettä ei edes saa laittaa muunlaiseen kompostoriin.

      Poista