Sivut

perjantai 16. heinäkuuta 2021

Kesän puutarhatyöt ja kuun vaiheet

Kuun vaiheet kannattaa huomioida edelleen, kun tekee kesän puutarhatöitä. Tuttuun tapaan työt sujuu silloin vähemmällä vaivalla ja lopputulos on toivotunlainen. Tai ainakin kannattaa välttää niitä huonoimpia aikoja. Nämäkin monta vuotta vanhat pelargonit on hoidettu kuun mukaan, niin keväällä kuin nyt kesällä. Toki yksi syy näiden rehevään kukintaan kuumana ja kuivana kesänä on biohiilimulta ja lannoitus, sekä kastelu.

Taimien istuttaminen ja siementen kylvö...

Näissä 30 asteen helteissä ei kannata istuttaa kasveja, mikäli ei ole pakko. Muuten kesä on ihan hyvää istutusaikaa ja esimerkiksi monivuotisten taimien hyvä istutusaika on nyt 23.7.2021 asti ja elokuussa  9.8.2021 alkaen
Lehtisalaattiakin voi taas kylvää kun lämpötila on lähempänä 20 astetta. Nimittäin lämpimämmässä salaatin siemen ei oikein lähde kasvuun. Lehtisalaatti kylvetään kasvavalla kuulla.
Retiisiä voi myös kylvää loppukesällä, vähenevällä kuulla. Satoa siitä saa 3-4 viikon kuluttua siementen kylvöstä.
Kuvassa testi, jossa toisessa ruukussa on biohiilimultaa ja toisessa multaa ilman biohiiltä. Kasvit on samat. Laitan myöhemmin näistä lisää.

Vesakon ja pensaiden hävityspäivät...

Vesakon hävityspäiviä moni teistä odottaa malttamattomasti, sillä ne sopivat hyvin myös kurtturuusun hävittämiseen. Samoin vaahteran versot on hyvä leikata maata myöden niinä päivinä, niin ne eivät  kasvata uusia versoja tilalle, kuin vähän.
Tästä vanhempi postaus Kurtturuusun hävittäminen ilman myrkkyä, ekologisesti.

Vesakon hävityspäivät 5.-7.8.2021, iltapäivällä

Erittäin hyviä kitkemispäiviä on tästä eteenpäin kerran kuukaudessa. Niistä muistuttelen edelleen Puutarha Studion facebook sivulla sekä instagramissa.

Syyslannoitus tärkeä talvenaroille kasveille...

Syyslannoite valmistelee kasveja syksyyn ja talveen sekä ensi kesän kukintaan ja satoon. Syyslannoitteessa ei ole lainkaan typpeä eli se on ihan omanlainen lannoite. Itse lannoitan luomu syyslannoitteella aina elokuun puolen välin tienoilla ja kuivana kesänä jo elokuun alussa kaikki talvenarat kasvit, ja tietysti kuun mukaan. Meillä talvenarkoja on ryhmäruusut, köynnösruusu, kärhöt, magnolia, talvetettavat daaliat yms. Lisäksi annamme syyslannoitetta osalle marjakasveista.

Luumu- ja kirsikkapuiden leikkaaminen...

Elokuu on hyvä aika leikata vuotavat puut, kuten luumu- ja kirsikkapuut. Jotta nämä kerran vuodessa olevat tärkeät ajankohdat eivät mene ohi, ne kannattaa merkata omaan kalenteriin jo vuoden alussa. Aivan samalla tavalla kuin kevään omenapuiden leikkaamispäivät. Muuten, nämä elokuun luumu- ja kirsikkapuiden leikkaamispäivät sopivat myös omenapuiden leikkaamiseen.
Nämä kaikki päivät on listattuna Puutarha Studion Kuun vaiheet ja puutarhanhoito -verkkokurssin materiaaleissa.

Kun valitsee leikkaamispäivät kuun mukaan, hedelmäpuut voivat hyvin ja tuottavat satoa tulevanakin vuotena. Lisäksi puut eivät tee vesiversoja tai muuten innostu kasvamaan liikaa. On hyvä muistaa leikata vähän kerrallaan ja isommat leikkaamiset jaksottaa useamman vuoden ajalle. Liian rajusti leikattu luumu- ja kirsikkapuu voi saada pahoja talvivaurioita seuraavana talvena ja jopa kuolla.


Puutarhaterveisin Sari



2 kommenttia:

  1. Kiitos muistutuksesta! Viime vuonna hävitetyn kurtturuusun kohtaan on tullut pari uutta versoa ja ne olisi tarkoitus nyt hävittää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä :) Kurtturuusun hävityksesi kuulostaa onnistuneen hyvin. Ja nyt kun poistat nekin hävityspäivinä iltapäivällä, todennäköisesti uusia versoja ei enää kasva.

      Poista