perjantai 7. toukokuuta 2021

Esikasvatetut taimet toukokuussa

Esikasvatetut taimet näyttää hyviltä nyt toukokuun alussa. Ensi viikolla alkaa taas hyvä aika istuttaa, joten osa näistä voi päästä jo ulos pihalle ja osa pitänee istuttaa isompiin ruukkuihin.  Tähän aikaan tuleekin katsottua pitkää sääennustetta, ennen pihatöihin ryhtymistä. Ja ennen kuin vie nämä sisällä kasvatetut taimet ulos, ne pitää muistaa karaista.


Rimpsureunaiset orvokit aloittelevat kukkimista...

Tammikuun lopulla siemenistä kylvetyt rimpsureunaiset orvokit on koulittu pieniin kaktusruukkuihin sammalkasvualustaan, jotta ne vievät ikkunalla vähän tilaa. Koska ruukut ovat niille jo aika pienet,  aurinkoisina päivinä  ne kuivuvat tosi herkästi. Joten ne pitää istuttaa isompiin ruukkuihin tai suoraan ulos. Taimissa on jo kivasti ensimmäiset nuput näkyvissä. 


Punahatun taimet helppoja kasvattaa siemenistä...

Punahatun esikasvatus on tosi helppoa, aivan kuten viime vuonnakin. Laitoin yhden siemenen sammalnappiin ja nyt ne näyttävät tältä. En vielä ole siirtänyt niitä omiin ruukkuihin, koska ne mahtuvat näin paremmin kapealle ikkunalaudalle.
Seassa on myös yksi tuoksuherne, jonka olen latvonut jo parikin kertaa. Ensi viikolla myös nämä pääsevät omiin ruukkuihinsa, kun kuun vaihe on siihen taas sopiva.
Lisää Punahatun kasvatus siemenestä -postauksessa.

Sammalnapit on tosi käteviä siementen kylvöissä, kunhan tekee kastelun ohjeiden mukaan. Eli vain alkukastelussa vettä laitetaan napin päälle. Jatkossa kastelu tehdään aina sammalnappien väleihin eli astian pohjalle.

Ensimmäisessä kuvassa on sammalnappi kuivana sekä orvokin taimialustana muovikipossa. Sammalnapista näkyy hyvät orvokin juuret 😊


Punakärsämöt leikkokukiksi...

Esikasvatin ekaa kertaa punakärsämöitä kukkapenkkiin ja samalla leikkokukiksi. Punakärsämö on siis perenna kuten punahattukin.
Kätevään muovilokerikkoon laitoin sammalkasvualustaa eli 100% sammalta ja yhden siemenen. Kaikki siemenet itivät. Nämäkin pitää istuttaa isompiin ruukkuihin tai suoraan pihalle. Nimittäin kärsämön lehdet tarttuvat helposti toisiinsa ja koettavat peittää vieruskaverinsa, joten ne kaipaavat lisää kasvutilaa.

Sammaleessa taimille kasvaa tosi hyvät juuret ja taimet ei heti kärsi kasvualustan kuivahtamisesta. Siksi olen niin ihastunut sammalkasvualustaan. Jos kiinnostaa lukea siitä lisää, tietoa löytyy   Sammalkasvualusta hyvä kylvöihin ja kasveille -postauksesta.


Samettikukan esikasvatetut taimet kirjavia...

Samettikukan esikasvatetut taimet on jännän kirjavia. Olen lannoittanut niitä ja muitakin taimia jo normaalisti, joten lannoitteen puutosta ei niillä pitäisi olla. Taimet ovat saaneet ikkunasta vetoa, kun oli kunnon pakkasyöt ja nyt myöhemmin ne ovat pari kertaa melkein kuivahtaneet kuumaalla aurinkoisella ikkunalla. Eli kirjavuus voi johtua siitäkin. Saas nähdä, miten käyttäytyvät jatkossa. Nyt ainakin niissä on jo nupun alut 😊


Värinokkosen syksyinen pistokastaimi...

Lokakuun alussa limenvihreästä värinokkosesta otettu tosi pieni pistokas lähti hyvään kasvuun ja  näyttää nyt tältä. Vau! 
Tammikuussa mietin, pitäisikö sitä vähän latvoa. Mutta jätin leikkaamatta ja kuin huomaamatta, se on kasvanut näin tuuheaksi ja isoksi.

Sekin kaipaa jo pääsyä isompaan ruukkuun 😀 Nimittäin aurinkoisina päivinä sitä pitää kastella joka päivä valkoiseen kippoon, mikä on vähän kuin alkeellinen altakasteluruukku. On muuten komeat juuret ja multana taas sammalta.

Lisää ohjeita taimikasvatukseen...

  • Näin kylvät siemenet sisällä eli ohjeita, miten siemenet kannattaa kylvää ja miten erilaisia siemenet voivat olla.
  • Viisi vinkkiä kevään kylvöihin Tärkeimmät vinkit, joilla onnistuu kylvöissä ja taimikasvatuksessa.
  • Taimien kouliminen omiin ruukkuihin Postauksessa kuvasarja, mistä näkee koulimisen vaiheet. Kouliminen on helppoa, kun tietää mitä tekee.
  • Taimien ruukutus eli kasvin ruukun vaihto isompaan. Siinä tärkeä ohje, miten valita ruukku, jotta kasvi ei kärsi, vaan lähtee hyvään kasvuun.
  • Taimien latvominen Osa taimista pitää latvoa, jotta niistä tulee monihaaraisia. Postauksessa kuvat petunian latvomisesta.
  • Taimien jatkohoito eli miten hoitaa taimia, jotta niistä tulee hyviä. Ja miten taimet totutetaan ulkoilmaan, sitten keväällä.
  • Esikasvatus kuun mukaan Miten ajoittaa siementen kylvöt ja jatkohoito kuun mukaan. Tästä aiheesta on enemmän verkkokurssilla.
  • Kuun vaiheet ja puutarhanhoito -verkkokurssilla on myös listat 2021 eri kasvilajien kylvöpäivämääristä, parhaat kitkemispäivät 2021 ja viikon ajankohtaiset puutarhatyöt (myös kylvöpäivät). Verkkokurssi on Puutarha Studion.


Tämä viikonloppu on hyvä aika kitkemiseen, mistä muistuttelinkin jo Puutarha Studion FB ja Instagram tileillä. Keskiviikkona 12.5.2021 alkaa sitten se taimien istutusaika 😊

Kevätterkuin Sari


2 kommenttia:

  1. Hienot ja terhakkaat taimet! Miten sinulla meni viime talven ne edelliset punahatut? Onko elossa vielä? Tässä mietin, josko itse rohkenisin kylvämään niitä. Säästäisi taimissa jonkun euron.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne valkokukallisten punahattujen taimet ovat nyt pienillä aluilla, siis säilyivät hyvin ensimmäisen talvensa :)
      Punahatut vaikuttavat tosi helpoilta kasvattaa siemenistä. Kokeile ihmeessä! Ja jos pihalta löytyy niille riittävän läpäisevä ja aurinkoinen kohta, niin todennäköisesti myös talvehtivat hyvin.
      Laitan kuvia niistä taimista jossain vaiheessa, viimeistään kun ne kukkivat.

      Poista