sunnuntai 22. syyskuuta 2019

Kesäkukat suojaan

Tänään vietiin kesäkukat suojaan, sillä ensi yöksi on luvattu meillekin kunnon pakkasyö. Tosin iso osa kesäkukista on edelleen ulkona, kuten nämä daaliat. Meillä oli jo pakkasta yksi aamuyö ja se palellutti daalian versot tummiksi. Nyt niiden kanssa odotellaan parempaa juurakoiden ylösnostoaikaa, siis kuun mukaan.

Daaliat säilyneet hyvin talven yli...

Yksi syy siihen, miksi meillä daalian juurakot ovat talvehtineet jo 30 vuotta niin hyvin, on ehkä se, että annamme pakkasen palelluttaa niiden varret. Ja juurakot saavat olla maassa vielä senkin jälkeen viikon tai joskus pidempään. Kuulemma siten juurakoiden kuori vahvistuu, aivan kuten perunallakin.
Lisää daalian juurakoiden talvisäilytyksestä Daalian istutus ja talvisäilytystesti -postauksessa.

Ruostekukka ja syyssyrikkä vielä pihalla...

 Ruostekukka kukkii edelleen. Se ei kärsinyt pienestä pakkasyöstä, joten se saa olla vieläkin pihalla. Tämä ruukullinen on talvetettu jo useamman vuoden kellarissa ja sinne se viedään myöhemmin tänäkin syksynä.

Syyssyrikät kukkivat nekin vaikka on jo syyskuun jälkipuolisko. Yleensä ne ovat tähän aikaan jo lopettelemassa kukintaansa, mutta nyt niihin on kasvanut uudet nuput. Taisi kesän kuumuus ja kuivuus vähän sekoittaa niiden rytmiä. Saas nähdä, ehtiikö nuput avautua ensi viikolla, kun on luvattu lämpimämpää säätä. Siis syrikätkin saavat vielä olla pihalla. Lisää ohjeita Syyssyrikkä on paras perhoskasvi.


Terassihortensiat ja purppura-apilat...

Viileät yöt ovat saaneet terassihortensian kukat vahvan punaisiksi. Tosi hieno värimuutos! Ruukku on siirretty lähemmäs seinää suojaisempaan kohtaan. Ehkä talvetetaan se viemällä koko ruukku kellariin tai sitten istutetaan hortensia ja purppura-apila maahan. Todennäköisesti sen aika on vasta lokakuussa. 

Verenpisarat ja kriinumit suojaan sisälle...

Verenpisarat paleltuvat todella herkästi samoin kriinumi, joten ne vietiin tänään kellariin. Viimeiset sateet ja kylmät pilasivat vanhoista verenpisaroista kukat sekä nuput, joten senkin puolesta oli hyvä hetki siirtää ne jo talviteloille. Lisää talvetusvinkkejä: verenpisaran talvisäilytys.

Pelargonit autokatokseen suojaan...

Isot pelargoniruukut siirrettiin nyt autokatokseen suojaan, sinne kun ei näin pieni pakkanen vielä tule. Ruukut olisi jo voinut viedä kellariinkin, mutta ensi viikolle on luvattu sen verran lämmintä, että jätettiin ruukut pihalle. Aiempinakin vuosina ne ovat olleet pihalla myöhään syksyyn. Silloin pitää vain huolehtia, ettei sade pääse kastelemaan niitä. Ja pitää myös seurata sääennustetta, sillä pelargonit eivät kestä pakkasta. Lisää tietoa löytyy Pelargonien talvisäilytys -postauksesta.

Peiteharsoa suojaksi minimunakoisoille...

Minimunakoisot olivat tänään vielä niin hyväkuntoisia, että päätettiin suojata ne harsolla. Huomenna nähdään, riittikö se.

Parvekkeelta viherkasvit sisälle...

Tähän mennessä lasitetulla parvekkeella alin lämpötila on ollut +3,5 astetta.  Nyt tänään siirsin sieltä joulukaktuksen sisälle suojaan, ihan varmuuden vuoksi 😊

Ihanaa alkavaa viikkoa!

Terkuin Sari
Ps. Vielä ehtii osallistua arvontaan tästä

10 kommenttia:

  1. Samoin minä olen tehnyt omien daalioiden kanssa, siis saavat olla maassa ainakin viikon ensimmäisen hallayön jälkeen.
    Minua edesmennyt iäkäs naapurini neuvoi näin: kun pakkanen on ruskistanut daalian kukat ja varret ne katkotaan omille paikoilleen, siis daaliapenkkiin.
    Kiitos postauksestasi, tuli taas tietoa uutta ja lisävahvistusta omien tietojen lisäksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kuulla, että iäkäs naapurisikin oli näin tehnyt. Siinä täytyy olla jokin perä, koska olen muidenkin kuullut niin tekevän ja talvetus heillä onnistuu aina.
      Ole hyvä, ja kiva kuulla, että postauksesta saa jotain uuttakin. Itsestä tuntuu jatkuvasti, että toistan samoja juttuja vuodesta toiseen :)

      Poista
  2. Minä siirsin oman syrikkäni varmuuden vuoksi eteiseen muiden kesäkukkien kaveriksi. Täällä on ollut jo kolme pakkasyötä peräjälkeen, alimmillaan -2,5 astetta enkä halunnut, että vasta kesällä ostamani syrikkä paleltuisi komeimmassa kukassa ollessaan. Nuppuja puskee koko ajan lisää ja olenkin miettinyt, kannattaisiko niitä leikellä pois. Peukkuja minimunakoisollesi! Toivottavasti ei pakkanen vie sitä. Ihanaa alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä yläpihan puolella ei ole vielä ollut noin kovaa pakkasta, koska ahkeraliisat ovat vain hieman vioittuneet.
      Kovempi pakkanen kyllä vioittaa syyssyrikän nuput ja lehdet eli taisi olla hyvä ratkaisu siirtää se sisälle. Sillä aika arpapeliä nuo yöpakkasennusteet ovat :)
      Jos talvetat syrikän kellarissa tai muussa viileässä tilassa, niin en näe mitään syytä leikata nuppuja pois. Sitä ei tiedä vaikka tulisi lämmin syksy, jolloin ne jaksaisivat ehkä kehittyä kukaksi ja toisaalta niistä ei ole mitään haittaa.
      Kiitos, täytyy tosiaan pitää peukkuja, että yöpakkanen jää aika leudoksi.
      Ja mukavaa viikkoa sinullekin!

      Poista
  3. Kaunis terassihortenssia ja purppura-apila!Terassihortenssiat on mullakin vielä seinänvierustoilla, ei vissiin haittaa vaikka vähän kylmää saisivatkin. Verenpisarat siis talvehtivat hyvin kellarissa, nyt ajattelen minäkin kokeilla niiden talvehdittamista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Terassihortensiat kestävät näin syksyllä pientä pakkasta. Se vain värittää kukkien sävyä vahvemmaksi. Keväällä sen sijaan ne eivät kestä pakkasta.
      Verenpisaroiden talvetus onnistuu, etenkin vanhojen lajikkeiden. Oleellista on oppia kastelemaan niitä oikein eli kellarissa vain hieman kerrallaan.
      Aina kannattaa kokeilla talvetusta, sillä se on tosi helppoa kun oppii suhteuttamaan kasvin hoidon talvetuspaikan olosuhteiden mukaan. Kuulostaa ehkä hankalalta, mutta on helppoa :)

      Poista
  4. Minäkin kannoin tänään pelargonit sisälle, saavat olla talven keittiön ikkunalla. Joskus selviävät, joskus eivät.
    Tämän kesän uutuuksista yritän talvettaa mehipuun ja oliivipuun, saas nähdä miten käy. Pääsivät olohuoneeseen viherkasvien viereen. Sinne kannoin myös verililjapuun, se on viihtynyt siellä jo pari talvea.
    Terassihortensiaa en ole koskaan yrittänyt talvettaa, ehkä voisin kantaa ne autotalliin daalioiden kaveriksi, sitten vähän myöhemmin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minullakin on työhuoneen ikkunalla ne rungolliset pelargonit ja ovat vielä täydessä kukassa.
      Olen kerran koettanut talvettaa verililjapuuta, mutta ei onnistunut. Ehkäpä olohuone oli sille liian hämärä ja lämmin talvella. Pidetään peukkuja, että saat hyvin mehipuun ja oliivipuun viihtymään talven yli, ja myös ne pelargonisi!
      Terasihortensia on helppo talvettaa kellarissa tai kompostiin haudattuna. Ongelma siinä on vain se, että kukinta alkaa silloin aika myöhään kesällä, etenkin jos sen saa valoon vasta toukokuussa pihalle vietynä.

      Poista
  5. Voi miten suloiset minimunakoisot😍

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös olekin :) Niin suloisen hurmaavia, että käyvät hyvin koristekasveistakin. Ja ovat yllättävän helppoja kasvattaa.

      Poista