keskiviikko 13. kesäkuuta 2018

Ruusuissa on nyt kirvoja ja pieniä vihreitä matoja

Blogiyhteistyö: Schetelig/BayerGarden
Apuva! Ihan huomaamatta nämä pienet vihreät ruusunnuppupistiäisen toukat tai madot, kuten niitä monet kutsuvat, ovat vallanneet ryhmäruusujen latvat. Muutenhan niistä ei ole haittaa, mutta syövät latvan eli nuput! Ja jos ei ole nuppuja, ei tule kukkia. Eli pakko tehdä jotain ja pian.

Kirvoja ruusuissa ja orvokissa…

Ruusuista löytyi myös kirvoja, onneksi kuitenkin aika vähän. Nuo perhostoukat nypin pois, mutta kirjoja oli sen verran paljon versoissa, että helpompi homma oli ruiskuttaa ne luomuhyväksytyllä torjunta-aineella.


Kirvoja löytyi myös parvekkeen tummakukkaisesta orvokista. Eli nuo pienet pistemäiset kukkien varsissa. Tätä vähän myös ruiskutin, ja viimeistään viikonloppuna istutan sen pihalle puolivarjoon. Siellä yleensä kirvat häviävät, etenkin jos sataa... eli taidanpa joutua ruiskuttamaan tämän uudelleen pihalla.

Luomuhyväksytty kirvojen yms torjunta-aine...

Mäntysuopa ei ole luomuhyväksytty torjunta-aine ja sitä ei enää muutenkaan suositella hyönteisten torjuntaan. Onneksi on parempia vaihtoehtoja eli luomuviljelyyn hyväksyttyjä hyönteisten torjunta-aineita. Itse käytän tätä BayerGarden Natria Hyönteisten torjunta-ainetta, sillä se vaikuttaa tehokkaalta ja sitä voi käyttää syötäville kasveille, sisäkukille sekä muillekin kasveille.
Ruskeassa sumutinpullossa on valmista ainetta, heti ruiskutettavaksi. Se sopii erityisen hyvin parvekepuutarhureille tai jos myrkytettävää on vähän. Meillä kun on ne ryhmäruusut sekä kasvimaa, niin meille sopii paremmin tiiviste, josta voi itse laimentaa isompaan sumutepulloon. Vihreä tiivistepullo on pakattuna kuvassa näkyvään pieneen pahvilaatikkoon.
Käyttöohjeet kannattaa aina lukea huolella! Koska tämä luomuaineena on mieto, sitä sumutetaan esim. illalla, jolloin ei ole auringon uv-säteilyä enää niin paljoa. Samalla ei enää lentele hyönteisetkään.
Olen saanut nämä testaukseen tuotteen markkinoijalta eli Scheteligiltä. Kiitos heille!

Ryhmäruusut kukkivat koko kesän...

Nämä ryhmäruusut ovat niin upeita ja kukkivat koko kesän. Siis vain silloin, kun niissä on ehjiä nuppuja. Kuva on otettu elokuun puolessa välissä, jolloin niiden seassa kukki vielä monivuotista tähkälaventelia. Kuvasta tulee melkein tuoksu nenää asti 😊

Neilikkaruusu kuuluu myös niihin kasveihin, joista voi joutua myrkyttämään kirvoja. Sillä kirvat pilaavat niiden nuput. Kuva neilikkaruususta löytyy Tappajaetanat liikkeellä, ja muita pihakuulumisia -postauksesta.

Edit - nyt on pakko lisätä, että emme siis myrkytä kirvoja yms muista ruusuista, joita pihalla kasvaa monenlaisia. Emmekä myöskään muista kasveista, niissä ötökät saavat jäädä lintujen ruuaksi. Mutta nämä kasvit, jotka jutussa mainitsin, niin niistä on melkeinpä pakko torjua ötökät.

Toinen asia, jos noudattaa ohjeita ja ruiskuttaa aineen ötököihin, niin ruiskutus ei vioittaa muita hyönteisiä, ei hyviä eikä "pahoja". Käytännössä ruiskutus tehdään niin läheltä versoa, että näkee kyllä onko siinä vaikka leppäkerttu tai iso ja erikoinen perhostoukka. Ja ne tietysti kannattaa aina jättää rauhaan ja myrkyttämättä.
Natria Hyönteisten torjunta-aineen tehoaine on luonnon pyretriini, minkä teho lähtee heti ruiskutuksen jälkeen laimenemaan ja auringon valo tehostaa sitä nopeasti. Eli siinäkin mielessä oikein käytettynä turvallinen luonnolle.

Kesäterveisin Sari

10 kommenttia:

  1. Minulla onkin suunnitelmissa hankkia muutama ruusu pihaan. Hyvä, että kirvojen torjuntaan löytyy keinot.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ruusut ovat kyllä kukkien kuningattaria, pionien ohella :) Tavalliset pensasruusut ovat lisäksi helppoja ja eikä niitä haittaa pienet kirvamäärät.
      On tosiaan hyvä, että näitä mietoja luomuaineita on saatavana. Niillä myrkyttäessä luonto ei kärsi, eikä puutarhurikaan.

      Poista
  2. Voisikohan nuo vihreät toukat olla sitruunaperhosen toukkia?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuvan vihreät toukat eivät ole sitruunaperhosen toukkia. En ole mikään ötökkäasiantuntija, mutta minusta ne näyttävät ruusunnuppupistiäisiltä. Eli näiden toukkien ravintokasvi on ruusun lehdet ja nuput. Ja niitä on joka vuosi jalostettujen ruusujen uusissa versoissa näin alkukesällä.

      Poista
  3. Hyvä, kun tuli selvyys omankin pihan ruusunnuppujen putoiluun. Ötökkäähän siellä on ja toukkia, mutta on lohduttavaa kuulla, että ilmiö onyleinen. Nuo aineetkn on jo hankittu ja ruiskutettu, joten odotellaan loppujen nuppujen aukeamista! Kiitos postauksestasi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ruusut, varsinkin nämä pitkälle jalostetut ryhmäruusut, ovat ötököiden herkkua joka kesä. Tosin viime kesän runsaat sadekuurot poistivat osan ötököistä.
      Lisäksi kuun mukaan kastelukin vähentää ötököitä! Eli konstit on monet :)

      Poista
  4. Kirvat ovat jokavuotinen vaiva meilläkin. Kevätruiskutuksesta huolimatta lumipalloheisistä löytyy kirvoja, tosin vähemmän kun jos jättäisi ruiskutuksen tekemättä. Ainokainen ruusuni, pihaan jo ennen meitä istutettu kurtturuusu vetää kirvoja myös puoleensa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lumipalloheisi kuuluu myös niihin kasveihin, joista on pakko myrkyttää kirvoja ja muita ötököitä. Moni muukin on sen pensaan kohdalla kokenut kevätruiskutteen ihan ehdottomaksi. Onneksi sitäkin on luomuhyväksyttynä :)
      Kurtturuusu ja tarhakurtturuusu eivät onneksi häiriinnyt kirvoista. Ovat niin sitkeitä sissejä ja ahkeria kukkijoita ;)

      Poista
  5. Kirvat häviää kun istuttaa ruusujen joukkoon samettiruusuja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hieman epäilyttää tuo, sillä samettikukkien pitäisi olla korkeita ja niitä pitäisi olla paljon. Nimittäin laventelista sanotaan samaa ja se ei ole karkottanut ruusuista kirvoja kuin niistä oksista, jotka ovat laventelissa kiinni.
      Nyt tänä kesänä ei olekaan kirvoja vielä näkynyt. Mikä ei kylläkään ole hyvä juttu lintujen kannalta.

      Poista