tiistai 26. kesäkuuta 2018

Lehmus kukkii nyt hurmaavan tuoksuvasti

Lehmuksen kukinta on heinäkuun yksi pihan kohokohdista. Sillä kukkien tuoksu on jännän makea ja vahva. Itse asiassa kukinnan yleensä huomaa juuri tuoksusta. Meillä on pihalla iso metsälehmus, mutta se ei kuki vielä. Nämä kuvat otin tänään puistolehmuksista, kun käväisin kävellen asioilla. Puistolehmus on yleinen katupuu ja puistoissakin niitä näkee, eli käykääpäs tuoksuttelemassa lehmusten hurmaavaa tuoksua 😊

Lehmuksen tuoksuvia kukkia ja kimalaisia...


Yhdessä puiston lehmuksessa oli kaikki kukat avautuneet ja auringon puolelta alkaneet jo lakastumaan. Kukissa surisi paljon kimalaisia ja muita pölyttäviä pörriäisiä. Se saattaakin olla isolehtilehmus, joka kukkii näistä ensimmäisenä heinäkuun alussa.

Tällä lehmuksella oli vasta ekat nuput auenneet ja heti pörriäiset olivat löytäneet kukat.


Puistolehmus...

Kuvassa on kaksi puistolehmusta, edessä nuorempi sekä takana isompi ja vanhempi. Näkee hyvin tyypillisen puistolehmuksen kasvutavan eli ovat aika lailla kartion mallisia.

Lehmuksilla on pyöreähköt sydämenmalliset lehdet ja siksi ne ovatkin hyviä kasveja fengshuissa, kunhan piha on iso 😉
Ne kestävät muuten myös leikkaamista ja jotkut pitävätkin niitä pieninä pallopuina jokavuotisella leikkaamisella.

Puistolehmuksille on tyypillistä näiden versojen kasvu runkoon. Ne kannattaa leikata aina pois pieninä ja tietysti kuun vaiheiden mukaan, jotta kasvu ei kiihdy. Eli paras aika on nyt viikonloppuna ja ensi viikon alussa, pienenä vinkkinä.


Puistolehmus (Tilia x vulgaris) viihtyy auringosta puolivarjoon tuoreessa maassa, jossa on ravinteikkuutta ja pH yli 6. Se on iso puu eli voi kasvaa jopa 20 metriä korkeaksi. Menestymisvyöhykkeeksi sille on annettu I-IV(V).


Kuun vaiheet ja puutarhanhoito -verkkokurssi...

Tämä toivottu ja odotettu verkkokurssi Kuun vaiheista puutarhanhoidossa odottaa enää yhtä pientä varmistusta. Eli se aukeaa tällä viikolla, minä hetkenä hyvänsä. Jännää!


Sarin puutarhakurssit -sivustolla avautui sopivasti näin täydenkuun päivänä Kuun vaiheet ja puutarhanhoito -verkkokurssi. Kurssiin kuuluu mahdollisuus keskustella sähköpostilla opettajan siis minun kanssa, siis kurssin aiheesta 😊

Kesäterveisin Sari



10 kommenttia:

  1. Minun asuinalueellani kasvaa noita upeita isoja puistolehmuksia kävely-/pyörätien ja autotien välissä. Olen aina niitä ihaillut, mutta suurikokoisina puina olen jättänyt hankkimatta niitä omaan puutarhaani. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaativat tosiaan tilaa ;) Minusta on tosi ihanaa, kun voi nauttia puistojen ja katujenkin kasveista. Kaikkia ihanuuksia ei siis tarvitse hankkia omalle pihalle. Kävelylenkitkin voi valita aina sen mukaan, mitä kaunista tai tuoksuvaa on kasveissa parhaillaan menossa.

      Poista
  2. Viismummoista oli kauan sitten puutarhakurssilla. Oli oikein mukava opettaja. Hän neuvoi alkukesästä nykäisemään nuo versot pois, käsipelillä. Lisäneuvona oli, jos kyynärpäähän sattuu, olet myöhässä, olisi kannattanut nykiä aiemmin. Siis ensivuonna ole ajoissa. Muutenkin loistava opettaja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä hyvät neuvot opettajalla :)
      Näinhän se on, että heti kun huomaa noita versoja rungossa, niin seuraavan vähenevän kuun aikaan käsin taittaa ne irti. Ne lähtevät pieninä tosi helposti. Vähenevä kuu sen takia, ettei innostu heti kasvamaan runsaammin uutta versoa.

      Poista
  3. Lehmuksen tuoksu on aivan ihana! Siinä olisikin hyvä syy istuttaa kyseinen puu :-) Ja siksikin, että Suomesta ei tunnu saavan lehmusteetä oikein mistään. Ranskassa esimerkiksi sitä saa ihan tavallisista ruokakaupoista, mutta Välimeren maissa tuntuukin olevan yrttiteen juonti tosi yleistä ja siellä on hyvät valikoimat. Lehmus on kaunis puu. Hyvä pointti tuo leikkaus, niinpä sellaisen saattaisi saada mahtumaan, kun tontille ei enää isoja puita oikein mahdu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole edes nähnyt lehmusteetä! Kuulostaa aika jännälle. Just vähän harmittelin meidän K-supermarketin teevalikoimaa, siellä kun on yrttiteenä ainoastaan piparminttu ja kamomilla. Ehkäpä me olemmekin niin kahvikansaa, ettei yrttiteet mene kaupaksi.
      Olen nähnyt aika matalaksikin leikattuja lehmuksia, mutta silloin ne eivät kuki. Lehmus on kyllä kaunis kaunis leikattunakin :)

      Poista
  4. Lapsena vietin aikaa jo silloin suuren lehmuksen juurella. Jos se on vieläkin pystyssä, niin täytyy jo lähennellä ainakin sataa vuotta :)
    Pettymys oli suuri, kun puistomme reunassa oleva lehmus kaadettiin viime syksynä. Varjosti naapurin takapihaa. Lehmustee kun on hyvää meille naisille. Ja nyt harmittaa pihapiirin pörriäisten puolesta. Niiltä on viety ruokapaikka :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lehmukset elävät tosiaan vanhoiksi ja upean paksurunkoisiksi puiksi :)
      Voihan harmi, minkä tekivät. Toivottavasti pörriäiset löytävät muualta kukkia. Lehmus on ihan uskomattoman hyvä kasvi pölyttäjille, ja sen kyllä kuuli tuon kukkivan lehmuksen luona :)

      Poista
  5. Tein juuri blogiini juttua lehmuksenkukista joista kuivattelen teetä, joka vuosi ja se on todella hyvää. Harvoin löytää mistään että vois ostaa joten teen itse.Laitan sulle tähän blogini os jos kiinostaa lukea se. Minulla on noi molemmat puut.
    https://yrttikuja.blogspot.com/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaapa mielenkiintoiselta! Nyt on kyllä pakko päästä maistamaan lehmuksenkukkateetä, jollain tapaa. Täytyypäs tutkia, yltäisikö keräämään meidän metsälehmuksen kukkia. Kiitos linkistä!

      Poista