maanantai 18. tammikuuta 2010

Hurmaava hortensia

En voinut vastustaa tätä hurmaajaa... vielä kun valkoiset krysanteemitkin olivat jo lakastuneet tältä hyllytasolta...


Sen sininen sävy on aivan ihana...


Nuppuvaihekin miellyttää minua suuresti : ) Hortensiaa on tietysti myös valkokukallisena ja vaaleanpunaisena, sekä näiden värien muunnoksina. Nyt kukkakaupassa oli tätä väriä.

Hortensian hoito-ohjeet:

Hortensian hoito vaatii huolellisuutta kastelun suhteen. Se ei pidä kuivumisesta, vaan silloin se kuivattaa nuput hyvin herkästi. Hortensia on kaiken lisäksi hieman juoppo, veden suhteen ; )
Elikä kastelen tuota päivittäin, laittamalla aluslautaselle vettä. Itse asiassa aluslautanen on oikeammin pieni kippo. Kaadan hetken päästä ylimääräisen veden pois, jottei sen herkät juuret mätäne.
Parhaiten hortensia viihtyy puolivarjossa ja normaalissa huoneenlämmössä, muttei patterin vieressä. Tietysti viileä huonekin sille sopii.
Ja kesäksi sen voi viedä ulos puolivarjoon : )
.
.

Amaryllis tänään

Alla on kuva amarylliksestäni tänään. Viimeinen kukkavana kukkii ja vanhat kukkavanat ovat hauskasti taipuneet alas. Leikkaan ne poikki vasta kuivina. Sen lehdistökin on kaunis.

Aurinkoista viikkoa !

20 kommenttia:

  1. Kaunis hortensia, sellainen herkkä ;) Veikkaan, että kissakin tykkäisi, joten ihailen tuota sinun kaunista yksilöäsi! Minullakin amaryllis kukkii uudestaan, sitä ei kissa ole yltänyt syödä ;))

    VastaaPoista
  2. Sininen hortensia on ihan yksi mahtavimmista ruukkukukista :)

    Kaunis ja herkkä!

    VastaaPoista
  3. Hortensia on niin kaunis, en uskalla ostaa itselleni kun tiedän kuivattavani sen... Hieno kuva amarylliksesta!
    Mukavaa viikkoa :)

    VastaaPoista
  4. Elisa - jotain hyvää tuosta amarylliksen pitkästä kukkavarreasta ; ) Näin muutenhan se on vähän ongelmallinen, kun kaataa helposti koko komeuden.

    Hanna - hortensian kukissa on jotain herkkyyttä...sen lehdet ovatkin sitten vastakohta... Minusta se on myös niin keväinen : )

    Mari - minä taas en uskalla ostaa sitä kesällä, sillä meillä on sisällä niin kuuma, että se kärsii. Oikein ilahduin, kun niitä oli jo myynniisä näin aikaisin...
    Ja nyt saan kastella sen joka ikinen päivä ; )

    VastaaPoista
  5. Olen PUUTARHAHASSA aivan hulluna hortensioihin: Endless Summer, Mustilan hortensia, Kuutamohortensia ja kaksi aivan mahtavaa syyshortesniaa, joita syksyllä ahkerasti postailinkin. Äitenpäivänä vien mielelläni äidille hortensian ruukussa, jonka hän sitten taitavana/innokkaana puutarhan pitäjänä istuttaa puutarhaansa.

    Hurmaava Amaryllis! Minun eivät nuput vaan meinaa aueta. Nyt annan keinovaloa...

    VastaaPoista
  6. Kauniin värinen on hortensiasi. Mulla on joskus ollut valkoinen ja kukki yllättävänkin kauan, ei sentään ollut enää hengissä kesän tullen;)

    VastaaPoista
  7. Taika-amaryllis sinulla kun noin hyvin pysyy pystyssä, ihanat kukat.
    Kauniin kukkaostoksen olet tehnyt, hyvällä ystävälläni Hämeenlinnassa on aina kesällä ulkona sinisiä hortensioita.

    VastaaPoista
  8. Hortensia yksi lempparikukistani, tosin niitä on aika monta muutakin : )
    Eräänä keväänä kiikutin sinisiä hortensioita kotiin onnellisena ja pöhkö laitoin ne rappusten viereen ruukkuihin, kuumaan ja paahteiseen paikkaan. Ja vielä muratit mukaan. Ne muratit oli kyllä semmoisia kirjavia. Mutta arvaat varmaan lopun!

    VastaaPoista
  9. Ai nyt saa jo hortensioita... Ihana! Tulee ihan toukokuu mieleen. Silloin on äitienpäivän lisäksi meillä muitakin merkkipäiviä, ja siihen liittyy tuo ihana kukkanen.

    VastaaPoista
  10. Hortensiat ovat ihania!

    Amaryllis teki meilläkin yllätyksen, kahden kuihtuneen kukkavanan jälkeen on noussut kaksi uutta:)

    VastaaPoista
  11. Leena Lumi - nuo ulkona kasvavat hortensiat ovat minustakin upeita, etenkin pallo- ja syyshortensia.
    Toivottavasti keinovalo auttaa nuppujen avautumiseen : )

    pioni - valkoinen hortensia on kaunis ! Ne kukkivat yllättävän kauan.. saa nähdä mihin asti saan omani säilymään.

    tia - on tosiaan oikea taika-amaryllis, edelleen varsi kauniisti pystyssä ; )
    Ulkona nuo hortensiat ovat kauniita myös. Olen monesti ajatellut ostaa pihalle vaaleansinisen Endless Summer:n...

    Taru - voi voi, miten hortensioille kävi... Sitä oppii välillä kantapään kautta ; )
    Minullakin on lempikukkia paljon. Välillä tuntuu, että pidän kaikista kukista... rumaa kukkaa ei taida edes ollakaan.

    Olivieno - minäkin yllätyin, kun niitä näkyi myymälässä. Oli heti pakko ostaa kotiin yksi : ) Ne ovat tosiaan äitienpäivän ja toukokuun seudun kukkia.

    Sussi - teilläpä oli tosi komea amaryllis, kun teki neljä kukkavanaa yhteensä, vau !
    Ihana ylläri : )

    VastaaPoista
  12. Hortensia on kyllä kaunis kasvi. Jotensakin viehättävän rehevä lehdistöltään ja kukinnoiltaan, mutta samalla herkän majesteetillinen. Se tuo mukavan piristeen huoneeseen.
    Amarylliksesi on myös upea, ihana kuva!

    VastaaPoista
  13. Oi kuinka upea!Ja amaryllis on suorastaan jättiläinen! :)Kaunis!

    VastaaPoista
  14. Hei Sari,
    hortensiatko ovat jo myynnissä.
    Kyllä pitää käydä ostamassa tuo sininen tai valkoinen.
    Nyt kyllä matkin sinua :(

    Hortensian kukat säilyvät kauan vaasissa siis maljakossa :)

    VastaaPoista
  15. Nina - totta, lisäksi hortensian kukka on ihan omanlainen. Tuo sinisenvihreä kukka on kuin liukuvärjätty.
    Amarylliksellä oli lehdet niin somasti, että taas pääsi kuvaan ; )

    sarppa - kiitos : ) Amaryllis on jo niin korkea, että sitä pitää seurata, mihin päin se meinaa kallistua. Kaatuu erittäin helposti. Aamulla huoneessa on ihana mieto tuoksu sen kukista ....

    Ainosofia - matki pois, on se niin ihana kukka : )
    Loppukeväällä sisällä on tosi lämmintä, kun on nuo isot ikkunat...hortensia voi silloin sisällä huonosti ja saa helposti punkkeja : /
    Arvaat varmaan miten iloistuin, kun näin niitä myynnissä jo nyt. Ostin heti ja nyt saan nauttia siitä usean kuukauden ajan : )

    VastaaPoista
  16. Höh, olin ihan varma että jätin tänne kommentin, mutta en sitten vissiin jättänytkään. Multa meinaa aina välillä jäädä tuo varmistussana kirjoittamatta, painelen vaan entteriä ja jatkan matkaa, niin siinä kävi varmaan tälläkin kertaa. Mutta kirjoitanpa nyt sitten ;)

    Hortensia on ihanan vanhanaikainen. Ostan itselle tosi harvoin mutta tykkään kyllä.
    Amarylliksesi näyttää hyvinvoivalta. Minulla on omassa kanssa kolmas kukkavana kuihtumaisvaiheessa, mutta se ei ole ollenkaan kasvattanut lehtiä. Nuo lehdet on kyllä kivan näköiset.

    VastaaPoista
  17. tuuluska - minulle on monesti käynyt noin, että jätän kommentin, mutta myöhemmin huomaan, ettei sitä olekaan... Nyt tarkistan aina, että kommentti tuli näkyviin : )
    Lehdet todennäköisesti tulevat nyt keväällä, kun sitä kastelee ja lannoittaa...

    VastaaPoista
  18. Valkoinen iso hortensia kuuluu äitienpäiväämme perinteisesti. Istutan sen ulos suureen ruukkuun, jossa menestynyt ja kukkinut jo monena vuonna myöhään syksyyn. Millaista multaa ruukkuun pitäisi laittaa, että saisin säilytettyä hortensian kauniin valkoisena? Kaunis se on punertavanakin, mutta valkoinen on mun juttu:-)
    T. Valkoisen ystävä

    VastaaPoista
  19. Anonyymi Valkoisen ystävä - nyt en osaa vastata sinulle. Syy värin vaihtoon voi olla mullan/veden pH. Ainakin Endless Summer jalohortensioilla emäksinen (pH 6-6,5) maa tuottaa vaaleanpunaisen kukan ja hapan (pH 5,2-5,5) maa vaaleansinisen. Ph:n voi mitata mullasta pH-liuskoilla ja tislatulla vedella. Siis tislattuun veteen sitä multaa, josta liuskoilla mitataan pH.
    Tosin se voi olla lajikekysymyskin, että kukka vanhetessaan punertuu..
    Valkoinen hortensia on kyllä upea : )

    VastaaPoista
  20. Hei Sari!

    Kiitos Blogistasi, arvostan kovasti näitä hyvin opettavaisia postauksiasi.:D

    Tahtoisin kysyä mieleipidettäsi minkä vuoksi hortensian kukat eivät joskus vaihda syysväriin tai nuupahda luonnollisesti vaan varsinkin valkoiset aloittavat terälehtien ruskistumisen reunoilta. mielestäni olen jo keskimäärisen hyvä huolehtimaan suuren hortensia määräni kastelusta mutta lannoitus on vielä hieman hakusessa.
    Voisiko ruskettuminen johtua lannoituksen vähyydestä?
    Usein myytävät hortensiat on kokoonsa nähden hyvin penessä multatilassa joten kastelu ja lannoitus on aika tarkkaa.

    Jos sinulla on hyviä vinkkejä hortensioiden lannoituksesta olisin todella kiitollinen?! :D

    VastaaPoista