sunnuntai 21. kesäkuuta 2009

Tuoksujen huumaa

Oli ihanaa kitkeä tänään puutarhassa, kun ilmassa leijaili kukkien huumaavia tuoksuja. Kosteassa säässä tuoksut voimistuivat.
Tuoksuköynnöskuusama tuoksui vielä, vaikka suurin osa kukista oli jo lakastunut. Se jaksaa kukkia hyvin vielä puolivarjoisalla paikallakin.
Toinen tuoksuja oli kiinanlaikkuköynnös. Sen tuoksu muistuttaa hentoa kielontuoksua. Kiinanlaikkuköynnöksen kukat tulevat lehtien alle. Valkokirjavat lehdet näyttävät upeilta. Vaaleus muuttuu loppukesällä vaaleanpunaiseksi. Hieno köynnös puolivarjoon ja tuoreeseen maahan.



Revontuliatsalea tuoksui myös huumaavasti ja voimakkaasti. Kuten kaikki alppiruusut ja atsaleat, se pitää happamasta maasta eli sitä ei kalkita. Helppokasvi, sillä kestää aurinkoa paljon paremmin kuin sukulaisensa, alppiruusu.

Edellisessä postauksessa oli jo illakko, joten laiton tähän toisen värisen illakon. Sen tuoksu on myös aivan ihana. Illakko leviää siemenistä ja on vähään tyytyvä, tuoreen paikan kasvi.
Tuoksuuko sinun puutarhassasi nyt jokin kasvi ?

25 kommenttia:

  1. Kauniita kukkia. Tunnen oikein niiden huumaavan tuoksun:)
    Revontuliatsalea on minulle uusi tuttavuus, mutta vaikuttaa mielenkiintoiselta ja luulen että se viihtyisi meillä kun täällä on hapan maa.
    Meillä taitaa eniten tuoksua tällä hetkellä lupiinit. Monet eivät pidä niistä, mutta minusta ne on ihania:)

    VastaaPoista
  2. Ihania kuvia. Meillä tuoksuu nyt pihlajankukat... Mukavaa alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
  3. Kaunista.
    Illakostasi olin tunnistavani joenrannasta napatussa kuvassani luonnossa kasvavan illakon.

    Meillä tuoksuvat tällä hetkellä pensasruusut.

    VastaaPoista
  4. Että ovat kauniita!

    Meillä ei tällä hetkellä ole juuri mikään puutarhan kukka kukassa, pelkät ruukkukukat kukkivat. Mutta pikkujasmikkeessa on valtavasti kukannuppuja ja sitä ja sen upeaa tuoksua jo odottelen.

    VastaaPoista
  5. Ainolanpuistossa eilen ihailin tuollaista laikkuköynnöstä. Kauempaa kasvi näytti sille, että joku olisi valkoista maalisankoa heilutellut huolimattomasti kasvin lähettyvillä :)
    Meillä tuoksuu syreeni, alkaa olla parhaimmillaan. Vähän matkaa kun kävelen pihatietämme, niin lähiniitty on valkoisenaan koiranputkea.Niistä lähtee aikamoinen tuoksu...

    VastaaPoista
  6. Kaunista...
    Puutarhassa on huumaava tuoksu erilaisista kukista, varsinkin aamukasteen aikana.

    Aurinkoisia puutarhapäiviä!
    ^_^Piitis

    VastaaPoista
  7. Sinulla siellä oikein tuoksujen paratiisi, meillä ei taida tuoksua kuin juhannusruusu.

    VastaaPoista
  8. Susanne - yllätyin itsekin, miten voimakas tuoksu revontuliatsaleassa on. Mielestäni se ei ole aiemmin tuoksunut eli tuo kostea sää varmaan vaikutti siihen. Täytyypä käydä nuuhkaisemassa lupiinien tuoksua....

    Mari - pihlajan kukassa tuoksu muuttuu muistaakseni tosi pistäväksi, jos on lämmintä ja kostea ilma. Viileällä kelillä en olekaan haistanut pihlajan tuoksua. Mukavaa viikkoa sinullekin !

    arleena - meillä ei kuki vielä pensasruusut. Paikka on muuttunut jo liian varjoiseksi, mutta jaksavat kuitenkin tehdä muutaman kukan. Ruusuissa onkin hyviä tuoksuja : )

    Sussi - minäkin odottelen seuraavaa tuoksujaa eli pihajasmiketta. Siinä on sitten ihana ja voimakas tuoksu ! Muistaakseni pikkujasmikkeessa tuoksu on vähän miedompi, mutta niin suloinen...

    Vuokko - tosiaan pihasyreenin tuoksu on myös ihana. Ja kukkaniityillä tuntuu aina leijuvan mahtava tuoksujen kimara.

    piitis - aikainen aamu ja myöhäinen ilta ovatkin hyviä hetkiä löytää puutarhan lumovoima : )
    Aurinkoisia puutarhapäiviä sinullekin !

    tia - juhannusruususta riittää tuoksua isoonkin puutarhaan. Sen tuoksu on niin voimakas. Meillä juhannusruusussa on vasta nuput, kun se kasvaa liian varjossa. Täytynee karsia vähän puiden oksia...

    VastaaPoista
  9. Syreeni meilläki tuoksuu, ja juhannuskoivut, jokka alakaa olla jo kuivanu.
    Kestääkö tuo revontuliatsalea pohjosesa vai onko vain etelä-Suomen kasvi?Atsaleoihin en ole perehtyny kuin sisällä ja aina oon saanu ne kuolemaan ;-)

    VastaaPoista
  10. Vekara - revontuliatsaleat menestyvät I-III(IV) vyöhykkeillä eli esim. Vaasa, Tampere ja Jyväskylä on III vyöhykettä. Osa muista atsaleoista on tosi arkoja. Nämä ulkoatsaleat ovat paljon helpompia kuin sisäkukkaserkkunsa ; )

    VastaaPoista
  11. Tulinpa tänne uudestaan kommentoimaan, sillä eilen pihamaalla käyskennellessä jokin tuoksahti voimakkaasti ja minä heti tutkimaan,että mikä. Mirrinminttuhan se tuoksui...

    VastaaPoista
  12. Vuokko - mirrinminttu tosiaan tuoksuu myös. Minulla on vielä kirjavalehtinen maahumala istuttamatta ja aina kun siirrän sitä, nenään tulee hyvin aromaattinen tuoksu. Yllättävän voimakas...

    VastaaPoista
  13. Meillä tuoksuu myös illakko, se on jännä kun tuoksuu vain iltaisin. Lisäksi tuoksuu yrttimaalla yrtit ja kohta tuoksuu pensasruusutkin, ensimmäiset nuput jo aukeilevat.

    VastaaPoista
  14. Hanna - illakko on tosiaan veikeä tuoksuja. Monet kukkien tuoksut vahvistuvat illalla ja yöllä... Kohtahan myös kiinanpionit aloittelevat kukkimisen. Niissäkin on tuoksuvia yksilöitä : )

    VastaaPoista
  15. Kiitokset vielä tätäkin kautta kysymykseeni vastaamisesta. Googlettamalla löysin lisää tietoa.

    VastaaPoista
  16. No se syreeni erityisesti tuoksuu nyt :)

    Aivan outoja kasveja ovat nuo minulle. Kiva tutustua kuvien välityksellä kun kaikki eivät tosiaan Oulun korkeudella kasva.

    Minä vielä ihmettelen niitä ruusujani... voi harmi jos ovat menneet lopullisesti pilalle.

    VastaaPoista
  17. Olet oikeassa tuoksujen suhteen...ei kyllä hajuvesiä tarvita, kun puutarhassa leijuen käyskentelee...niin on suloisen huumaavaa, en muuta kerkiä tehdäkkään hmmmmmmm........Kaunista!

    VastaaPoista
  18. santra - ole hyvä! Eikö olekin ihanaa, miten nykyään löytää paljon tietoa nopeasti netin kautta. Toki siitä on syytä seuloa vanha tai virheellinen tieto pois.

    Ainosofia - illakko varmaan kasvaa teilläkin päin. Sehän on perenna.
    Jaloruusut ovat aina vähän epävarmoja. Kyllä niiden pitäisi jo nyt olla kasvussa, ainkin kohta, kun tätä hellettä on jatkunut pidempään. Toivotaan, että lähtevät kasvamaan ; )

    Sirkka - jotenkin pihatöiden tekokaan ei tunnu edes työltä, kun ympärillä tuoksuu niin ihanalle ; ) Sitä vain käyskentelee tuoksujen paratiisissa ja vähän puuhailee siinä sivussa...

    VastaaPoista
  19. Oi tuo tuoksuköynnöskuusama on toivomuslistalla.

    Meillä tuoksuu tällä hetkellä ihanasti ruusupensaat, syreeni ja illakko. Suloinen kesä!

    VastaaPoista
  20. Pihat ja puutarha tuoksuvat nyt, kun päivä on pisimmillään ja valoa riittää.
    Huomasin, että juhannusruusut kukkivat todella runsain kukinnoin ja tuoksu on aivan ihana.

    VastaaPoista
  21. Jokos teillä kuusama kukkii? Täällä on vasta pienellä nupulla. Illakkoa täytyisi kylvää, kun vain löytäisi sen siemenpussin. Ai, niin juhannusruusun lisäksi meillä tuoksuvat nyt nuo keltaiset maatiaspäivänliljat. Se on jo aika huumaava tuoksu, jos pidempään niitä nuuhkii.

    Mirrinminttua joudin ostamaan lisää, se kun joutui myyrien suuhun.

    VastaaPoista
  22. Ihania!:) Meidän takapihalla tuoksuu tornionlaaksonruusu sekä mandariiniruusu.Aurinkoista loppuviikkoa!:)

    VastaaPoista
  23. leena - tuoksuköynnöskuusama on yksi ihanimmista tuoksuvista kukista. Sen tuoksu on niin voimakaskin : )

    Nina - juhannusruusut kukkivat hienosti, kun sadekkaan ei ole hakannut kukkia. Täytyykin mennä nuuhkaisemaan sen huumaavaa tuoksua ...

    risulintu - tuo keltapäivänlilja eli se vanha päivänlilja, joka kukkii jo nyt, on tosi voimakastuoksuinen. Kävin tänään kuvaamassa ja kaukaa jo leijaili nenääni sen tuoksu : )
    Mirrinminttu on vähän oikukas talvehtija, myyrätuhon lisäksi. Onneksi se leviää siemenistä ...

    sarppa - pensasruusuissa on upeita tuoksujia. Ihan tavallinen kurttulehtiruusukin tuoksuu niin ihanalle ja aika voimakkaasti sekin. Aurinkoisen mukavaa viikon jatkoa sinullekin !

    VastaaPoista
  24. Meillä tuoksuu edelleen syreeni.

    VastaaPoista
  25. pioni - oih, se onkin ihana tuoksu : )

    VastaaPoista