perjantai 8. kesäkuuta 2018

Komeat idänunikot ja tarhaidänunikot

Oranssit idänunikot ovat niin hehkuvan värisiä, että eipä taida löytyä niille kilpailijaa. Upea väri, sen hetken kun kukkivat. Toinen asia mikä näissä ihastuttaa, on niiden yllätyksellisyys. Eli hyvinkin oudostakin paikasta voi löytää näin kesäkuun alussa upean ison oranssin kukan 😊

Kerrottu idänunikko...

Meillä on ainakin puolet idänunikoista näitä kerrottuja. Ne saavat levitä muutamaan puoliluonnontilaiseen kohtaan ihan vapaasti. Ja on niitä useammassa kukkapenkissäkin.

Yksinkertainen idänunikko...

Toiset puolet idänunikoista on näitä yksinkertaiskukkaisia. Aivan kuin niiden kukat olisivat isommat ja varret tukevammat. En kyllä ole tutkinut asiaa tarkemmin. Ekassa kuvassa on myös näitä yksikertaisia idänunikoita.

Jalostetummat tarhaidänunikot...

Idänunikoita on jalostettu ja lähinnä sen kukkaa toisen väriseksi. Niitä on valkoisia, vaaleanpunaisia, lohenpunaisia ja ehkäpä muitakin.

Nämäkin ovat niin kauniita, enemmänkin herkkiä kuin hehkuvia 😉

Idänunikon ja tarhaidänunikon kasvupaikka ja hoito...

Idänunikko (Papaver orientale) ja tarhaidänunikko (Papaver Orientale-ryhmä) viihtyvät auringossa ja kevyessä puolivarjossa. Multamaa olisi hyvä ja muutenkin maassa on syytä olla läpäisevyyttä. Idänunikko on perinne- eli maatiaiskasvi, joten se ei ole niin vaatelias kasvupaikan suhteen eikä tarvitse mitään hoitoa. Kukat kasvavat komeimmin, jos maassa on ravinteita.
Näiden kanssa on hyvä muistaa se, että ne tekevät paljon siemeniä, jos lakastunutta kukkavartta ei poisteta. Siemenistä tulee uusia taimia ja se voi olla hyvä asia tai huono.
Toinen asia, mikä näistä on hyvä tietää on se, että niiden lehdet lakastuvat  kukkimisen jälkeen. Juuret jäävät eloon, koska se on monivuotinen kasvi. Lehdet siis vain lakastuvat.

Onko teillä kellään tätä pihalla kasvamassa, vai alkaako tämäkin kasvi jo hävitä pihoilta?


Toinen helppo perinnekasvi, mikä kukkii näin kesäkuussa on lehtoakileija. Lehtoakileija - helppo kylvää siemenestä.
Malvat ovat myös helppoja ja perinnekasveja. Myskimalva, harmaamalvikki vai ruusumalva?


Aurinkoista viikonloppua!

Kesäterveisin Sari

Ps. Taas tämä viikko oikein hujahti verkkokurssin teon ja muiden töiden parissa, että aika on vähän kortilla. Ja huomennakin on "kevään" viimeinen kurssipäivä. Joten pahoittelen, että pääsen vastaamaan edellisen postauksen kommentteihin vasta viikonloppuna. Nyt tyyny kutsuu jo nukkumaan 😊

16 kommenttia:

  1. Minulla vanhanajan idänunikot kukkivat pihassa vähän siellä sun täällä . Tykkään valtavasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että niitä vielä on. Ovat oikeita pihan väripilkkuja kukkiessaan :)

      Poista
    2. Meillä noita oransseja sekä kerrottuja vanhanaikaisia, että yksinkertaisia ja tälle keväälle olen tilannut muutaman yksinkertaisen siemeniä. Nuo oranssit tein suorakylvänä aikanaan, mutta nyt ajattelin esikasvattaa ainakin muutaman. Toivottavasti onnistun🤗

      Poista
    3. Nämä idänunikot ja jalostetummat tarhaidänunikot on helppoja kasvattaa siemenistä. Niiden siemeniäkin on kivasti saatavilla. Joten suurella todennäköisyydellä onnistut niiden esikasvatuksessa :)

      Poista
  2. Ihania! Täällä eivät vielä ole idänunikot avanneet kukkiaan, nuput kyllä pullistuvat päivä päivältä.
    Odotan jännityksellä, millaisia kukkia mahtaa tulla pari vuotta sitten kylvämistäni, en ole varma, minkä värisiä olisi tulossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vau, siemenistä kylväminen on aina niin jännää. Etenkin jos siemenet on kerätty monenväristen ryhmästä. Toivotaan, että tulee upeita värejä... vaikka onhan nuo perusoranssitkin tosi ihania!

      Poista
  3. Äidilläni on yksinkertaista ja itselläni kerrattukukkaista oranssia. Omani ovat penkissä, jossa ensin kukkivat tulppaanit, sitten unikot ja viimeisenä valkoiset jaloangervot. Yleensä nyhdän unikot pois siinä vaiheessa kun ovat ränsistymässä, eivät ole ottaneet nokkiinsa vaan kukkivat joka vuosi runsaasti. Nyt mennee vielä jokunen päivä, ennenkuin ensimmäiset aukeavat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa ihanteelliselta ja käytännölliseltä yhdistelmältä nuo kukkasi. Nyt unikot jo varmaan kukkivatkin :)
      Minäkin poistan kellastuneet lehdet heti. Syynä on kyllä se, että espanjansiruetanat majailevat niiden alla jostain kumman syystä.

      Poista
  4. Laitoin toissa vuonna siemenistä. Nyt ovat ensimmäiset nupit ilmestyneet. Iti todi helposti ja siirron(-yrityksen) jälkeen kasvaa molemmissa paikoissa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne lisääntyvät tosiaan helposti siemenistä ja samaten ne on myös helppo kylvää ostosiemenistäkin. Itse olen kylvänyt vaaleanpunaiset ja persikansävyiset tarhaidänunikot. Ja hyvin onnistuivat.

      Poista
  5. Meillä on puutarhassa vanhaa kerrottua idänunikkoa alkuperäiskasvina. Ei leviä siemenestä mutta juurakosta leviää. Tykkään siitä ja annan sen kasvaa vapaasti missä haluaa jotta ei häviäisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa niin ihanalta tuo, että annat vapaasti levitä, jotta ei häviäisi. Nämä perinnekasvit on tärkeitä, koska ovat meidän puutarhakulttuuriamme, ja puutarhahistoriaamme :)

      Poista
  6. Tänä keväänä vasta kylvin ja nyt jään odottelemaan mitä kasvaa ja milloin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinulla onkin sitten jännitettävää, milloin kukinta alkaa. Todennäköisesti ensi kesänä, jos hyvin käy eikä tämän kesän kuivuus tee tuhoja. Pidetään siis peukkuja :)

      Poista
  7. Olen saanut yksinkertaisen oranssikukkaisen idänunikon työkaverilta vuosia sitten ja siirtänyt sitä mökille leviämään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mökillä sillä onkin varmasti mukavat oltavat, kun voi rauhassa levitä mieluisille paikoille. Itse asiassa se onkin mitä loistavin mökkipihan tai boheemin pihan kasvi :)

      Poista