keskiviikko 28. maaliskuuta 2018

Toivepostaus - Helpot pääsiäiskukka-asetelmat

Blogiyhteistyö: Huiskula 
Tässä teille toivepostaus pääsiäiskukista eli "Miten saisi tavallisista pääsiäiskukista tehtyä kauniita asetelmia. Ja helposti! Ja että tarvikkeet löytyisi lähikaupoista. Ja tällainen tavallinen harrastajakin osaisi ne tehdä." Tartuin siis haasteeseen.

Keltaiset kerrotut tulppaanit ja höyhenet...

Kannussa on kaksi nippua tulppaaneja, jotka sidoin kumirenksulla yhdeksi nipuksi. Ne asettuvat siten paremmin maljakkoon. Siitä näkyy kuva Tuoksuvat tulppaanit kahdella tavalla -postauksessa. Tulppaanien lehtien väliin pujotin pitkiä ruskeita höyheniä. Eli ne eivät osu maljakon veteen.

Helmililjat ja rairuohot lasikippoon...

Nämä helmililjat ovat niin keväisiä että sopivat hyvin pääsiäiskukiksi. Tällä kertaa laitoin ruukullisen niitä lasimaljaan, koska minulla oli jo valmiina pienissä lasikipoissa rairuohoa. Alusvadiksi valitsin siksi myös lasisen kalalautasen. Kasvit pääsevät hyvin esiin, kun astiat ovat saman värisiä. Tämä on kyllä makuasia 😀


Helmililjojen juuripaakusta täytyi poistaa vähän multaa pohjalta, jotta sen sai lasimaljaan kauniista ja tukevasti. Hieman raju toimenpide kasville, joten kastelin lopuksi.

Aluslautaselle tuli pienempiä ruskeavalkoisia höyheniä ja paperimassaisia munia. Helmililjojen sekaan pääsi myös yksi tipu. Tämän tyyppisiä asetelmia voisi tehdä useamman pitkän ruokapöydän keskelle. Ne eivät vielä paljon tilaa. Rairuoho kestää muuten kauniina pidempään kuin viljat, sillä nämä on kylvetty jo 2.3.  Kuvia postauksessa Kissanruohoa vai pääsiäisruohoa
"Rairuohomatosta" on helppo leikata paloja pienempiin astioihin. Se kestää sen hyvin, kunhan muistaa kastella.

Kevätesikko, kissanruoho ja höyheniä...

Löysin ihan aitoja kevätesikoita (Primula veris) siis niitä, mitä kasvaa luonnonvaraisena Lounais-Suomessa. Aivan ihania, ja kuulemma nämä ovat Suomessa kasvatettuja! 

Nämä kevätesikot on niin yksinkertaisen kauniita, että laitoin ne pyöreälle tarjottimelle. Edessä on vanhassa kuparikattilassa kissanruohoa, mikä on kylvetty 22.3. ja oranssisissa tuikkukipoissa on taas niitä pitkiä ruskeita höyheniä. 

Esikot ja keltainen lahjapaperi...

Vanha tuttu konsti saada tavallisista ruukkukukista näyttäviä asetelmia on kääriä niiden ruukkujen ympärille paperia. Nyt minulla sattui olemaan keltaista lahjapaperia, mikä sopi loistavasti keltaisiin esikoihin. Paperi oli sen verran jäykkää, että ruttasin sitä ensin kunnolla. Muuten, ruukkujen alla on pienet aluslautaset, jotta pöytäliina ei kastu.

Helppoa ja näyttävää 😊


Pääsiäiskukkien hoito-ohjeet..

Kaikki sipulikukat (tulppaanit, narsissit, helmililjat) kestävät pidempään viileässä. Eli ne kannattaa siirtää ainakin yöksi viileälle ikkunalle, tai vaikka jääkaappiin. 
Niitä ei myöskään kannata pitää auringonpaisteessa tai muun lämmönlähteen vieressä.
Esikoita on hyvä muistaa kastella usein, vähän pienemmällä vesimäärällä.


Säilytä kasvit pihalle...

Kun helmililjojen ja muiden ruukussa kasvavien sipulikukkien kukat ovat lakastuneet, ne kannattaa säilyttää lehtineen. Keväällä kun maa on sulaa, ne voi istuttaa pihalle. Tällöin sipulit irrotetaan toisistaan ja istutetaan niin, että multaa tulee sipulin päälle 2-3 kertaa sipulin korkeuden verran.
Kevätesikotkin voi istuttaa pihalle keväällä. Ne saattavat kasvaa puolivarjoisalla paikalla useamman vuoden. 

Tämän postauksen tulppaanit ja helmililjat on kasvatettu Huiskulan Puutarhalla Turussa, ja sain ne Huiskulasta blogijuttujen tekoon. Kiitos paljon heille!

Ihanaa pääsiäisen aikaa kaikille!

Terkuin Sari

12 kommenttia:

  1. Kiitos vinkeistä! Tuosta sai useamman, jota kokeilen heti huomenna. Sekin oli minulle ihan uutta, että noi esikot voi istuttaa pihalle. Rauhallista pääsiäistä sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että pidit ja löysit vinkeistä muutaman kokeiluun :)
      Esikot voi tosiaan istuttaa pihalle. Minulla on muutama kukkinut parinakin keväänä. Ja todennäköisesti nämä uudet kevätesikot tulevat olemaan monivuotisia. Sen näkee sitten tulevaisuudessa :)
      Kiitos, samoin sinulle!

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Kiitos Sussi :) Huomasin vasta näytöltä, että pääsiäismunat olivat kuvissa kyljellään. Taisivat kaatua, kun vähän vauhdikkaasti kuvailin asetelmia ;)

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Kiitos! Näistä kukista saa niin helpolla kaunista. Kaikki nuo materiaalit löysin ihan kotoa. Ainoastaan kukat piti hankkia :)

      Poista
  4. Hyvää käyttöä kalalautaselle! Ja ihania nuo kevätesikot <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös olekin ;) Suosin monikäyttöisiä astioita, joista on iloa vuosiksi eteenpäin. Samoin on muuten noiden höyhenten kanssa ja nytkin otan ne taas talteen pääsiäisen jälkeen.
      Kevätesikot on minustakin herkän kauniita :)

      Poista
  5. Kivoja ideoita! Mukavaa pääsiäisen aikaa!😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä just olin miettimässä, josko tekisin vielä lisää noita helmililjakippoja. Lähikaupassa kun oli niin ihania valkeitakin helmililjoja :)
      Kiitos, ja oikein leppoisaa pääsiäisen aikaa sinullekin!

      Poista
  6. Kylässä blogissasi.Täällä onkin kaikkea kaunista. Hyvää pääsiäistä

    VastaaPoista
  7. Tervetuloa kyläilemään :)
    Oikein hyvää pääsiäistä sinullekin!

    VastaaPoista