torstai 11. tammikuuta 2018

Ryhmäruusut suojattu talvisuojaturpeella, ja muita pihakuulumisia

Blogiyhteistyö: Biolan 
Jos talvenarat ryhmäruusut on vielä suojaamatta, niin nyt alkaa olla hyvä aika tehdä se. Meillä maan pinta oli jo jäätynyt, joten pääsin suojauspuuhiin. Ensi viikoksi on luvattu kovempaa pakkasta ja lumisateita, joten suojaus kannatti tehdä ennen sitä. Kuvassa näkyvä havusysteemi on puupionin suoja, jotta sen versojen kärjetkin säilyisivät hyvinä. Havuja oli niin paljon, että suojasta tehtiin samalla talvikoriste pihalle.

Talvisuojaturvetta laitetaan jäätyneen maanpinnan päälle:
  • ryhmäruusuille ja muille talvenaroille pensaille 20 cm kerros
  • loisto- ja jalokärhöille sekä muille talvenaroille köynnöksille 20 cm
  • talvenaroille perennoille 10 cm
Keväällä talvisuojaturve kerätään pois ja käytetään esim. maanparannusaineena. Kannattaa muistaa, että sitä ei ole kalkittu eikä lannoitettu! Itse aioin laittaa ensi keväänä talvisuojaturpeen kasvimaalle hyvin ohuena kerroksena, niin se ei lisää maan happamuutta. 

Talvisuojaturve on kehitetty kasvien talvisuojaukseen...

Turpeita on myynnissä hyvinkin erilaisia eri tarkoituksiin. Kerron tämän siksi, että osa ei tiedä tätä, ja ostaa tavallista turvetta.
Käytin talvisuojaukseen Biolanin Puutarhan Talvisuojaa. Se on puhdasta lämpökäsiteltyä turvetta ja luomua. Lämpökäsittely tekee siitä vettä hylkivää, ja juuri se pitää turpeen ilmavana ja suojaavana.

Säkit kannattaa pitää lämpimässä, niin turve pysyy irtonaisena. Ulkona säilytetyn säkin turve kovettuu hieman paakuiksi. Paakut hajoavat kyllä helposti, kun kopauttaa niitä harjan varrella, mutta säästyy turhalta työltä😊



Harjasin luudalla vähän lunta pois ennen talvisuojaturpeen levitystä. Samalla huomasin, että rusakot ovat käyneet syömässä ruusujen latvat. No se ei tietysti haittaa, sillä keväällä ryhmäruusujen versot leikataan joka tapauksessa lyhyiksi.
Ruusujen seassa näkyy vihreitä laventelin siementaimia. En ole raaskinut siirtää niitä pois, vaan saavat kasvaa ruusujen seassa 😊.

Sain Biolanilta testaukseen Biolanin Puutarhan Talvisuojan. Kiitos heille taas avusta!

Jouluruusut suojattiin syksyllä verkoilla, ettei metsäkauriit syö tai fasaanit noki niitä. Onneksi, sillä fasaanit ovat oikein majoittuneet pihalle.

Arvatkaas mikä tämä on? Se on lehtikaalin varsi. Rusakot ovat syöneet siltä lehdet ja edelleen ne nakertavat sen vartta.
Kauriita ei olekaan näkynyt. Saas nähdä, tuleeko niitä sitten, kun on enemmän lunta.



Daalioiden ja muiden talvisäilytyksessä olevien tarkistus...

Vähän jännitin, miten kellarissa daalian juurakot ovat säilyneet. Meidän kellari on kostea, ja nyt on ollut niin paljon vesisateita, että kosteutta voi tulla vielä lisää kellariin. Lisäksi juurakot kaivettiin tosi myöhään maastaa ja vietiin kellariin vasta marraskuussa. Tämä talvi onkin hyvä testi daalioiden mukuloiden turpeessa säilytykselle! 
Marraskuulta postaus... Daalian juurakot vihdoinkin kellariin.

Eli juurakoiden tilanne piti käydä tutkimassa. Kaikki olivat erittäin hyviä, ei yhtään mädäntynyttä mukulaa. Aivan mahtavaa! Testasin turvetta myös viime talvena... Daalian istutus ja talvisäilytystesti.

Samoin tutkittiin pelargonien, verenpisaroiden, syyssyriköiden ja muiden tilanne "valoisassa kellarissa". Nekin näyttivät hyviltä, ja pelakuissa oli jo uutta kasvua. 
Eli kaikki hyvin, ja odotellaan kevättä!

Lisää talvisäilytysohjeita löytyy esim. Syyssyrikkä on paras perhoskasvi -postauksesta.

Pakkasterkuin Sari


10 kommenttia:

  1. Kiitos Sari ajankohtaisista suojausvinkeistä! Tuo jouluruusu on ajankohtainen muistutus Meidän puutarhasta hävisi jouluruusun lehdet viime talvena eikä syyllistä saatu koskaan kiinni. Siis suojauspuuhiin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä :) Metalliverkot on kyllä tosi käteviä suojauksissa. Niistä saa taivutettua kivoja "kupuja" perennojen päälle. Meillä fasaanit nokkivat jouluruusujen nuput ihan riekaleiksi ja kauriit syövät lehdet. Joten jouluruusut on suojattava talven ja kevään :)

      Poista
  2. Minäkin ostin eka kerran tuota talvensuojaturvetta viime syksynä ja levitinkin jo marraskuussa sitä kärhöjeni juurelle, kun maa meni jäähän. Sahaava sää sateineen ja maan sulaminen sai minut kuitenkin epäileväksi ja poistin turpeet ja laitoin tilalle reilun keon hyväksi havaitsemaani Leca-soraa.
    Hyvä tietää, että tuo lannoittamaton kasvuturve toimii hyvin daalioiden talvisäilytyksessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minullekin kävi kerran niin, että talvisuojaturpeen levityksen jälkeen sää vaihtui, ja tuli sateet. En poistanut turvetta, sillä oletin sen pitävän maan pinnan kuitenkin viileämpänä. Hyvin se näytti suojanneen laventelit talven yli. Jotkut laittaa jopa muovisäkin kasviryhmän päälle, jotta turve pysyy todella kuivana. Sitä en ole itse viitsinyt tehdä, sillä se näkyisi niin rumasti sisääntuloon lumettomana aikana.
      Kalkitsematon ja lannoittamaton turve on ihan ehdoton, jos daalioiden mukulat tuppaa mädäntyä talvella. Sen olen nyt todennut. Vielä pitäisi testata sitä jollain huonosti talvehtivalla daalialla. Testailut siis jatkuu :)

      Poista
  3. Mulla jäi turpeet säkkeihin, kun sulaan maahan tuli lumet. Laskeskelin, että 30 senttiä lunta suojaa riittävästi. Ruusut saivat syksyllä reilun tyvimullituksen suojakseen. No säästyypä turpeet ensi talvea varten. Ruusujen uskon pärjäävän, vaikka ryhmäruusut ovatkin sangen tuore tuttavuus. Maa on edelleen sulaa hangen alla, kun tikulla kokeilin. Mukavaa loppuviikkoa sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teillä on siellä oikein kunnolla lunta, vau! Meillä vain ihan vähän maan pinnalla, kuten kuvista näkee.
      Onneksi ehdit laittaa ruusuillesi multaa tyville, niin niillä on paremmat mahdollisuudet kestää rankka talvi. Tai eihän sitä tiedä, vaikka talvi olisi leuto :)
      Kiitos, ja mukavaa loppuviikkoa sinullekin!

      Poista
  4. Kiitos muistutuksesta! Ai kauheeta, vieläkö tulee kylmempää :-D Noh, yöllä oli lähes -7. Samettihortensiakin on ihan täysin suojaamatta, sen suojaverkon sisälle voisikin laittaa lehtiä suojaksi, näin olen aiemmin toiminut ja hyvin on mennyt.
    Loppusyksyllä istutin pari pensasruusua, ne onkin tärkeää suojata pakkaselta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä! Taitaa talvi tulla, yllätys yllätys ;) Harvinaisen myöhään pääsi laittamaan näitä suojia.
      Se suojaverkko taittaakin pitää lehdet paikoillaan, ettei tuuli levitä niitä pitkin pihaa.
      Minäkin suojasin uuden magnolian turpeella, vaikka sen pitäisi olla kestävä lajike. Mutta kun koskaan ei tiedä, millainen talvi tulee olemaan... niin parempi pelata varman päälle.

      Poista
  5. Olen ihan unohtanut seurata säätiedotuksia, jos tännekin on kylmempää luvassa niin jotain suojausta olisi tehtävä, lunta on ihan liian ohut kerros jotta se suojaisi kunnolla. Jäniksiä on pihassa mennyt niin että yhteen kohtaan on tullut jopa niiden polku. Onneksi verkot ovat hoitaneet hommansa eikä mitään ole syöty.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ne meillekään vielä kovia pakkasia lupaa, mutta tuuli ja pieni pakkanen on yhtä järkyn kylmää kasveille, kuin se on meille ihmisillekin ;)
      Jänikset ja rusakot tekevät jännästi polkuja. On muuten hyvä tutkiakin jäljistä, mitä eläimiä pihalla liikkuu. Yksi tuttuni huomasi siten rotan liikkuvan pihallaan. Onneksi huomasi.

      Poista