maanantai 5. kesäkuuta 2017

Loviisan Avoimet Puutarhat osa 1

Kävin sunnuntaina Loviisan Avoimet Puutarhat -tapahtumassa, ja tässä teille nyt pientä kuvasaldoa. Avoimet puutarhat tunnisti hyvin, sillä porttiin tai portin pieleen oli kiinnitetty tapahtumasta pieni juliste ja kohdenumero. Eli portista vaan pihalle ihastelemaan vanhoja, ja niin ihanan erilaisia pihoja.

Muurin Kukka:

Pihalle astuessa, yllättyi ihan miten suuri korkeusero tällä tontilla on. Ja miten upeasti rinne oli pengerretty luonnonkivimuurilla. Kaunis!


Siellä täällä oli taidetta ja taidokkaita mosaiikkitöitä, kuten kuvan sammakko. Kannattaakin kulkea rauhassa ja ajan kanssa, jotta huomaa veikeät sommitelmat.

Alapihalta löytyi kasvimaa, jonka laidalla oli kekseliäästi autonrenkaat saaneet uuden käyttötarkoituksen.
Piha oli kyllä huippu siistintyylinen ja kaikki oli selkeästi omilla paikoillaan. Siellä oli myös kastelujärjestelmä, sadevedenkeräyssysteemi ja paljon muuta hoitoa helpottavaa.
Loviisan Avoimet Puutarhat -luettelon mukaan Muurin Kukka on avoinna myös su 2.7.2017


Kuninkaanlampi:

Tämä piha vaikutti jo portilla hyvin rennon romanttiselta ja vanhaa patinaa sai näkyä. Täällä oli  paljon erilaisia perennoja sekä sipulikukkia. Ja kahvipöydällä kukkivia hyasintteja 😊


 Piha on lammen rannalla, ja hauskasti rannalle oli laitettu kurkipariskunta.

 Kuninkaanlampi on yksi Loviisan vanhojen puutarhojen suosikeistani. Se on aina takuuvarma käyntikohde. Nytkin siellä oli kauniita sommitelmia tulppaaneista ja perennoista.
Ai niin, siellä oli pihalla pieni sisustustavaramyymälä, jossa oli nyt myös kahvila.
Loviisan Avoimet Puutarhat -luettelon mukaan Kuninkaanlampi on avoinna myös 11.6. ja 1.-2.7. 2017


Liisantalo:

Liisantalon sisäpihalla on kesäisin Tuhannen Tuskan Kahvila. Sisäpiha oli kauniisti kivetty ja siellä oli erilaisia pöytäryhmiä. Pihalla oli myös taidetta kasvisommitelmineen. Ja vanhat rakennukset sisäpihan ympärillä loivat pihalle ihanaa menneen ajan -fiilistä. Tunnelma oli hyvin rauhallinen ja kiireetön


Nam... juuri leivottua rahkaraparperikakkua ja kahvia. Jo nuo pelkät astiat ja aurinko saivat kahvin maistumaan niin hyvältä. Siellä oli kivan kansainvälinen tapa mennä suoraan pöytään istumaan ja odottamaan tarjoilijaa, joka ottaa tilauksen vastaan. Ja laskukin olisi tuotu pöytään. Tänne pitää tulla seuraavallakin kerralla 😊
Rakennuksen sisällä oli myös pöytiä, jos vaikka sade olisi yllättänyt. Me istuskelimme tietysti ulkona auringonpaisteessa. Pihalla oli hieno mukulakiveys.
Liisantalon Tuhannen Tuskan Kahvila on avoinna koko kesän.

Laitan vielä toisen postauksen, jossa on pari puutarhaa lisää. Emme ehtineet käydä kaikissa ja osa näytti olevan ainakin heti aamusta vielä unten mailla.... ehkä edellisen päivän lakkiaisjuhlinnan jäljiltä 😉 Loviisan Avoimet Puutarhat -tapahtumat järjestää Loviisan Puutarhayhdistys.

Edit- toisen postaus Loviisan Avoimet Puutarhat osa 2.

Näet lisää kesän ja syksyn Puutarhatapahtumia ja -messuja 2017, klik

Kesäisin terveisin,
Sari

Ps. pihat ovat yksityispihoja ja sain asukkailta kuvausluvan sekä luvan laittaa kuvat blogiin.
Lämmin kiitos siitä, sekä mukavasta pihaesittelystä!


18 kommenttia:

  1. Joku vuosi olisi kiva ehtiä Loviisaan. Kauniita puutarhoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli eka kerta, kun kävin Loviisan puutarhoissa näin keväällä. Oli kyllä ihanan paljon tulppaaneja, aikaisia perennoja ja hedelmäpuita kukassa. Heinäkuun alun tapahtumassa olenkin käynyt, ja pihat olivat tosi upeita... taitavat olla aina :)
      Kannattaa laittaa ajoissa päivämäärät kalenteriin, niin jollekin niistä saa järjestettyä aikaa. Taktiikka toimiii ainakin minulla :)

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Sanos muuta, Loviisa on aina niin ihana! Siellä oli ne tutut upeat pihat, sekä nyt löysin muutaman minulle uudenkin pihan :)

      Poista
  3. Loviisa on hieno paikka vanhoine taloineen ja puutarhoineen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on! Nykyään kun rakennetaan niin paljon uutta, ainakin täällä meillä eteläisessä Suomessa, niin vanhat rakennukset ja pihat tuntuvat erityisen upeilta. Niissä on erilista ja persoonallista tunnelmaa :)

      Poista
  4. Kiitos katsauksesta! Ihanat puutarhat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuvat ei ihan anna oikeutta pihojen kauneudelle, kuten aina. Paikan päällä itse katsellen, kuunnellen ja haistellen kokee pihan todellisen upeuden. Koska kaikki eivät pääse paikalle, niin tein nyt tämän postauksen :)

      Poista
  5. Viime kesänä pääsin tutustumaan noihin kahteen ensimmäiseen puutarhaan ja moniin muihin. Kyllä kannatti käydä. Tänä kesänä näyttää etten pääsekään ja tosi mukava on katsella kuvia ja kertomuksia sieltä. Kiitos!
    Olisi ne Vanhat talotkin kiinnostavia kohteita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen joskus aikaa sitten käynyt elokuisessa Loviisan Wanhat Talot -tapahtumassa. Talot olivat kauniita myös sisältä, ja sisustukset tosi persoonallisia.
      Nyt oli niin ihanan väljää kulkea kaduilla ja avoimilla pihoilla... kun taas talojen tapahtumassa on kunnon ihmismassa liikkeellä :)

      Poista
  6. Loviisa on kyllä kiva paikka ja Kuninkaanlampi yksi vierailusuosikeistani myös. Villa Aaltosen puutarha on myös huikea, mutta onkohan se avoinna?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Villa Aaltosen piha oli myös avoinna ja kävimme kyllä sielläkin. Piha ei ollut nyt kauneimmillaan. Toisekseen, talon väkeä ei näkynyt, jotta olisin voinut kysyä kuvauslupaa tänne blogiin.
      Toivottavasti piha on heinäkuun Ruusuja ja puutarhoja -tapahtumassa taas upeana paratiisina. Siellä on ollut aina niin ihania ja kuvauksellisia kohtia :)

      Poista
  7. Hei taas. Autonrengas juttu oli jännä,mitenköhän ne on saatu tohon muotoon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa :) Saman tyyppisiä autonrengasjuttuja oli muuallakin pihalla. Asukkaat olivat kyllä tosi luovia!
      Harmillisesti en tullut kysyneeksi, miten ne on tehty.

      Poista
  8. Vastaukset
    1. Ole hyvä Sussi! Laitan kohta lisää kuvia uuteen postaukseen.

      Poista
  9. Kävin viime kesänä Loviisan puutarhoissa. Ihania ja vierailun arvoisia paikkoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siellä on aina niin idearikkaita ja kauniita pihoja. Ja koska ne ovat jo vanhoja pihoja, on kasvitkin kasvaneet isoiksi... mikä tekee niistä erityisen kiehtovia tunnelmaltaan.

      Poista