sunnuntai 26. maaliskuuta 2017

Taimien jatkohoito, ja kevätkukkia

 Blogiyhteistyö: Biolan
Tässä teille toivepostaus! Eli miten hoitaa pieniä siemenestä kasvatettuja taimia. Kuten kuvassa oleva orvokin taimi, jonka siemenet oli kylvetty samaan rasiaan, on jo koulittu omaan ruukkuun. Sitä on nyt tietysti kasteltu vedellä, koska mullassa on vähän ravinteita. Mutta entäs hoito tämän jälkeen...

Pienten taimien lannoitus:

Koska kylvömulta on niukkaravinteista, kannattaa taimia alkaa lannoittaa miedolla lannoitteella jo parin viikon kuluttua. Lannoitteen annostelu on syytä lukea pullosta. Itse käytän vuorotellen merilevää ja varsinaista lannoitetta, mitkä ovat nestemäisiä ja kasteluveteen lisättäviä.

Taimien mullan pinta saa kevyesti kuivahtaa ennen kastelua, jotta multa ei olisi koko ajan märkää. Ruukkuja pidetään hyvin valoisalla paikalla, vähän kasvilajista riippuen.
Koska orvokit viihtyvät viileässä, niin vien nämä taimet parvekkeelle heti kun ei ole enää yöpakkasia.

Taimien latvonta:

Joitakin taimia latvotaan, jotta ne haaroittuisivat ja versoja kasvaisi enemmän. Latvominen vähän siirtää kukinnan alkamista myöhäisemmäksi, mutta tekee kasvista tuuheamman.
Esimerkiksi petunian ja tuoksuherneen taimet usein latvotaan. Linkissä on vanhempi postaus, jossa on kuvat latvomisesta.

Taimien karaiseminen eli totuttaminen ulkoilmaan:

Pienet taimet totutetaan vähitellen ulkoilmaan, ehkä toukokuun alussa riippuen säästä. Ensin ne viedään päiväksi ulos lämpimään, varjoisaan ja tuulelta suojattuun paikkaan. Yöksi ne tuodaan takaisin sisälle. Tätä jatketaan muutamia päiviä ja vähitellen aletaan totuttaa ne  aurinkoisempaan ja tuulisempaan paikkaan, tietysti kasvilajin valovaatimus huomioiden.
Ja koko ajan seurataan sääennustetta! Nimittäin vielä kesäkuun alussakin voi olla yöpakkasia, ja taimet eivät kestä pakkasta.

Ylimääräisiä orvokin taimia:

Näin voi käydä, vaikka kuinka koettaa kylvää vain parikymmentä siementä rasiaan... nämä jäivät siis jäljelle, kun kouluin rasiasta parikymmentä tainta omiin ruukkuihin 😉

Näitä lannoitellen myös ja istutan ne sitten ulos suoraan maahan, mutta vasta toukokuussa.

Lisää vinkkejä siementen kylvöstä ja kasvatuksesta:


Kevätkukkia pihalla:

Ihanaa... kevätkukat aukaisevat nuppujaan. Nyt täytyy joka päivä käydä tutkimassa, miten kevät etenee pihalla.

En vielä löytänyt talventähtiä, siinä kohtaa on vielä vähän lunta.... ehkä huomenna ne jo näkyvät 😊


Kevätterkuin Sari


Ps. vielä ehtii osallistua Helsingin puutarhamessujen lippuarvontaan

Pss. olen saanut Biolan Merileväuutteen ja Biolan Puutarhalannoitteen Biolanilta testaukseen.

2 kommenttia:

  1. Kiitos kattavasta tietopaketista! Virkeän näköisiä taimia. Aurinkoista alkanutta viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä :) Taimet odottavat vielä parvekkeelle pääsyä ja tukevoitumista.
      Ihanaa viikkoa sinullekin!

      Poista