keskiviikko 23. toukokuuta 2012

Tavis-tulppaanit : )

Tänä keväänä nämä tosi tavalliset tulppaanit kukkivat komeasti. Ne ovat vanhoja, en edes muista milloin ne on istutettu. Kuvasta näkee, miten korkeitakin ne ovat nyt. Ruskeanvihreät kasvustot kuuluvat pioneille ja pionien alla näyttää kasvavan mm. sinisiä helmilijoja.

Nurmikko oli vielä leikkaamatta, kun otin kuvan ; )

Näillä on kukatkin nyt tosi isot.


Toisella puolella pihaa kasvaa kellertäviä taviksia. Todennäköisesti nämä kaikki tavikset ovat Darwin-tulppaanien ryhmään kuuluvia `Apeldoorn` tai `Golden Apeldoorn` lajiketta. Näyttävät siis olevan kestäviä ja helppohoitoisia, kuten niin monet tavikset ; )

Tulppaanien hoito-ohje:

Istuta tulppaanit kuohkeaan multamaahan, missä vesi ei jää seisomaan. Aurinkoinen tai puolivarjoinen paikka on paras. Yleisohje istutussyvyydestä on, että multaa tulee sipulin päälle kaksi kertaa sipulin korkeus.
Lannoita keväällä sipulikukka-alueet, samalla kun lannoitat muunkin pihan. Jokin yleislannoite on sopiva. Kukan kuihduttua, katkaise kukkaosa siemenkotineen pois.
Lehdet saa leikata pois vasta kun ne ovat lakastuneet. Näin lehdistä pääsee kasvuvoima sipuliin, ja siten ensi kevään kukintaan : )
Tulppaanit suositellaan nostettavan ylös maasta, jotta ne kukkisivat paremmin. Meidän taviksille näin ei ole tehty. Nosto tehdään lehtien laskastuttua. Ja elo/syyskuussa sipulit erotellaan toisistaan ja istutetaan takaisin maahan.

Olisi kiva tietää, miten teidän tulppaanit ovat viihtyneet. 
Ovatko ne kukkineet vuosikausia ?
Entä oletteko nostaneet tulppaanien sipulit vuosittain ylös maasta ?

Kohta meillä kukkii myöhäiset tulppaanit ja muutama vähän erikoisempi laji. Odotan niitä niin malttamattomasti, ne kun ovat viime syksynä istutettuja ; )

18 kommenttia:

  1. Hehee, tää oli kiva, todellakin "tavikset" ne on näiden kaikkien erikoisten villilajien ja rimpsureunojen keskellä :-D Hyvä nimitys, todellakin.
    Mullakin kukkii tulppaanit hyvin. Joskus olen jaksanut kaivaa niitä ylös maasta, mutta viime kesänä en, tai ainoastaan ne kaivoin kesäpaussille, jotka piti siirtää paikasta toiseen. Kohta sama valssi alkaa, kun nyt vasta näkee mitkä sopisikin oikeastaan paremmin toiseen penkkiin.

    VastaaPoista
  2. Oi apua...en kyllä millään jaksa kaivaa sipuleita ylös joka vuosi. Kaivan ne ylös jos/kun siirrän niiden paikkaa. Tavikset on ihan hulluja mun pihalla - ja nuo punaiset tavikset vaikuttavat vähän vaihtelevan väriä täällä... välillä vaaleanpunaisia ja välillä punaisia.

    VastaaPoista
  3. Mistä erottaa "taviksen" ja "ei-taviksen"? Istutin viime syksynä puutarhaani monenmoista tulppaania, enkä merkinnyt lajikkeita valitettavasti ylös. Nyrkin kokoisia kauniita vaaleanpunaisia (ihan yksinkertaisia) tulppaaneja nousee ryhmissä sieltä täältä. Taisin ostaa jonkun tarjouksen, 50kpl johonkin tiettyyn pieneen hintaan, olivat jo alennuksessakin (jotenkin nimi Apricot Beaty kummittelee mielessä, mutten ole varma ja on niitä muunkin värisiä). Voinkohan olettaa ja toivovan näiden kestäävn useamman vuoden vai kannattaisiko mun alkaa piakkoin kaivuuhommiin..? Minulla myös kasvaa pionit tulppaanien edessä, olisiko ehdotuksia mikä muu kasvi ehtisi kasvaa "näköesteeksi" kun tulppaanit lurpsahtavat? Napsin niistä kukat pois, Sarin neuvoa noudattaen, mutten ollut ihan varma kuinka kuihtunut sen kukan täytyy olla ennen kuin sitä lähtee napsimaan, osaatko siihen kommentoida..? Kiitos ihanasta blogista!

    VastaaPoista
  4. Minulla viihtyy ja kukoistaa vuodesta toiseen nuo tavalliset punaise Apeldoornit. Hienohelmat, kuten esim Angelique ja kerrotut lajikkeet kukkivat vain istutusta seuraavana keväänä, sitten häviävät pois. Joka syksy istuttelen uusia sipuleita jonkin verran, ylös en ole koskaan nostanut.

    VastaaPoista
  5. Viime vuonna nostin ensimmäistä kertaa ylös. Muuten hyvä, mutta pussimerkinnöistä huolimatta meni värit sekaisin ja päätyivät paikkoihin, joihin en niitä suunnitellut, D! Varmasti teen saman tänä vuonna, mutta tarkemmin värien kanssa.

    VastaaPoista
  6. En ole nostanut ylös muutoin kuin perennojen tieltä mutta suht varjossa olevat kerrotut keltaiset tulppaanit tekevät ylipitkän varren, joka lojuu maata pitkin, ja päähän kukan. Olisikohan kyseessä liian varjoinen paikka?

    VastaaPoista
  7. Tänä keväänä tulppaanit tuntuvat tosiaan kasvavan hyvin. Johtuu meillä ehkä siitä, että on kuulemma myyrien katovuosi, sipulit ovat saaneet olla rauhassa. En kaiva tulppaaneja ylös, mutta luulen että se edistäisi niiden kasvua.

    VastaaPoista
  8. Auts, pitäisikö ne nostaa ylös talveksi??
    Ainakin White Triumphator -liljatulppaanit ovat kasvaneet ja kukkineet hyvin ilman hoitoakin... :o)

    VastaaPoista
  9. Saila - nämä on ainoat tulppaanit, Tulipa tardan ohella, jotka ovat säilyneet pihalla vuosikausia. Ne on niin varmoja kukkijoita, että niihin melkein kyllästyy välillä... kuten taviksiin yleensä ; )

    Cosmos - noita tulppaaneja on meilläkin niin tuhottoman paljon, ettei tulisi mieleenkään kaivaa niitä ylös. Paitsi kun jaetaan perennoja tai muuten kunnostetaan perennapenkkejä.
    Hmm... enpä ole huomannut tulppaanin vaihtavan väriä vaaleanpunaisen ja punaisen välillä... mutta kaikkihan on mahdollista : )

    Anonyymi - tulppaanit ja muutkin sipulikukat voi istuttaa perennojen sekaan. Tietysti on hyvä miettiä, minkä korkuinen perenna sopii mihinkin tarkoitukseen. Esimerkiksi päivänliljat on tosi hyviä lehteviä perennoja.
    Sillä ei ole suurta merkitystä, kuinka kuihtunut kukka on. Pääasia, ettei tulppaani pääse tekemään siemeniä, sillä se voi vähentää ensi vuoden kukintaa.
    Riippuu niin lajikkeesta ja vähän myös kasvupaikasta, kuinka pitkään ne kukkivat. Pidetään peukkuja, että ensi vuonnakin kukinta on yhtä komeaa.
    Kiitos palautteesta : )

    Konnadonna - se on jännä, miten eri tulppaanilajikkeilla on eroja kestävyydessä. Meillä valkeat liljatulppaanit kukkivat vain pari vuotta, kun taas punertavat liljatulppaanit kukkivat jo ehkä kymmenettä vuotta.
    Kyllä nuo tavis-tulppaanit taitavat olla varmimpia kukkijoita ; )

    Sussi - tuo "värien sekoittuminen" taitaa olla tosi yleistä, jos tulppaaneja on paljon erilaisia.
    Ajattelin nostaa ylös pari valkeaa kukkimatonta tulppaanimätästä. Ihan kokeilumielessä, että saako ne sillä kukkimaan uudelleen.

    Katja - kyllä, arvelet aivan oikein. Varjossa tulppaani kasvattaa pitkää vartta, joka sitten kaatuu helposti.
    Meillä kerrotut pysyvät hyvin pystyssä... ne kasvavat täydessä auringossa : )

    Cheri - ihastelin toissa päivänä kaupungin komeasti kukkivia tulppaani-istutuksia. Olivat käyttäneet juuri noita tavis-tulppaaneja. Epäilen, että edellisvuoden sää vaikuttaa myös tämän vuoden komeaan kukintaan. Toki myyrien kadolla voi myös olla oma osuutensa joillain pihoilla ; )

    Paula - ei, tulppaaneja ei nosteta talveksi ylös! Vaan ne nostetaan loppukesällä, lehtien lakastuttua, ja istutetaan takaisin syys/lokakuussa. Siinä on aika homma, eivätkä kaikki viitsi tehdä sitä. Meidänkin pihalla on satoja tulppaaneja, ja niitä ei todellakaan kukaan jaksa kaivella ylös joka vuosi. Jos ne lakkaavat kukkimasta, kohtaan ostetaan uusia sipuleita. Nehän eivät edes maksa paljon ; )

    VastaaPoista
  10. Osa, tavikset, kukkii vuodesta toiseen ja lisääntyykin. Tuossa rautatieomenapuun alla alkaa olla jo aika tiivis tunnelma. Siihen olen joskus laittanut lannoitetta, muuten ovat omillaan.
    Ja "pikkuiset" voivat myös hyvin vuodesta toiseen.
    Toiset taas taantuvat nopeasti. Ehkä juuri ne jalostetummat.
    Mutta koskaan en ole niitä nostanut ylös, liikaa hommaa mun mielestä;)

    VastaaPoista
  11. Tavistulppaanit tarvitsevat todella oman oodinsa, ja tässä tuli hieno sellainen. Upeita värejä!

    VastaaPoista
  12. pioni - siis tavis-tulppaanit on parhaita ! Onneksi niitä on vielä myynnissä, vaikka nuo värit ei ole ihan trendikkäimmät.
    Ihanasti tavikset jaksavat kukkia ilman ylös nostoa... minustakin se olisi aivan liian työlästä.
    Täytyy kuitenkin nyt kesällä kokeilla ylös kaivuuta, ihan muutamalla ei-tavis tulppaanilla, niin näkee onko siitä mitään hyötyä ; )

    Geranium - tavis-tulppaaneilla on vahvat värit. Ja kun niiden kukatkin on tosi isot, niin väripintaa on paljon ; )
    Ne on kyllä niin ihanan varmoja ja helppoja kukkijoita...

    VastaaPoista
  13. Vieläkö ehtisi ottaa tulppaanit ylös paikan vaihtoa varten? Eihän niitä vielä tarvite maahan laittaa, mut pitääkö niiden kuivahtaa tms?

    VastaaPoista
  14. Satu - vähän aikaisempi ajankohta olisi ollut parempi ja silloin suositeltaisiin tulppaanien sipuleiden kuivatusta.
    Olen itse siirtänyt tavallisia sipulikukkia syyskuun alussa ja näyttivät kestäneen sen tosi hyvin. Eli silloin kaivoin sipulit ylös maasta ja seuraavana päivänä istutin ne uudelle paikalle.

    VastaaPoista
  15. HEI!
    Kertokaa joku kiltti pitääkö onnenapilan sipulit nostaa talveksi ylös? Ja koska ne nyt sitten istutetaan?

    VastaaPoista
  16. Anonyymi - onnenapilat eli käenkaalit (Oxalis) eivät talvehdi ulkona, vaan niiden mukulat nostetaan maasta syksyllä. Voi hyvin odottaa, että onnenapilan lehdet menevät rumiksi ennen kuin kaivaa ne ylös.
    Olemme joskus säilyttäneet niitä kuiviltaan komerossa. Viime talvena yksi onnenapila oli ikkunalla viherkasvina. Tosin se oli vähän raaskun näköinen ; )
    Keväällä ne istutetaan ruukkuun uuteen multaan tai myöhemmin keväällä suoraan pihalle.

    VastaaPoista
  17. Osaisitko/suostuisitko nimetä ihan lajikkeita tuon Apeldoornin lisäksi, mitkä olisi niitä "tavistulppaaneja", jotka ehkä jaksaisi kukkia vuodesta toiseen ilman, että niitä joutuisi nostelemaan maasta? Ja nostellaanko tulppaaneja maasta ihan vuosittain vai muutaman vuoden välein? Sitten tässä istuttaesa on tullut mieleen kysyä, että mikä olisi sopiva määrä sipuleja istuttaa vierekkäin? Olen istutellut nyt viiden sipulin ryppäitä. Mietin, että tuleeko liian pieniä ryhmiä näin. Voiko narsisseja ja tulppaaneja istutella vierekkäin? Onko niin, että narsissit ovat lajikkeesta riippumatta yleensä pitkäikäisempiä kuin tulppaanit? Täytyykö narsissejakin nostella ylös välillä?

    VastaaPoista
  18. Anonyymi - tavistulppaanit ovat juuri noita Apeldoorn -ryhmän lajikkeita. Toki muutkin voivat olla suht pitkäikäisiä, mutta nuo näyttävät olevan sitkeimpiä : )
    Tulppaanit voi nostaa ylös vuosittain, etenkin arimmat tai vaateliaimmat lajit hyötyisivät siitä. Itse en ole viitsinyt tehdä moista, vaan mieluummin ostan uusia sipuleita.
    On makuasia haluaako tulppaanit isoiksi ryhmiksi kuten yllä kuvissa vai pienempiin ryhmiin. Narsissit ja tulppaanit viihtyvät vierekkäinkin ; )
    Tavallisiet narsissit ovat todellakin pitkäikäisiä. Ne nostetaan ylös ehkä noin 10 vuoden välein.
    Mukavia istutuspuuhia !

    VastaaPoista