torstai 29. maaliskuuta 2012

Messuterveisiä : )

Käväisin tänään Helsingin puutarhamessuilla. Nythän tänä vuonna messuilla ei ole niitä upeita yleiskoristeluja, sillä koristelijat olivat tänä vuonna Turussa. Ensi vuonna koristelijat ovat taas Helsingissä....

Messuilla oli paljon erilaisia kasvihuoneita...

... kiviä...

... ruosteisia reunuksia, aitoja, ruukkuja...

... magnolioita. Tästä muistuikin, että magnolialle pitää miettiä uusi paikka... jos sen aikoo ostaa tänä vuonna.   Se on siis vieläkin minulla hankintalistallani ; )

Löysin aivan ihanan jouluruusun ! Tämä on kyllä niin herkän suloinen, etten voinut vastustaa sitä : )

Ostin myös gladioluksen sipuleita, vaikka melkein jo päätin, etten niitä enää messuilta osta. Viime vuonna kävi niin, että gladiolukset olivat aivan toista väriä, mitä kuvassa oli. Harmitti vähän, kun väri ei sointunutkaan muihin kukkiin ja kukat eivät kestäneet sadetta.
Juttelin tämän saman kotimaisen kukkasipulimyyjän kanssa asiasta. Hän kertoi, että välillä on käynyt niin ja asia paljastuu vasta loppukesällä. Virhe on tapahtunut sipuleiden pakkausvaiheessa Hollannissa. Pidetään peukkuja, että nyt saan  oikean värisiä gladioluksia !

Kuulemma messujen ulkomaisilla kukkasipulimyyjillä on mukulat ja sipulit olleet vähän enemmänkin sekaisin ; )

Postaus puutarhamessuista 2012, klik. 
Tuossa sivupalkissa on myös lista puutarhamessuista ja -näyttelyistä....

17 kommenttia:

  1. Mun mielestä oli aika pettymys nämä messut. Ja harmittaa vietävästi että kukkasidonta siirretty halliin valoisasta aulasta pois hälinästä.

    VastaaPoista
  2. Minä niin haluaisin magnolian. Mitä luulet sen selviämisestä tamperelaisessa suojaisassa eteläpihassa? Onko mitään mahkuja?

    VastaaPoista
  3. Minulla kävi kerran tuuri sekaisin menneissä kasveissa. Luulin ostavani aivan muuta, mutta sain arovuokkoa, joka osoittautui ihanaksi kukaksi. Ilman sekaannusta en olisi sitä itse älynnyt hankkia.

    VastaaPoista
  4. Kiitos kauniista kuvista. Nämä on kivoja, kun pääsee itsekin edes vähän messujen tuntoihin.

    VastaaPoista
  5. Henrietta Hassinen - minustakin messut olivat vähän sekavat ja koko kukkasidonta meinasi jäädä minulta huomaamatta.
    Nämä messut olivatkin OmaPiha-messut. Ensi keväänä on Kevätpuutarhamessut... siellä on upeat yleiskoristelut. Ja toivotaan, että muutenkin ovat järjestäneet ne toimiviksi, ja saaneet sinne mukaan paljon puutarha-alan hyviä näytteilleasettajia : )

    Rva Pioni - aina kannattaa kokeilla, ja vaikka tehdä aralle kasville talvisuojaus.
    Kestävin magnolia lienee pensasmagnolia, joka menestynee I-III(IV) vyöhykkeillä.
    Japaninmagnolia menestynee I-III. Monet lajikkeetkin luultavasti menestyvät I-II vyöykkeillä, kuten esim. `Merril`.

    Sussi - välillä tosiaan epäonni onkin oikea onnenpotku : )
    Pidän myös arovuokoista. Niiden kukat ovat jotenkin herkän kauniita, ja lehdet upeat koko kesän.

    Multasormi - minustakin on jännä katsella muiden messukuvia. Toisen silmin näkee ihan eri juttuja, mihin itse ei ehkä oliskaan kiinnittänyt edes huomiota ; )

    VastaaPoista
  6. Mukavia messutunnelmia. Harmi, ettei J:kylässä enää järjestetä puutarhamessuja. Näenköhän oikein, että tuossa kivikuvassa on verililjapuita, joita britit käyttävät paljon ruukkuistutuksissa? Sellainen olisi toivelistalla täälläkin.

    VastaaPoista
  7. Kiitos messukuvista, varsinkin kun tänä keväänä en pääse minnekään puutarhamessuille.
    Kyllähän niistä aina jotain vinkkejä saa ja löytää myös mukuloita ja taimia.
    Edellisillä kerroilla olen ostanut liljan ja salkoruusun mukuloita, mÅrbacka-pelargoniaa, kevätkukkaruukkuja, alan kirjoja ja tilasin Kotipuutarha-lehden.

    Tiedätkö milloin kärhöjä voi ja kuinka alas ne pitäisi leikata? Asun nelos- ja viitosvyöhykkeen rajoilla.
    Kivaa viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
  8. Kiitos kivoista messukuvista, mukava katsella kun ei itse pääse tänä vuonna mihinkään puutarhamessuille. Onpa upea jouluruusu! Magnolia himottaisi vähän muakin, viime vuonna niitä taisi olla ekaa kertaa meillä myynnissä ja kyllä niitä ostettiinkin. Saas nähdä, miten ovat ihmisten pihoilla tavehtineet, tuleeko kiukkuista palautetta tänä keväänä.

    VastaaPoista
  9. Ai sinullekin kävi mukuloiden kanssa noin?
    Ostin itse myös messuilta vahvan punaisia gladiolokuksen mukuloita, lähes kaikista tuli keltaisia.
    Liljojen piti samoin olla oransseja ja tummanpunaisia, tulikin valkoisia ja vaaleanpunaisia.
    Sikäli ne eivät harmittaneet, sopivat hienosti tyttären hääkoristeluihin.
    Mutta noin yleisesti tuommoiset sekaannukset kyllä tekevät hallaa kaikille mukuloiden ja sipuleiden myyjille siellä.

    Satutko muuten tietämään mikä oli ostamani vaaleanpunaisena kukkiva, myyränkarkottimena markkinoitu mukula?
    Hieman daalian tyyppinen juurakko, ja kukki ihanasti koko kesän.
    Ostaisin heti lisää jos tietäisin mitä etsiä.

    VastaaPoista
  10. Aivan ihana jouluruusu. Kauppilalla oli jotain vastaavia tilattavissa ja sellainen on varmaan meillekin tulossa:)

    VastaaPoista
  11. Magnolia olisi hieno, nyt hieman haaveilen japaninmagnoliasta, se saattaisi jopa selvitä täällä.

    Jouluruusua mietin Turun messuilla, mutta jätin hankkimatta, hienoja ovat nekin!

    VastaaPoista
  12. Konnadonna - kasvi saattaa hyvinkin olla verililjapuu. Siinä osastolla kun suurin osa kasveista näytti olevan "terassikasveja" eli eivät talvehdi ulkona.
    Verililjapuu näyttää tosi komealta ja eksoottiselta : )

    Eeviregina - messuilta tekee välillä hyviä löytöjä : ) Nyt en nähnyt yhtään mielenkiinoista kirjaa, tosin tänä keväänä onkin vähän uutuus puutarhakirjoja.
    Riippuu aina kärhölajista, miten ne leikataan. Pienikukallisia leikataan alas tosi harvoin, ja silloinkin siihen on pakottava syy.
    Isokukallisistakin leikataan kuolleet verson osat pois, heti kun ne erottuu eli myöhemmin keväällä ; )

    Tiina - onneksi on ollut paljon lunta, ainakin täällä meillä päin. Lumi kun on paras talvisuoja ; )
    Osa noista myynnissä olevista magnolioista on selvästi talvenarkoja, ja osa onneksi kestäviä. Toivotaan vaan, että ihmiset malttavat lukea laput, niin tietävät mitä ostavat ; )

    Mk - se on ihan totta, että yksikin myyjä voi tehdä paljon hallaa koko alalle. Monet ovat ostaneet kukkien juurakoita, ja niistä onkin kasvanut tavallista lupiinia... no onhan lupiinikin kaunis ; )
    En ole kuullutkaan tuollaisesta koko kesän kukkivasta kasvista. Kerro ihmeessä minullekin, kun saat selville kasvin nimen : )

    pioni - jouluruusuissa on tosi monenlaisia kukkia. Messuilla oli vanhan roosan värisiäkin, mutta niiden hinta oli jo hieman liian kallis... siis messubudjettiini ; )

    Susanna - magnoliasta minäkin haaveilen. Sen kestävyyteen vaikuttaa niin paljon suotuisa paikka, että se kannattaa valita huolella.
    Magnoliat ovat kyllä upeita... kohtahan ne jo aloittelevat kukintaa : )

    VastaaPoista
  13. Hei Sari, olet voittanut blogissani olleen arvonnan.
    Onnittelut!

    Laittaisitko minulle sähköpostiin tietoja itsestäsi, niin lähettelen sinulle sitten postia.
    herakivi@hotmail.com on osoitteeni:)

    VastaaPoista
  14. Hanne - voi kuinka ihanaa... ! Laitan osoitteen tulemaan : )

    VastaaPoista
  15. Hei Sari, Oppilaasi täällä:) Tapasimme viime vuonna sinut messuilla, tänä vuonna pääsimme sinne vasta sunnuntaina. Hyvä kuulla, että messut olivat muidenkin mielestä sekavat:( Emme puutarhaan saaneet uusia vinkkejä, tosin pari tarjousta terassin tulevasta lasikatteesta. Emme vielä viime kesänä saaneet puutarhasuunnitelmaa toteutettua, josko se tänä vuonna onnistuisi? Vuosi on taas mietitty ja piirustukset terassilaajennuksesta teetetty. Tässä on niin monta liikkuvaa osaa tässä projektissa, että huh, huh. Terveisin, Annika ja Hannu

    VastaaPoista
  16. Kävimpä minäkin messuilla ensimmäisen kerran. Ostin Japanilaisen ihmekukan juuriporkkanoita. 4.4.12 laitoin ne multaan,jokaisen omaan purkkiin, viileälle verannalle. Voikohan ne jättää talveksi maahan? Asun Hämeessä, Vanajaveden rannalla, vyöhyke II lehtomaisessa niemessä.

    VastaaPoista
  17. Anonyymit Annika ja Hannu - onpas kiva kun kommentoitte : )
    Hyvin suunniteltu on jo puoliksi tehty... ja se on kyllä totta. Eli kannattaa suunnitella aina huolella etukäteen, niin lopputulos on varmasti toimiva. Ja onhan se nopeampi toteuttaakin, kun ei enää siinä vaiheessa tarvitse niin miettiä vaihtoehtoja : )
    Ensi keväänä pitäisi olla paremmat messut Helsingissä, ainakin toivotaan niin.
    Oikein mukavaa ja energistä kevättä ja kesää teille !

    Äiti suurestamaailmasta - ihmekukka ei talvehdi meillä pihalla. Se viedään talveksi kellariin tai kylmiöön. Ja keväälläkään sitä ei kannata laittaa ulos liian aikaisin, ettei se saa kylmää.

    VastaaPoista