perjantai 3. helmikuuta 2012

Parhaat puutarhamatkailun kohteet Suomessa ?

Minusta tällä hetkellä kaikkein kiinnostavin puutarhamatkailun kohde Suomessa on Loviisan vanhojen talojen pihat. Ne ovat yksityispihoja ja siksi niin ihanan persoonallisia.
Näihin tiettyihin mykistävän tunnelmallisiin puutarhoihin pääsee tutustumaan Loviisan avoimet puutarhat -päivinä 27.5. sekä 3. ja 10. 6.2012. Sekä Ruusujen hurmaa -viikonloppuna 7.-8.7. 2012.
Alla kuva Villa Aaltosen pihalta viime kesänä.  (Kuvat voi klikata suuremmiksi)

Tämä kuva on muistaakseni Kuninkaanlammen pihalta, siis Loviisasta : )

Toinen hyvä puutarhamatkailukohde on Helsinki. Siellä on paljon nähtävää... ja minua viehättää sielläkin nimen omaan vanhat puistot ja kohteet todella isoine puineen. Esimerkiksi reippaasti yli satavuotias Annalan alue... siellä on Hyötykasviyhdistyken tilat, Orangeria, Teemapuutarhoja, Muotopuutarha ja vaikka mitä : )
Toinen lempparini Helsingissä on Kaisaniemen kasvitieteellinen puutarha. Sielläkin on niitä isoja puita ja paljon pensaita, köynnöksiä, perennoja, sipulikukkia... vanha alue sekin : )
Alla kuva juuri Kaisaniemen kasvitieteellisestä puutarhasta. Kasveissa on hyvät nimilaput, ja niihin voi luottaa ; )
Siellä on muuten  Tulppaanien lumo -näyttely tänäkin keväänä 31.3.-9.4.2012.

Helsingin Talvipuutarha on myös nyt näkemisen arvoinen, sillä nuo vanhat kasvihuoneet ovat olleet remontissa yli vuoden. Ovet aukeavat yleisölle tänä keväänä... sinne on pakko päästä, siellä kasvoi ennen remonttia ne upeat kameliat ja lumikuningatar-orkideat. Kuten kuvasta näkyy Talvipuutarhan piha-alueella on hieno ruusutarha ja kivikkopuutarha. Ja aivan mykistävä näkymä Töölönlahdelle  : )
Edit: Talvipuutarhan ovet ovat jälleen auki 9.2.2012 klo 14-19, jeee !

Espoossa Marketanpuisto on hyvä paikka, jos haluaa nähdä enemmän rakenteita, kiveyksiä, altaita yms. On siellä toki paljon kasvejakin hyvin kauniisti sommiteltuna. Alue on iso ja se muuttuu yleensä hieman joka vuosi. Marketanpuiston kasveista löytyy myös nimilappuja, tosin välillä joku on tehnyt pientä jäynää nimilapuille.

Vielä täytyy mainita Kotka, monine puistoineen. Jo Sapokan alue itsessään on mielenkiintoinen vaihtelevine tunnelmineen ja vesiaiheineen. Kotkan kaupungin puistot ovat saaneet paljon mainetta, minkä ymmärtää hyvin.

 Näissä kotimaisissa puutarhamatkailun kohteissa kannattaa kulkea kiireettä sekä silmät ja korvat auki. Usein ne ovat paljon pienempiä ja "vaatimattomampia" kuin ulkomailla olemme nähneet. Sen ei kannata antaa hämätä ; )

Mitkä ovat parhaat 
puutarhamatkailun kohteet Suomessa.... 
missä olet käynyt  ?

Olen kuullut, että Mustion linnan puutarha olisi todella kiehtova vanhoista puutarhoista pitävälle ja samoin Mikkelin Kenkäveroa on kehuttu.... pitääkö paikkansa ?

Puutarhatapahtumia ja puutarhamessuja löytyy lisää tuosta sivupalkista, vähän alempaa...lista on jo tosi pitkä !

Vanhempi postaus hyvistä puutarhamatkailun kohteista ulkomailla löytyy tästä, klik. Voit edelleen laittaa siihen kommentteja hyvistä kohteista ulkomailla : )

Kiitos ihanista kommenteistanne ! 
Tosi kiva kuulla kokemuksianne noista eri puutarhakohteista. Tähän juttuun voi myöhemminkin kirjoittaa kommentin.... huomaan uudet kommentit vanhoissakin jutuissa : )

12 kommenttia:

  1. Ai, oi, kiitos kun muistutit Talvipuutarhan avautumisesta ja Tilppaanien lumosta! Julkiset puistot ja puutarhat ovat siitäkin ihania, että ne ovat niin tasapuolisia: kaikki pääsevät tutustumaan niihin joko ihan ilmaiseksi tai vain pienellä pääsymaksulla.
    Loviisa onkin ihana. Pari kesää sitten kävin vastaavassa tapahtumassa Kristiinankaupungissa (Avoimet portit), joka ei ole ollenkaan mahdottoman kaukana pääkaupunkiseudultakaan. Se on harvinaisen hieno puukaupunki, paljon laajempi kuin Loviisa. Ja mitä ihania pihoja!

    VastaaPoista
  2. Suomessa on paljon upeita puutarhoja. Helsingin Kaisaniemi on mahtava. Talvipuutarhakin on hieno. Kumpulassa en ole vielä käynyt. Marketan puistossa Espoossa kannattaa käydä samalla.
    Kotkaa olen ihastellut- erityisesti Sapokan lahtea. Miten paljon yksi puutarhuri voikaan vaikuttaa?
    Mustion linnassa vierailen myös vuosittain. Siellä on upeita vanhoja puita. Lähellä Karjalohjalla on myös Tammiston arboretum. Tutustumisen arvoinen. Lohjalle ollaan rakentamassa Fruteceriumia Lohjansaareen, johon on istutettu kaikki eri lajit hedelmäpuita.
    Loviisassa en ole käynyt kesällä. Pitää visiteerata. Enkä myöskään Ruissalossa Turussa. Se on ehdoton paikka.
    Sitten on monien yksityisten henkilöiden ylläpitämiä keitaita.

    VastaaPoista
  3. Kiitos vinkeistä. Loviisa heti hyppäsis silmilleni kun en ole siellä käynyt ja tapahtuma kiinnostaa, samoin Helsingin Tulppaanien lumoa tahtoisin kokea.

    VastaaPoista
  4. Voi kuinka monta ihanaa paikkaa mulla onkaan vielä vierailematta!
    Mikkelin Kenkäverossa olen muutaman kerran käynyt ja ihan kiva sekin on.
    Täällä rannikolla tutustumisen arvoinen paikka on Aspegrenin puutarha Pietarsaaressa ja viime syksynä kävin Tampereella Hatanpään puistossa. Se oli tosi yllätys, sinne on aivan pakko päästä kesäaikaan!
    Kaisaniemessä ja Talvipuutarhassa olen käynyt, mutta niistäkin on jo aikaa.
    Marketanpuisto ja tuo Sapokan alue mua on aina kiehtonut, jospa joskus pääsen niihinkin käymään.
    Mukavia puutarhasuunnitelmia ja pärjäilkäähän pakkasissa!

    VastaaPoista
  5. Kivoja vinkkkejä vierailupaikoiksi täällä.

    Mustion linnassa tulee käytyä ainakin kerran vuodessa ja Ruissalon kasvitieteellisessä useasti, molempia suosittelen.

    VastaaPoista
  6. Kiitos vinkeistä, melkein kaikissa on tullut käytyä, mutta jostain syystä Loviisa on jäänyt väliin. Siitä tulee oiva retkikohde tänä vuonna. Kun asuin Helsingissä oli Kaisaniemen kasvitieteellinen puutarha "oma puutarhani". Aivan uskomatonta kun vilkkaalta ja meluisalta kadulta astuu puutarhaan on äkkiä kuin toisessa maailmassa. Tietääkseni kenkäverossa myydään myös taimia ja siemeniä, sillä olen saanut sieltä tuliaisiksi erilaisia kurjenpolvia.

    VastaaPoista
  7. Täällä Etelä-Pohjanmaalla, Lapualla Jokilaakson matkailupuutarha.

    VastaaPoista
  8. Kävimme viime vuonna kesälomareissulla Mikkelin Kenkäverossa ja se on kyllä ihan käymisen arvoinen paikka jos reitti sattuu kulkemaan siellä suunnilla! :) Minulle jäi siltä reissulta potemaan pieni kipinä kosmoskukkiin, sillä niitä oli Kenkäveron kesäkukkaistutuksissa monessa eri värissä ja mitä mielikuvituksellisimmissa "kukkaruukuissa".

    Jos jollain on vinkata puutarhakohteita Turun seudulla tai ainakin Lounais-Suomen alueella, niin ottaisin mielelläni vinkkejä vastaan! Kasvitieteellinen puutarha Ruissalossa on tietenkin yksi, mutta täytyyhän täällä olla muutakin? :)

    VastaaPoista
  9. Naantalin Kultaranta on kaunis paikka myös. Paikan luonteen vuoksi sinne ei pääse noin vain, mutta kannattaa seurata Naantalin matkailusivuja, sillä sieltä löytyy varmasti lisää tietoa. Samalla reissulla kannattaa myös kierrellä vanhan puu-Naantalin kapeilla kujilla.

    T. Eija (blogiton) "ellidonna"

    VastaaPoista
  10. Viime kesänä kävin Pietarsaaressa Aspegrenin puutarhassa ja tykästyin kovasti paikkaan. Turun seutuvilla suosittelen Yltöisten arboretumia Piikkiössä varsinkin alppiruusujen kukinnan aikaan. Alue on nähtävästi vielä laajentunut sitten viime käyntini, josta on jo liikaa aikaa.

    VastaaPoista
  11. Itse olen "puutarhahullu" (=tiedän paljon kasveista ja kerään mm.harvinaisuuksia) ja minulle Mustio ja Kenkävero oli pettymys. Mustiossa tuli melkein tippa silmään kun ajatteli miten upean siitä saisi ja nyt se oli paikoin aika ankeaa katsottavaa.
    Kenkäverosta voi jotain tullakin, juuri tästä uudesta osasta, jossa näitä mallipuutarhoja on, vielä se on vain niiiiin pieni. Täytyy sanoa, että suurempia elämyksiä saa vieraillessaan toisien puutarhahullujen puutarhoissa.

    VastaaPoista
  12. Kumpulan kasvitieteellinen puutarha on myös käymisen väärtti. Samoin on Vantaan viherpaja, jossa on sisällä vaikuttava japanilainen puutarha sekä iso kaktushuone. Maija

    VastaaPoista