tiistai 4. lokakuuta 2011

Siemenistä leviävät sipulikukat

Nämä ovat ihania, sillä aikaa myöden ne levittäytyvät isommaksi alueeksi. Siemenestä kukkivaksi yksilöksi kuluu aikaa siis vuosia, mutta sehän on tuttua puutarhassa....kaikki ei tapahdu hetkessä ; )

Siis ensin näiden sipuleita on istutettu maahan syksyllä ja keväällä kukkien kuihduttua, ne tekevät siemenet.

Parvitulppaani

Parvitulppaani ( Tulipa tarda) on yksi viehättävimmistä tulppaaneista, etenkin kun se leviää hyvin siemenistä. Tosin kukkien keltavalkoisuus ei aina ole miellyttänyt minua ; )

Alla kuva parvitulppaanista aurinkoisena päivänä, ylhäältäpäin kuvattuna.

Kirjopikarililja

Kirjopikarililja (Fritillaria meleagris) leviää myös kivasti siemenistä, kun niillä on oikeanlainen kasvupaikka. Kuvassa olevat ovat itsestään kylväytyneet siihen kohti, parvitulppaanien eteen : )

Krookukset

Krookuksista (Crocus) muutamat kasvitieteelliset eli alkuperäislajit ovat lähteneet leviämään kukkapenkistä nurmikkoon. Eli nekin näyttävät siis leviävän siemenistä : )
Nämä ovat niin suloisia ! Kevään ruukkudaalia-jutussa oli kuva näistä, klik. Kuva kannattaa klikata suuremmaksi.

Scillat eli idänsinililjat

Ehkä kaikkein nopeimmin leviävät skillat eli idänsinililjat ( Scilla siberica) ja kirjokevättähdet ( Scilla forbesii eli entinen Chionodoxa lucilae). Tässä kuvassa ne ovat täyttäneet jo pensaan alustan....

Onkohan vielä muitakin sipulikukkia, jotka leviävät hyvin siemenistä ?

8 kommenttia:

  1. Ihania kuvia. Tuli ihan kevättä ikävä :)

    VastaaPoista
  2. Sari, aivan varmasti siemenistä leviävät myös krookukset, sillä olemme löytäneet niitä lehdostamme kaukaa niistä pisteistä, joihin olemme niitä isuttaneet. Mikä hauskinta, joukossa on ollut myös mutantteja eli cappuccinoraidallisia. Niitä tosin ei huomattu kuvata, sillä ne olivat ennen blogia.

    Kerron nyt sinullekin, että meillä ei yksikään tulppaani tai lumikello jää myyriltä rauhaan. Kaikki muut sipulikukat selviävät. Tein nyt kokeen eli istutin Tulppanitarhan lumo -kirjan ohjeella valkoisia kerrottuja tulppaaneja muovisiin, reilällisiin taimiruukkuihin ja pieitin ne hyvin pienireikäisellä jänisverkolla. Ihmettelen tosin, miten tulppaanin varsi siitä pääsee läpi...

    Minua tuo parvitulpaani kiehtoisi, vaikka en olekaan kovasti keltaisen ystävä. Se sopisi niin puistoomme.

    Arvaa vaan, olenko katkera, kun LUMIkellot eivät selviä tontillamme;-)

    VastaaPoista
  3. Ihanat kuvat! Nuo krookukset - aah! Istutin nyt ensimmäistä kertaa villejä krookuslajeja, katsotaan miten käy!
    Kuulin, että metsätulppaanit ovat myös aika hyviä leviämään. Toivon näin, istutin nyt niitäkin metsäpuutarhaani. Niissä on kauniit kapeat ja taipuisat varret, niin kuin monissa noista villilajeista.

    VastaaPoista
  4. Ihania kuvia, tuli ihan kevättä ikävä:)
    Mulla on posliinihyasintteja, jotka käsittääkseni myös leviävät siemenistäkin.

    VastaaPoista
  5. Juuri istutin ensimmäisen kerran noita kirjopikarililjoja:-)

    Mukavaa tiistai iltaa ♥

    VastaaPoista
  6. Millan - tässä oli pari päivää niin sateista, että kevätkuvien katselu piristi kivasti. Katselin viime kevään kuvia, kun mietin uusille sipulikukille paikkoja... samalla laitoin tännekin niistä jutun.

    Leena Lumi - onpas mielenkiintoinen kokeilu ! Kerrothan sitten, onnistuivatko tulppaanit kasvamaan verkon läpi. Monella muullakin on tuo sama ongelma myyrien kanssa.
    Voin hyvin kuvitella harmituksesi lumikelloista ; ) Ne muuten eivät ole sipulikukista helpoimpia.

    Saila - tosiaan metsätulppaani myös leviää siemenistä. Olikohan se nyt kasvitietteellisessä, missä näin niitä, vähän oudoissa kohdissa. Näyttivät ihan itse kylväytyneiltä ; )
    Krookusten luonnonlajit ovat minustakin niin kauniita, ja siron hentoja : )

    pioni - ihan totta, posliinihyasinttikin leviää siemenistä. Tosin ei ehkä niin helposti kuin nuo skillat ja kirjokevättähdet.
    Eihän tässä mene kuin puoli vuotta, niin on taas kevät, hih ; )

    Arja - kirjopikarililjat ovatkin kauniita. Meillä joskus kauan aikaa sitten istutettiin punertavia kirjopikarililjoja ja nyt niitä on alkanut ilmestyä valkoisinakin... siis siementaimia : )
    Mukavaa viikon jatkoa sinullekin !

    VastaaPoista
  7. Scillat todellakin ovat levinneet ihan siniseksi matoksi. Aluksi nurmikolle leviäminen vähän arvelutti, mutta nyt kun se on ihan sinisenä, ei enää arvelluta. Annan niiden siementää rauhassa ja vasta sitten ajan leikkurilla pois. Krookukset leviävät sinne sekaan. Helmililja ei ihan sillä tavalla leviä, vaikka tekeekin siemeniä.
    Ja ihan kuin kirjopikarililjasta tuo kirjava leviäisi, mutta valkoinen ei. Voiko olla niin?

    Olen haaveksinut tuosta parvitulppaanista, eikä keltavalkoisuus häiritse ollenkaan! Se on niin pirtsakka malliltaankin.

    VastaaPoista
  8. Kuusirannan emäntä - scillanurmikko on upea näky ! Meillä tässä lähistöllä on yhden vanhan talon nurmikko keväisin aivan sininen... ja siitä tulee käveltyä silloin usein ohi : )
    Valkoinen väri on harvinaisempi kirjopikarililjoilla, eli punertava leviää todennäköisesti enemmän. Samoinhan on kellokukkien valkoisten muotojen kanssa.
    Parvitulppaania on myynnissä ihan yleisesti isommissa puutarhaliikkeissä ja noilla sipulikukkien posti/nettimyyntifirmoilla. Ja parvitulppaanin sipulit ovat muuten edullisia : )

    VastaaPoista