torstai 18. elokuuta 2011

Kuupuutarhassani

Huomasin, että siitä on tosi pitkä aika, kun viimeksi tein postauksen Kuupuutarhastani. Jotenka tässä vähän tunnelmia sieltä : )

Hennon lilat kuunliljat kukkivat elokuun alussa, samalla kun syyshortensian kukkaterttu avautui...

Syyshortensian pienet kukat kertovat kuivasta kesästä.... toivottavasti ensi kesänä satelee normaalisti ; )

Kuupuutarhassa on parinkin valkeaa kärhöä. Nimeä en muista, mutta kukkivat hillitysti. Kuupuutarhaan usein sopiikin paremmin yksittäset kukat, kuin kukkamassat.

Tämä aivan ihana pallohortensia on todennäköisesti `Grandiflora`lajiketta, sillä kukkatertut ovat vain kohtalaisen suuret ja oksat jaksavat kannatella ne. Pensasta on vuosien varrella siirretty monesti paikasta toiseen... ja nyt se on Kuupuutarhassani. Ikää sillä on kuulemma yli 25 vuotta : )


Kuupuutarha eli valkoisten kukkien puutarha on yksi lempipaikoistani pihalla. Siellä on toki muutama muunkin värinen kukkija, ihan vaan korostamassa valkoisia kukkia.
Se on suunniteltu kaikille aisteille, ei siis vain näköaistille. Ja juuri siksi se onkin niin lumoava, ja jopa mystinen : )

Sykähdyttäviä hetkiä valkoisten kukkien parissa, elokuun hämyisinä iltoina !

16 kommenttia:

  1. Olisin veikannut, että nuo pienet kuunlijat ovat 'hosta halcyon', mutta eivät ole, koska lehdissä raitaa.

    Kuivuudesta huolimatta minulla on syyshortensioissa valtavat kukat ja pensaat ovat vain jatkaneet kasvuaan. Niillä on ikää jo yli 30 vuotta, mutta ei mitään ongelmia -vielä. Sen sijaan pienemmät ja nuoremmat kuutamohortensia ja mustilanhortensia ovat avanneet kukkanasa huonosti. Oliisn voinut tajuta kastella, mutta kun en.

    Minun valkea kärhöni eli Summer Snow ei kuki, tekee vain lehteä. Pieni pettymys, sillä haluaisin myös valkoista sinisten kärhöjen lisäksi.

    VastaaPoista
  2. Uskon kyllä että tuo on lempipaikkojasi, niin kauniita kukkia siellä kukkii vieläkin, kesän lopullakin.

    Meillä taas on ollut ihan normisateinen kesä, tuo sivupihan kuivuudesta monesti vähän kärsivä nurmikkokin on nyt tosi vihreä.
    Tänäänkin on muuten satanut koko päivän, sademittarikin piti jo käydä tyhjentämässä, 34 milliä oli jo kertynyt...

    VastaaPoista
  3. Valkoinen ja vihreä on todella ihana yhdistelmä, kuten kuvasi taas muistuttivat. Kaunista, kaunista!

    VastaaPoista
  4. Leena Lumi - nuoret kasvit kärsivätkin kuivuudesta helposti, niillä kun juuret eivät ole vielä niin laajalla alueella. Kuupuutarhan syyshortensia on kasvanut paikallaan vasta muutaman vuoden, eikä sitäkään ole juuri kasteltu. Koko pihaahaan ei voi kastella, vesihän jo loppuisi ; )
    Katteet tietysti auttavat vähän, onneksi : )
    No onpa ihme juttu tuo kärhösi kukkimattomuus... onhan paikka aurinkoinen.

    pioni - tänä kesänä jossain päin Suomea on satanut ihan mielettömäasi ja jossain päin ei juuri ollenkaan. Melkien käy jo ihan kateeksi tuo suuri sademääränne; )
    Onneksi kostea ilma ja nyt yökaste pitää meillä nurmikot vihertävinä : )

    Geranium - valkoinen ja vihreä yhdessä on todella rauhoittava yhdistelmä. Ja valkoisen eri sävytkin tulevat hyvin esiin : )

    VastaaPoista
  5. Syyshortensia on niin kaunis :). Katselin blogiasi, löytäisinkö sen leikkausohjeita, ei äkkiseltään pistäny silmään. Leikkaatko sen keväällä? Kaipaa kai rajua leikkausta?
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  6. Olen kanssasi Sari samaa mieltä sanoistasi...kuupuutarhasssasi on aivan lumoavan kaunista kaikilla aisteilla...Kaunis kert´kaikkiaan ja aivan mykistyttävän ihana ilta hämärässä...hiippaillaan...hih!
    Nautitaan kauneudesta ja sen tuomasta hyvän olon tunteesta.
    Lempeätä illanjatkoa:)

    VastaaPoista
  7. Vihreän ja valkean liitto on tyylikkään kaunis. Siinä ei ole mitään liikaa eikä mitään liian vähän.

    VastaaPoista
  8. Multasormi - leikkaan syyhortensian aina keväällä. Ensin kaikki kuolleet ja ihan ohuet versot pois. Sitten lyhentelen oksia, jättäen yleensä viime kesän kasvua 2-3 silmun verran.
    Syyshortensia ei vältttämättä kestä rajua leikkausta, siis alasleikkausta.
    Mukavaa viikonloppua sinullekin !

    Sirkka - nämä elokuun illat ovat omiaan Kuupuutarhassa hiippailuun, hih ; ) Ja vielä yötkin käy, etenkin täydenkuun aikaan...
    Ajattele jos ei olisi kukkia ja puutarhoja, miten ankeaa olisikaan. Siis nautitaan tästä kauneudesta !
    Suloista viikonloppua !

    Irene - sanoitpa hienosti ! Minä pidän sen rauhallisuudesta ja hämärän mystisyydestä.
    Täytyy kyllä tähän heti sanoa, että valkovihreän Kuupuutarhan vieressä on alue punaista, keltaista, sinistä... rakastan näet myös värejä : )

    VastaaPoista
  9. Huoks huoks huoks - varmasti ihana paikankin päällä eikä ainoastaan kuvissa.

    Mukavaa viikonloppua Sarille <3

    VastaaPoista
  10. Kuupuutarhassasi näyttää aivan ihanalle. Ihania kukkia ja tunnelmaa.
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  11. Ainosofia - minusta tuota Kuupuutarhaa ja etenkin sen tunnelmaa on tosi vaikea kuvata. Eli paikan päällä sen tunnelma pääsee vasta oikeuksiinsa : )
    Ihanaa sunnuntain iltaa ja alkavaa viikonloppua sinullekin !

    Multasormi - ole hyvä : )

    Susanne - kiitos : ) Laitan kohta postauksen Kuupuutarhani ihanista tuoksuvista liljoista... rakastan niitä : )
    Mukavaa iltaa ja alkavaa viikkoa sinullekin !

    VastaaPoista
  12. Kiitos mielenkiintoisesta blogistasi! Yritin löytää tietoa kärhöistä, oletkohan kirjoittanut niistä jotain blogiisi? Minua mietityttää juuri nyt alppikärhön siirtäminen. Milloin olisi sopiva ajankohta?

    VastaaPoista
  13. Anonyymi - ole hyvä : ) Minun on pitänyt tehdä postauksia kärhöistä, mutta en vielä ole ehtinyt ; )
    Talvenkestävät puuvartiset kuten tavallinen alppikärhö, siirretään syksyllä ruska-aikaan tai heti keväällä, ennen lehtien puhkeamista.
    Talvenarat kärhöt kannattaa siirtää vain aikaisin keväällä. Tämä on yleisohje puuvartisten siirrosta : )

    VastaaPoista
  14. Jokohan ensikesänä laittaisin liljoja pihalle. Siitä on monta kesää jo aikaa, kun niitä oli muutama lajike. Sitten tuli liljakukko, ja kun meillä oli piharemontti tulossa, survoin kaikki liljat pussiin ja jätekonttiin. Ajattelin, että pääsen helpommalla, kun ei tarvi kukkoja poimia ja tuhota, ja ompahan joku kasvi vähempänä sitten.
    Rauhallinen tuo vihreä-valkoinen värimaailma. Omiaan nykyajan kiireen keskellä.

    VastaaPoista
  15. Multasormi - meilläkin on aika ajoin ollut liljakukkoja, mutta kertaakaan ei ongelmallisen paljoa. Tietysti niitä on kerätty ja mönjätoukkia pyyhitty lehdistä pois... eli pienellä vaivalla homma pysyy hanskassa ; )
    Laita ihmeessä liljoja, on ne niin ihania. Niissä on upeita värejä, ja osa on myös tuoksuttomia...

    VastaaPoista