tiistai 19. lokakuuta 2010

Syyskuulumisia Kuupuutarhasta

Leijonankidat sen kun kukkivat, vaikka monena yönä on ollut pakkasta. Tätä aion ehdottomasti hankkia myös ensi keväänä. Se on siis yksivuotinen ja kukkii koko kesän : )
Täksi kesäksi löysin meidän torilta tätä kerrottua leijonankitaa....

Myös minisyklaamit ovat vielä tosi kauniita. Nyt kuvista huomasin, että joku ei olekaan ottanut kaikkia kuihtuneita kukkia pois ; )

Jouluruusuihin on ilmestynyt pienet nuput, jo nyt lokakuussa !!!!! Jos tästä eteenpäin on läpimät kelit, nuput jatkavat kehitymistä. Muutoin ne jatkavat kasvuaan sitten aikaisin keväällä.
Muistan muutama syksy sitten jonkun sanoneen, että heillä kukki jouluruusut marraskuussa, siis täällä Etelä-Suomessa Nurmijärvellä. Kuulumme II-vyöhykkeeseen, tosin se koskee puuvartisia eikä näitä perennoja ; )

Puissa ja pensaissa on vielä paljon lehtiä. Pilvikirsikan oranssinkeltaiset lehdet ovat tosi kauniit : ) Niiden takana häämöttää lehdettömät metsälehmukset, joista lehdet on tippuneet jo aikaa sitten.

Alla oleva kuva on otettu lauantaina pilvikirsikan alta. Tuon verran oli lunta silloin : )
Haravoinnin jälkeen aion vähän mitata, ja kuvata Kuupuutarhaa. Talven aikana suunnittelen siihen jotain muutoksia ja laajennan sitä taas.
Järkevä ihminenhän suunnittelee nyt talvella, niin pääsee sitten aikaisin keväällä taimiostoksille, kun valikoimatkin ovat parhaimmillaan.
Ja kasvien kastelussakin pääsee helpommalla, kun taimet istuttaa alkukeväästä : )
Hankintalistalla Kuupuutarhaan on pari upeaa pensasruusua ja vähän perennoja.... niille aioin suunnitella paikat, eli muutamaa kasvia voi joutua vähän siirtämään.
.
Ps. Tänään on taas hyvä ajankohta kastella sisäkukkia, siis kuunvaiheiden ja perinnetiedon mukaan. Lista päivistä on tuossa sivupalkissa.

7 kommenttia:

  1. Järkevyydestä ei ole niin takeita, mutta aina täällä käydessäni saa hurjasti inspiraatioita näihin asioihin. Kiitos siis siitä! Tuo syklaami on jännä kasvi, istutin sitä nyt syksyllä kuistille ruukkuun, ja se voi hyvin ja jaksaa kukkia täysillä! Ikinä aiemmin en ole saanut sitä pysymään kovin pitkää edes elossa ;)

    VastaaPoista
  2. Jouluruusu näyttää olevan nimensä mukainen:)

    Istutin viime keväänä ensimmäistä kertaa jouluruusun pihalle, saa nähdä miten selviää talvesta, olisi tosi kiva keväällä ihailla sen kukkia.

    VastaaPoista
  3. Elisa - ole hyvä ! Puutarha on niin innostava aihe, mielestäni ; )
    Meillä sisälllä on niin lämmintä, että tavallinen syklaami on vähän lyhytikäinen. Sen sijaan nuo minisyklaamit ulkona ja parvekkeella jaksavat kukoistaa, kunnes kunnon pakkanen palelluttaa ne. Ja minisyklaamit kaiken lisäksi tuoksuvat : )

    Sussi - minäkin jännitän viininpunaisen jouluruusun talvehtimista, istutin sen näet vasta keväällä ulos. Muut ovat talvehtineet jo vuoden tai pari, erittäin onnistuneesti. Eli kyllä sinunkin jouluruususi varmasti talvehtii hyvin, ja kukkii keväällä tai seuraavana keväänä : )

    VastaaPoista
  4. Voi kun todella ennättäisi ja jaksaisi tehdä ne kaikki mitä suunnittelee ;-) mielikuvitus on ennättävämpi kuin keho.
    Lehtiä on vielä paljon haravoimatta, joenvarsitontille jätämme ne maahan muhimaan.

    VastaaPoista
  5. Kohta taas alkaa tuo puutarhan suunnitteluvaihe, kun ei enää voi tehdä paljon mitään pihalla. Tosin meillä ei ole vielä lunta ja saan nauttia toivottavasti vielä hetken syyspuuhista.

    VastaaPoista
  6. Ihania kukkia sinulla on siellä Kuupuutarhassa!
    Minullakin on jo suunnitelmia ensi kevääksi mitä istutan pihaan. Voi kun saisin aikaiseksi toteuttaa kaikki suunnitelmani:)

    Äsken juuri ihailin työmatkalla miten paljon on ruskan väreja vielä luonnossa vaikka paljon on pudonnutkin lehtiä jo puista.

    VastaaPoista
  7. tia - toteutukseen kannattaakin varata riittävän väljä aikataulu ; )
    Mekin jätämme mökillä lehdet haravoimatta näin syksyllä. Sitten keväällä haravoimme vain polut ja mökin edustan...

    Irene - minäkin niin odotan, että pääsen haravoimaan. Tosin puissa ja pensaissa on edelleen tosi paljon lehtiä... Toivottavasti ei tule vielä lunta, vaikka niin vähän ennustettiin ; )

    Susanne - minä aion suunnitella tuon uuden ryhmän aika valmiiksi, ja ihan paperille. Siitä on niin paljon helpompi sitten lähteä toteuttamaan uudistusta. Taimien määräkin on kätevä laskea siitä etukäteen ; )

    VastaaPoista