perjantai 29. lokakuuta 2010

Omenapuun harjaus

Ennen omenapuiden rungoilta suositeltiin poistamaan jäkälä. Nykytiedon mukaan jäkälästä on myös hyötyä omenapuulle.

Rungon jäkälässä talvehtivat omenapuun tuhohyönteiset, kuten kirvat sekä puulle hyödylliset hyönteiset. Hyönteisiä syö pikkulinnut, joten myös linnut hyötyvät siitä, että omenapuun rungossa kasvaa jäkälää.



Jos kuitenkin haluat harjata omenapuun rungolta jäkälän pois, kostealla säällä harjaus sujuu parhaiten. Hyvä harja on pehmeä, kuten esimerkiksi harja, jolla voisi pestä mattoja.
Tämä on ollut ennen hauskaa puuhaa, koska se sai naapuritkin hymyilemään 😊

Lopuksi oli ihan pakko laittaa keväinen kuva... saisipa kuvaan liitettyä tuoksun !
Puuhakasta ja mukavaa viikonloppua !

18 kommenttia:

  1. Sari, hän jolla hedelmäpuissa kiipeävät kärhöt, ei voi tätä tehdä.

    Nyt nummikanervat blogissani.

    Lähden juuri ruukuttamaa amarylliksiä. Olin unohtanut ne, kiitos kirjojen, sinne välivarastoon ja kaksi oli alkanut siellä kasvaa KALPEAA uutta versoa.

    Tuo joulukaktus sivupalkissa hurmaava. Ihan vain niiden takia haluaisin nurkkaerkkeri-ikkunan, kuten on siskollani, joka harrastaa vain lehtikaktuksia.

    VastaaPoista
  2. Enpä ole ymmärtänytkään, että omenapuut olisi hyvä harjata :)
    Kiitos tästäkin neuvosta!

    Mukavata viikonloppua!

    VastaaPoista
  3. Ah.mitä ihania omenankukkia....
    Muuten me nähdään sitten siellä joulukukkakurssilla, on mukava nähdä sut.
    Kävin taas tänään kurkkimassa jouluruusuani puutarhassa, ei ollut yhtään kukkaa näköpiirissä.nyyh...mutta amaryllikset pullottaa jo lupaavasti...;) oletko muuten käynyt täällä Klaukkalssa tuossa Kukkahuone Linneassa? Siellä on aivan ihania juttuja joulun alla ja muulloinkin.
    Mukavaa viikonloppua.

    VastaaPoista
  4. Olisi mahtavaa jos tietäisi puutarhanhoidosta yhtä paljon kuin SInä. Tekstejäsi on aina niin hauska lukea, kun oppi uusia juttuja. Vaikka tosin minun "puutarhani" ei mitään erityisiä hoitoja kaipaakaan,hih :)

    Kauniita yksityiskohtaisia kuvia. Sammal ja jäkälä ovat aina yhtä lumoavat !

    KAunista viikonloppua Sinulle!

    VastaaPoista
  5. HArjasin aamulla vanhat kriikunat ja niistä puista tuli aivan kuin "uudet".
    Naapuri kävi kysymässä, että pesetkö sinä niitä puita... :)

    VastaaPoista
  6. Tärkeä postaus, en tuosta tiennytkään. Taas oppi uutta.

    VastaaPoista
  7. Harmi että tuhohyönteiset talvehtivat sammalessa ja jäkälässä, se kun on niin kaunista.

    VastaaPoista
  8. Leena Lumi - totta, meilläkin kärhön versoja on yhdessä omenapuussa ja sen saa harjattua vain osittain ; )
    Minun vanhat amaryllikseni ovat vielä ihan lepotilassa. Saa nähdä milloin alkavat uudelleen kasvamaan...
    Nurkkaerkkeri-ikkuna olisi loistava monelle kasville... tai vaikka ihan viherhuonekin, hih ; )

    Kesäkukka - ole hyvä : ) Se on sellainen vanha omenpuiden hoitoniksi. Ja vielä helppo sellainen ; )
    Mukavaa viikonloppua sinullekin !

    Tuija - muistan kyllä hyvin, että näemme siellä kurssilla. Ja minä myös odotan tapaamistamme ; )
    Ehkäpä tänä vuonna jouluruususi keskittyy vahvojen juurten kasvattamiseen, ja eka kukinta on vasta ensi vuonna.
    Olen välillä pistäytynyt siellä Linneassa, mutta en kylläkään joulun aikoihin. Täytyypä käväistä siellä...
    Mukavaa viikonloppua sinullekin !

    Ada och Emil - kiitos : ) Puutarhat ovatkin erilaisia, jokin kaipaa enemmän hoitoa kuin toinen. Lieneeköhän erilaisuuden syy puutarhurissa, hih ; )
    Minäkin pidän jäkälästä ja sammalesta. Toisaalta niitä on sääli harjata pois... ja voihan ne jättääkin, jos omenien "laadulla" ei ole niin väliä : )
    Oikein ihanaa viikonloppua sinullekin !

    wilmi - eikös olekin hauskaa aiheuttaa ihmetystä ja hilpeyttä, ihan tavallisilla puutarhatöillä, hih ; )

    Sussi - minä harjaan nuo meidän vanhat omppupuut tosi harvoin. Sillä jäkälä kasvaa niihin takaisin niin hitaasti... onneksi : )

    pioni - totta. Voihan ne jättää harjaamattakin, jos omenasadon laadulla ei ole niin väliä. Siis jos pilkulliset eli vähän hyönteisten vioittamat omput kelpaavat...

    VastaaPoista
  9. Meidän vanhat omppupuut todella kaipaavat harjaamista. Joskus olen kokeillut. Eivät lähteneet kasvustot mihinkään. Ehkä oli väärä vuodenaika. Täytyy ehdottomasti kokeilla.

    VastaaPoista
  10. Tälläisestä en ole kuullutkaan taas oppi uutta vaikka ei mulla omenapuita olekkaan ja yhtiön omenapuut niin nuoria ettei ole kerennyt jäkälät vielä kasvaa mut hyvä tietää tulevaisuutta varten.

    VastaaPoista
  11. Irene - näin kostealla kelillä, vaikka keväälläkin, jäkälät lähtevät helposti irti.
    Kokeile ihmeessä : )

    Henrietta - näinhän se on, ettei sitä koskaan tiedä, milloin törmää tarpeeseen harjata omppupuita ; )

    VastaaPoista
  12. Tätä olen kohta menossa tekemään. Ei ole vielä tainnut uusi kuu syntyä, hävityksen hetki :). Jospa saisin omenaruven itiöitä pois.

    VastaaPoista
  13. Multasormi - pesin maanantaina ikkunat ja tulivat tosi puhtaiksi... kyllä kuunvaiheet taitavat vaikuttaa. Ikkunat kun ovat niin isokokoiset, että pesu on todella haasteellista ; )
    Muuten, omenapuun kaikki lehdet kannattaa harvavoida pois puun alta aina heti.
    Pidetään peukkuja, että harjaus tepsii !

    VastaaPoista
  14. Tuli tuo työ tehtyä. Sen minkä pimeässä näki. Laitan postausta huomenissa siitä.
    Olen nyt haravoinut tavallista tarkemmin omenapuun alta lehdet.Vielä kun sen nurmen saisi siitä pois.
    Ikkunanpesusta minullakin on kokemusta. Joskus jää pahat rannut, joskus pyyhkiytyy ihan itsestään. Kuunvaihteen olen myös merkinnyt
    t.Multasormi, joka ei nyt kirjaudu

    VastaaPoista
  15. Anonyymi Multasormi - onneksi tuota harjausta ei tarvitse tehdä joka vuosi. Tätyypäs katsoa, missä kunnossa on meidän omppupuut....

    VastaaPoista
  16. Saan kai linkittää tämän jutun Pihaneuvojan blogiini? Tämä on niin hyvä!

    VastaaPoista
  17. Multasormi - linkitä vaan : )

    VastaaPoista
  18. Vanha juttu mutta kirjoitanpa nyt. Sammal omenapuussa. Ostimme tönön villintyneellä puutarhalla ja täällä oli 11 omenapuuta. Osasta alkoi kuori putoili ja ihmettelin sitä. Seurasin tilannetta, tutkiskelin ja syy on sammal. Se pitää kuoren kosteana ja kuoria lahoaa, paljastuu nila. Sammal kasvaa sen päälle ellei tauti iske ensin, nilakin lahoaa. Ja puu kuolee. Näin meillä kaikki kaadettava. On myös tärkeää poista sammal ennen leikkausta. Leikkauksen jälkeen harjaus pudottaa itiöitä leikkauskohtaan ja kasvaa sammal, joka estää haavan parantumisen. Varsinkin suuremmat kohdat joissa on hanlkeamia, kannattaa suojata.
    Sammla ilmestyy yleensä pahiten juuri tyveen, joten koko puu tuppaa sitten kuolemaan. Kokemus opettaa. Pitäkään sammal poissa kalkilla ja katteella.

    VastaaPoista