perjantai 13. elokuuta 2010

Torikukkamyyjällä...

Käväisin pitkästä aikaa meidän Nurmijärven torikukkamyyjällä.
Krysanteemit olivat tulleet jo myyntiin. Niitä en voi vielä ajatellakaan, sillä meidän kuumalla parvekkeella ja terasilla niiden kukinta olisi nopeasti ohi. Helteet kun näyttävät vielä jatkuvan ...
Oih, näitä ihania pikkusyklaamejankin oli myynnissä. Valkoisia minulla olikin viime syksynä Kuupuutarhassani linkki. Toivottavasti näitä on vielä syyskuun alussa, jolloin vasta aion hankkia ekat syyskukat pihalle.
Meillä kesäkukat kukkivat vielä täysillä ja osa jatkaa varmasti lokakuulle, pakkasten tuloon asti : )

Nämä pikkuiset gerberat ovat uutuuksia. Ne on tarkoitettu nimen omaan ulos pihalle, ja ovat loistavia syysajan kukiksi. Tälläinen voisikin olla kiva parvekkeen pöydällä. Se ei viihdy paahteessa, joten täytyy katsoa näitäkin sitten uudelleen syyskuun alussa.

On tämä vaan niin suloinen vihreyden ympäröimänä !

Torilta tultuani kävelin vähän pihalla daalioita katsastamassa.
Tämä kuiva ja kuuma kesä ei ole daalioiden mieleen. Kukinta on ollut vähäistä ja ovat jääneet aika pieniksi. Voi olla, että paras kukinta alkaa vasta kohta, kun ilmat viilenevät ja alkaa tulla sateita... Yöpakkasiin on onneksi vielä aikaa : )
Olen huomannut, että muillakin daaliat ovat vähän vaisuja tänä kesänä... Olisi kiva kuulla, miten teidän daaliat eli joriinit ovat voineet : )

Kiitos kommenteistanne tuohon arvontapostaukseen. Niitä on ollut todella ihana lukea : )

19 kommenttia:

  1. Minulla on daalioita tässä pihassa vasta ensimmäistä kesää, ja ne ovat ruukuissa. Yksi ei ole noussut ylös, toinen on mikroskooppinen ja kolmas kehittelee nuppuja. Suuri suksee ne eivät siis ole, mutta yritän talvettaa ja istutan ne ensi keväällä luultavasti maahan.
    Minuakin ihastuttavat nuo syklaamit! Pakko saada, juuri tuollaisia pikkukukkaisia!

    VastaaPoista
  2. Ai niin ja hei, tuo uudempikin kuva sinusta on kiva!

    VastaaPoista
  3. Eksyin blogiisi pari päivää sitten ihan sattumalta ja uppouduin lukemaan näin aluksi kaikki tämän vuoden postauksesi. Siellä oli paljon mielenkiintoisia tekstejä ja aivan ihania kuvia. Jossain vaiheessa lukiessani mietin, mahdatko sinä itse asiassa olla juuri se henkilö, jonka nimen luin työväenopiston pihasuunnittelukurssin tiedoista.

    Tuon kurssin oli bongannut jokin aika sitten ja nyt vain odottelen ilmoittautumisten alkamista. Hauska sattuma kuitenkin, sillä blogisi oli ensimmäinen puutarha-aiheinen, jota olen nyt ihastunut lukemaan.Eilen ja tänään olen jo kuumeisesti odotellutkin, milloin kirjoittaisit jotain lisää ja lopulta odotus palkittiin perjantaipäivän kunniaksi. :)

    Noista syyskukkasista minä olen jo hankkinut krysanteemin, sellaisen ison miljoonalla nupulla varustettuna. Ensimmäinen kesä omassa puutarhassa on ollut melkoista myllerrystä, joten siirretyt perennat eivät helteiden raatelemina pahemmin sulostuta tänä kesänä.

    Kesä- ja syyskukat tuovat kuitenkin vähän piristystä. Luuletko muuten, että saan krysanteemin nuput aukeamaan valokatteen varjostamana vai pitäisikö jättiruukku saada aluksi ihan aurinkoon?

    VastaaPoista
  4. Yhden daalian ostin keväällä. Yksi kukka siihen tuli, mutta nyt näyttää nuppuja ilmastyneen.
    Ruusut kukkivat heinäkuun alkupäivinä oikein "pikakelauksella", kukat kestivät vaan hetken. Nyt ovat kasvattanneet uusia varsia ja nuppuja on valtavasti, ehtivätköhän vielä kukkiakin.
    Kaikki kasvit ovat kasvaneet aikaisempaa pitempinä. Piha näyttää rehevältä, valtavasti vettä on jouduttu kantamaan, kun sadetta ei ole tullut paljoakaan.

    VastaaPoista
  5. Oi miten ihania syklaameja - olin suorastaan unohtanut noiden kaunokaisten olemassaolon. Pitänee piipahtaa myös itse syyskukkatarjontaa katsastamassa

    VastaaPoista
  6. Olen luullut että daalioissani on tänä vuonna jotain vikaa, mutta huono kukinta johtuukin siis sääoloista.
    Siemenestä kylvetyt ovat yllättäen ihan samassa vaiheessa kuin juurakoista kasvatetut, eli nyt vasta alkavat kukkia.

    Ja totta, syyskukkia ei tosiaan tarvita vielä aikoihin.
    Petuniatkin jaksavat ihme kyllä kukkia vielä runsaasti.

    Niin, ja blogiasi olen lukenut pitkään, kiitos hyvistä vinkeistä!

    VastaaPoista
  7. Saila - naapuri oli laittanut vanhoja daaliota maahan ja ruukkuihin. Maassa kasvavat ovat paljon tanakampia ja rehevämpiä. Me ollaankin laitettu kaikki kasvamaan maahan, niin ei tarvitse kastella niitä niin usein...
    Minäkin pidän tuosta kuvasta. Sen on ottanut Paula Ritanen-Närhi ja sain luvan laittaa sen tänne : )

    Pnjb - oi, kiitos palautteesta !
    Juu minähän se olen : ) Pidän tuota Kotipihan suunnittelu -kurssia Espoossa. Toivottavasti pääset kurssille, niin nähdään : )
    Nyt kun aurinko paistaa ja on valoisaa, nuput todennäköisesti jaksavat aueta puolivarjossakin. Syksymmällä ne aukeavat vain täydessä auringossa.

    Unelma - toivotaan että aurinkoa ja kohtalaisen lämmintä säätä vielä jatkuisi, niin nuo ruusut ja daaliat ehtivät kukkia vielä pitkään : )
    Meilläkin daalioissa on nuppuja tulossa tosi paljon. Ja muutama vasta availee ensimmäistä kukkaansa.

    jori - nuo pikkusyklaamit ovat suloisia : ) Minusta on kiva laittaa niitä parvekkeelle ja pihalle, kun meillä sisällä on syklaamille aivan liian kuuma...

    Mk - ole hyvä : ) Laitoinkin tuon daalian tuohon ihan sen takia, että tiedän monen nyt luulevan, että daalia on vaikea kasvi. Minusta kun se on helppo ja varma kukkija, näin loppukesällä. Tämä kuuma hellekesä vain vähän siirtää upeinta kukintaa myöhemmäksi.

    VastaaPoista
  8. Minun ruukkuun istuttamani daalia ei lähtenyt edes kasvamaan :(

    VastaaPoista
  9. Onpa kauniita nuo pikkusyklaamit! Ihanat värit niissä! Pikku gerberaakin olisi kiva kokeilla ulos.
    Jotenkin vaikea vielä suunnitella syyskukkia, kun on niin kuumaa ja helteistä vielä:)

    VastaaPoista
  10. Hei Sari,

    saapa nähdä miten meillä syyskukkasia voi laittaa.
    Täällä kun tahtoo halla tulla tuossa syyskuussa. Tuntuu, että menee rahat hukkaan kun noita kaunokaisia laittaa.

    Katsotaan nyt miten menee. Vielä ainakin kesältä tuntuu - onneksi :)))

    VastaaPoista
  11. Yhden daalian sain lahjana, mutta se ei suostunut kukkimaan. Nuppuja oli, mutta kukkia ei tullut.

    Syklaamit ovat minun suosikkisyyskukkiani, joskus ne ovat kestäneet joulukuun alkuun asti kun säät ovat ollet suotuisat. Laitan niitä vasta myöhemmin. Juuri eilen vaihdon etupihan ruukkuihin miniruusuja, nyt on niin lämmintä.

    VastaaPoista
  12. Olen ihmetellyt daalioita kun en ole saanut niitä kukkimaan ja ajatellut niiden olevan niin vanhoja juuria, etteivät enää jaksa kukkia. On aika lohdullista kuulla, että kesässä se vika saattaa ollakin. Olin jo jättämässä vanhoja juuria syksyllä paleltumaan ja ostamassa keväällä uusia. Nuppuja niissä kyllä on, eivät vain ole jaksaneet kunnolla aueta.

    VastaaPoista
  13. Yksi daalia minulla on ruukussa ja tosi vaisusti on kukkinut... Ajattelinkin jo, että nuo ei ole minun kukkijani... Ihania nuo krysanteemit, jotenkin tulee niistä syksy mieleen.

    VastaaPoista
  14. Ihana alkaa jo suunnitella syksyn kukkasia ja talveksi kanervia.Vaikka ilmojen puolesta nyt on kyllä täysi kesä meneillään ja ihana niin!:)

    Minulla ei nyt ollutkaan yhtään dahliaa,mutta anopillani niitä kasvaa joka kesä.Viimeksi kun kävin,niin aloittivat juuri kukkimaan.Täytyy seuraavalla kerralla katsella miten ne voivat!:)

    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  15. Onnittelut "" 2 vuotis blogillesi""
    kiittäen!
    Pieni valkoinen syklami on minulla,.
    vain yksi...suloinen ja herkkä.

    VastaaPoista
  16. Hei vaan kaikille,Itse ihailin juuri tänään dahlia riviäni, olen saanut juurakot vanhalta mummiltani joka kolme vuotta sitten päätti pienentää kukkamaataan. Meillä ne on istutettu ulkovajan seinustaa vasten ja nauttivat siinä vasta illemmalla auringosta. Kukat kukkivat siis tosi hienosti mistolen iloinen, niihin kun liittyy niin paljon muistojakin.

    VastaaPoista
  17. Hei vaan kaikille,Itse ihailin juuri tänään dahlia riviäni, olen saanut juurakot vanhalta mummiltani joka kolme vuotta sitten päätti pienentää kukkamaataan. Meillä ne on istutettu ulkovajan seinustaa vasten ja nauttivat siinä vasta illemmalla auringosta. Kukat kukkivat siis tosi hienosti mistolen iloinen, niihin kun liittyy niin paljon muistojakin.

    VastaaPoista
  18. Kiitos mukavista kommenteistanne !
    Näin työkiireisenä viikonloppuna vastaan teille näin tylsästi yhteisesti ; )
    Daaliat kukkivat yleensä täydessä auringossa tosi komeasti, paitsi tänä helle kesänä. Näin se vain on.
    Suomi kun on pitkä maa, niin syksyn tulollakin on eroa. Ja niillä syyskukkien istuttamisilla : )

    VastaaPoista