torstai 8. huhtikuuta 2010

Puutarhan kalkitus

Kuun vaiheiden mukaan hyvä puutarhan kalkituksen ajankohta on nyt 11.-12.4.2010 siis ensi sunnuntaina ja maanantaina.

Puutarhan kalkitus:

Puutarha on hyvä kalkita 1-3 vuoden välein, joko keväällä tai syksyllä.
Kasveille sopiva maan pH eli "oikea kalkitus", auttaa niitä ottamaan ravinteita maasta. Maan pH on siis kasveille todella tärkeä asia....
Kalkita voi myös puuntuhkalla. Siinä on lisäksi paljon hivenaineita, kaliumia, fosforia jne. Puuntuhka on maan pieneliöllekin arvokas aine : )
Meillä käytetään puuntuhkaa eli eipä tarvitse ostaa kalkkia.

Happaman maan kasvit:

Mutta happaman maan kasveja ei kalkita, eikä niille anneta puuntuhkaa !!!!
Esimerkiksi happaman maan kasveihin kuuluu alla oleva atsalea,
kuvan alppiruusut eli rhodot, sekä pensasmustikat. Ne vaativat enemminkin maan happamoittamista ; )
Myöskään hortensia ei rakasta kalkitusta,

kuten ei perennoista alakuvan varjoyrttikään, eikä jaloangervot. Niin ja peruna sekä komposti eivät myöskään välitä kalkituksesta ....

Pihakuulumisia:

Tänään paistoi aurinko lopultakin ja ah, krookusten kukat avautuivat heti... ja minä ryntäsin pihalle kuvaamaan niitä ; )

17 kommenttia:

  1. Joko krookukset kukkivat teillä!!!! Meillä tänään ilmestyi vasta pienet "pistokkaat" maan uumenista. Ehkäpä ensi viikolla meilläkin jo kukitaan!

    Lumivauriot ovat aika masentavia. Esim. syyshortensia menee aivan maata myöten. Pitäisiköhän pensasta leikata vai tokeneeko tuo vielä entiselleen?

    VastaaPoista
  2. Wau, nytkö ne jo kukkivat? Ja niin ihanan näköisiä nuo kevään ensi kukkijat. Täällä ei vielä olla tuossa vaiheessa, mutta ei siihen kauaa mene. Makeeta, kun näki jo vilauksen!
    Hmm...kiitos muistutuksesta kalkittaa, tai jättää kalkitsematta : )

    VastaaPoista
  3. No hyvä, kun muistutit! Pitääkin heitellä tuhkat pesästä pihamaalle, viikonlopun aikana.

    VastaaPoista
  4. Meillä saa huoletta kylvää kalkkia penkkeihin, kiitos muistutuksesta,
    Meiiäkin krookukset kohta auki.
    Ihanaa saada pihalle kukkivaa.

    VastaaPoista
  5. Komeita krookuksia!

    Juuri eilen mietinkin, että pitäisi ostaa kalkkia puutarhaan, hyvä tietää, että nyt on oikea aikakin.

    VastaaPoista
  6. Kiitos tästä tietopaketista!
    Meillä ei ole aurinkoa näkynyt useampaan päivään:(
    Ihanasti siellä kukkivat jo krookukset, kauniita ovat!

    VastaaPoista
  7. HIIRIEMO - kyllä meilläkin muualla pihaa nuo sipulikukat ovat vasta tulossa tai lumen alla ; )
    Voi syyshortensia parkaa... Se ei yleensä kestä alasleikkuuta. Näin on vaikea sanoa enempää, kun ei näe sitä... ehkäpä kannatta odotella ja katsoa, miten se siitä tokenee : )

    Taru - no nuo ovat siinä meidän seinustalla, mistä lumet suli jo aikoja sitten. Muualla pihaa maa vasta nyt paljastuu....
    Tämä meidän seinänvierusta on mitä loistavin paikka sipulikukille, siinä kun on vielä kunnon multaakin : )

    Anskukka - taitaa tässä vaiheessa jo monella olla tuhkaämpärit tyhjennyksen tarpeessa ; ) Tuhka on kyllä maalle ja kasveille mitä loistavin aine...

    arleena - ihanaa, kyllä vaan nuo krookukset tuovat iloa kukillaan : ) Ja niitä pitää olla paljon....eli pitääkin hankkia lisää ; )

    Sussi - juu, kalkkia kannattaa hankkia ja levitellä, kun maa on vielä aika kosteaakin tai ihan lumessa ; )
    Arvaa vaan, kuinka olin odottanut auringonpaistetta, jotta krookukset avaisivat nuppunsa ; )

    Susanne - ole hyvä : ) Meilläkin on ollut vaan pilvistä ja sateista ja pilvistä... Onneksi eilen vähän aikaa aurinko paistoi, niin ehdin nähdä krookukset avoinna !!!!! Niin, ja kuvattua ne ; )

    VastaaPoista
  8. Voi kuinka mukava - teillä kukkivat jo krookukset! Ja kiitos muistutuksesta, täytyy käydä levittämässä tuhkaa pariin kukkapenkkiin:)

    VastaaPoista
  9. Oli puhetta miehen kanssa tuosta kalkituksesta ja hän aikoo sitä tehdä mökillä.
    Meilläkin lumikellot kukkivat talon eteläpäädyssä.

    VastaaPoista
  10. Hyvät kalkitusohjeet. Ihanat krookuksen kukat kurottavat kohti aurinkoa!

    VastaaPoista
  11. Mitenkä tuo puutarhakalkki, mahtaa olla pahaksi koirien tassuille? Kuinka kauan kalkitsemisesta pitäisi koirat pitää poissa alueelta?

    VastaaPoista
  12. Inkivääri - aurinko paistaa nyt niin mukavasti, että loputkin lumet sulaa... ja alta paljastuu lisää sipulikukkia : )
    Koko pihaakin kannattaa kalkita, paitsi noita happaman maan kasveja...

    tia - kyllä lumikellot on niin ihania, kun ensimmäisten joukossa nousevat ilahduttamaan meitä : )
    Meillä on levitetty tuhkaa jo syksyllä, mutta nyt keväällä levitetään sitten toiseen kohtaan...

    Saila - tosiaan, jännästi nuo krookukset aina katsovat aurinkoon päin !
    Tänään minulla onkin vapaa päivä ja ehdin tutkia, mitä kaikkea on paljastunut lumen alta, ja etenkin niitä jouluruusuja...

    Olivieno - kalkki ja lannoitteet eivät ole mitään kovia myrkkyjä, onneksi : ) Ne saattavat aiheuttaa ärsytystä.
    Heti kun rakeet ovat liuenneet maahan, "vaara" on ohi. Eli kalkituksen voisi tehdä juuri ennen sadetta.

    VastaaPoista
  13. Pitkästä aikaa ihastelemassa ja suunnittelemassa kevättä täältä se alkaa.
    Ilona

    VastaaPoista
  14. Jukra kun näyttää ihanalle. Minä tänään leikkasin riippapihlajat, toivottavasti ei ajankohta ihan pieleen mennyt. Viime kesänä kasvoivat ihan hurjasti, oksat kaksinkerroin laahasivat maata.
    En kylläkään ihan hurjasti uskaltanut lyhentää, ja osan oksista kieputin vain rullalle muiden oksien joukkoon.

    VastaaPoista
  15. Meilläkin pääasiassa käytössä tuhka, joskus silti levittelen kalkkiakin, lähinnä nurmikolle. Tuhkat kun tulee heiteltyä kukkapenkkeihin.

    VastaaPoista
  16. Olitpa hyvän ja perusteellisen tietoiskun laittanut kalkituksesta...

    Meillä ei ole edes krookuksen piikkejä vielä näkyvissä ja sinulla kukkii jo noin ihanasti :)

    VastaaPoista
  17. sateenkaarentaa Ilona - kiva kun jätit kommentin : ) Kevät se vaan tulee vauhdilla... ja vielä kun on ensi viikoksikin luvattu aurinkoista, jippii : )

    keijukainen - ajankohta oli ihan hyvä leikata puita ja pensaita. Riippapihlajan maahan kasvavia versoja voi reippaasti lyhentää ! Se ei ole siitä moksiskaan : )

    pioni - tuhka on kyllä tosi hyvää maalle. Meillä tulee tuhkaa sen verran paljon, että sitä riittää koko pihaan. Muuten olisikin pakko ostaa kalkkia...

    Hanna - tuo kalkitus on nyt niin ajankohtainen ; )
    Kun ilma ja maa vähän lämpiää, nousevat sipulikukat vauhdilla pintaa ja heti kukkimaan : )

    VastaaPoista