sunnuntai 11. huhtikuuta 2010

Kuupuutarha -päivä elokuussa ja piha nyt ; )

Elokuussa pidän taas Kuupuutarha -päivän pihalla. Perinteentutkija/kirjailija Anne Pöyhönen tulee sinne luennoimaan ”Kuun vaikutuksesta puutarhan hoidossa” . Itse kerron enemmänkin Kuupuutarhan kasveista ja yleensäkin Kuupuutarha -teemasta.
Näiden erilaisten teemallisten puutarhapäivien yksi ideoista oli se, että puutarhaharrastajat pääsevät näkemään teemaa tavallisessa kotipihassa. Siis näkevät todellisuuden, pienen keskeneräisyyden, ehkä tuholaisten vioittamia kasveja ... ja silti piha voi olla todella kaunis, lumoavakin! Sillä niin helposti nykyään vääristyy käsitys puutarhasta ja tulee ihan hulluja odotuksia sekä aivan käsittämätöntä turhaa stressiä.
On hyvä muistaa, että tv-ohjelmat, puutarhalehdet ja blogit valitsevat vain kauneimpia kohtia puutarhasta ... ; )

Siksipä näytän tilanteen Kuupuutarhastani nyt, siis alla oleva kuva ; )
Talvella kaadettiin todella iso vaahtera ja sen oksat runtelivat vähän pensaita. Todennäköisesti pensaat joudutaan leikkaamaan aika rajusti. Se ei haittaa yhtään mitään !!!!!!! Jasmikkeet kyllä toipuvat siitä : )
Siivoamista tuossa myös vielä riittää... oksat ja runko viedään kohta pois. Ja kunhan lumi sulaa ja maa kuivahtaa pääseekin sitten haravoimaan. Liian märkää nurmikkoa ei kannata haravoida, sillä silloin maa vaan tiivistyy ja alkaa kasvamaan sammalta.
Kuvat ovat muuten samasta kohti otettuja, huomasitko ?

Toisessa kohdin näyttää tältä. Lumi on juuri sulanut siitä aamulla.
Risuja ja sahanpurua... ja ihania kasvitieteellisiä krookuksia. Tummanvihreälehtinen on jouluruusu eli sekin näyttää selvinneen talvesta : )


Alla kuva samasta kohtaa, mutta toisesta kuvakulmasta..., siis kesällä ; )
Laitan tähän jo Kuupuutarha -päivästä vähän tietoa:
Kuupuutarha -päivä

ke 25.08. 2010 klo 14.00-19.00 Nurmijärvellä

Kuupuutarha eli Valkoisten kukkien puutarhapäivän ohjelma, alustavasti:
14.00-15.00 Puutarhaan tutustuminen
15.00-16.00 ”Valkoisten kukkien puutarha eli
Kuupuutarha” – asiantuntijana hortonomi Sari Weckström
16.00-17.00 Kahvitarjoilu ja myyntiä
17.00-18.00 ”Kuun vaikutus puutarhan hoidossa” –
asiantuntijana perinteentutkija/kirjailija
Anne Pöyhönen
18.00-19.00 Vapaata tutustumista puutarhaan ja
keskustelua sekä myyntiä

Toivomme ilmoittautumista ennakkoon kahvitarjoilun takia.
Sari / Puutarha Studio


Kyllä kasvitieteelliset krookukset ovat vaan niin upeita kevään ensi kukkijoita.....

17 kommenttia:

  1. Minä odotan oikein innolla, että pääsen seuraamaan sinun pihasi heräämistä kesään ja kevääseen!

    VastaaPoista
  2. Sari, veit sanat suustani. Minuakin on alkanut hirveästi ärsyttää se, että esitellään niin muka täydellisiä pihoja, kun totuus onse, että puutarhan ensimmäinen opetus on oppia sietämään epätäydellisyyttä! Kun aloitn 25 vuotta sitten sain tästä kovan opetuksen: Pensashanhikit näyttivät vielä juhannuksenakin kuin kuolleilta rytökasoilta. Revin ne kaikki irti ja hakkasin kirveellä kappaleiksi;-)En kestä niitä vieläkään, mutta muu sieto on kasvanut jo huomattavasti. Kun joku osa on täydellinen, toinen on vasta tulollaan tai jo mennyt. Ja sitten on niitä puutarhna juttuja, kuten vaikka tuhoeläimet yms. Milloinkaan ei ole täydeliistä, mutta silti voi TUNTUA täydelliseltä.

    Käys vilkasemassa. Koskee sinuakin.

    PS. Kirjoitin juuri puutarhakirjaani, että muistaisin syyskuussa istuttaa samoille sijoille, joissa nyt nousevat scilat, lumikelloja. Sullakin on tuo kanis kuva tuossa sivulla.

    VastaaPoista
  3. Lumoava kuupuutarha! Kesäillan hämyssä näyttää varmaan upealta.
    Nyt onkin niin huisan hauskaa, kun lumen alta paljastuu kasveja! Pihalla tulee kuljeskeltua ja vastaanotettua kaikki pikkuiset vihreät alut : )

    VastaaPoista
  4. PS. Kuupuutarha kuulostaa paratiisillisen romanttiselta. se olisi kaunis nimi puutarhalle...

    VastaaPoista
  5. Sari, linkitin sut siinä alemmassa postauksessa, jossa esittelin...uutta elämääni;-)

    VastaaPoista
  6. Ihanasti kuvassasi krookukset jo kurkistaa. Meillä on vielä niin paljon lunta että menee hetki ennenkuin kukat tulevat esille lumen alta.
    Kivat vertailukuvat samoista paikoista postauksessasi!
    Mukavaa sunnuntai-iltaa ja alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
  7. Meillä ei edellenkään krookukset kuki kuin sisällä :) Lunta on vielä paljon... Mitä tuo valkoinen harsomainen kukka on?

    VastaaPoista
  8. Aivan samaa mieltä. Täydellinen ei voi olla, kun eri kasvit ovat eri aikaan kukassa. Mutta kohta sitä pääsee taas kuopsuttamaan ja katselemaan omaa pihaansa, kun lumi väistyy paljastaen juuri tuollaisia risukasoja.... Mutta kyllä se siitä.

    VastaaPoista
  9. On aiheellistakin katsella pihakuvia kukoistuksessaan kun parhaillaan puutarhat ovat lumen. jään, veden ja risujen sekamelskaa. Kesän tulo tekee ihmeitä putarhoissamme.
    Kevät puutarhassa on eräänlainen "jännitysnäytelmä"; mitä kukanalkuja maasta nouseekaan ja mitä talven aikana on tapahtunut kasveille ja pensaille, onko lumi tehnyt puille vahinkojaan jne.

    VastaaPoista
  10. Täytyisikön minunkin ottaa kuvia pihassamme olevista pensaista jotka hiukan lepäävät ;-)
    Tänään laitettiin linnuille juoma-allas kuntoon.
    Ihania krookuksia sinulla.

    VastaaPoista
  11. Hei Sari,

    näinhän se on, että parhaat kohdat kuvataan ja huonommat kohdat jäävät kameran ulkopuolelle ;)

    Jokaisessa puutarhassa on omat huonot ja hyvät kohtansa.

    Kyllä tässä jo sormet syyhyää päästä pihalle... meillä vaan on vielä kinosta aikalailla ja onkin mielenkiintoista nähdä mitä sieltä paljastuu.

    Aurinkoisia päiviä viikkoosi <3

    VastaaPoista
  12. Olipa hyvää luettavaa! Olen ollut surkeana, kun lumen alta on paljastunut kattolumen pudotuksen aiheuttamia vahinkoja. Ja aina sitä tulee vertailtua omaa puutarhaa lehtien upeisiin puutarhoihin.

    VastaaPoista
  13. Minä en oikeasti jaksa enää katsoa vaikkapa Edeniä, jossa tehdään noita "täydellisiä" puutarhoja.

    VastaaPoista
  14. Elisa - nyt taisi tulla paineita laittaa hienoja pihakuvia ; )
    Meillä kevät etenee nyt sellaista vauhtia, etten taida pysyä perässä... : )

    Leena Lumi - näinhän se on...puutarha elää ihan omaa elämäänsä, me ihmiset vain pystymme ohjaamaan sitä : ) Kyse on paljon siitäkin, minkä arvotamme hyväksi ja minkä huonoksi...
    Lumikellot ja kasvitieteelliset krookukset ovat ihania ensimmäisiä kukkijoita.
    Aito Kuupuutarha on hyvin vaikuttava kokemus, sillä sitä ei aisti pelkästään näköaistilla, vaan kaikilla 6 aistilla...
    Käväisinkin jo blogissasi : )

    Taru - oikein oivalsit ! Kuupuutarha on lumoavan kaunis, hämärässä : ) Ja vielä kun sen aistii muillakin aisteilla, kokemus on melkein mystinen...
    Taidanpa kohta käväistä pihalla pikakierroksella ; )

    Susanne - nuo krookukset olivat lumen alla aamulla ja kuva on otettu samana iltapäivänä.. olivat siellä lumen alla valmiina odottamassa ; )
    Tänäänkin paljastuu taas lisää lumen alta, ihanaa...
    Mukavaa alkavaa viikkoa sinullekin !

    Mari - valkoinen harsomainen kukka on varjorikko. Lehdet ovat sillä talvellakin ja viihtyy puolivarjosta varjoon. Leviää muuten kivasti ajan kanssa : )
    Kyllä ne lumet sulaa kohta teilläkin vauhdilla...

    Pikkupiiku - jos piha olisi aina samannäköinen ja siisti ja ei tarvitsisi nyppimistä, piha olisi täysin tylsä !!! Oikeastaan on kiva, että pihalla on tekemistä ja seurattavaa...tulee samalla oltua enemmän itsekin ulkona : )

    marjamatilda - hyvin sanottu ! Joillekin se on suurempaa jännitystä ja joillekin vain pientä... Ja jotku pelästyy siitä pienestäkin ja toiset eivät ole moksiskaan suurista pihan mullistuksista ; )

    tia - kiitos, ne ovat kasvitieteellisiä eli pienikukallisia krookuksia. Teillä varmaan linnut jo kaipaavatkin juotavaa, kun käyvät syömässä niin ahkerasti ; )

    Ainosofia - on se jännä, että joka vuosi jaksaakin niin innostua samojen alkujen ilmestymisestä puutarhaan...vaikka ne ovat nousseet jo kymmeninä keväinä ; )
    Ja kun risujen seasta pilkistää krookus, niin risut ikäänkuin häviävät näkökentästä ; ) Ihmeellistä !
    Ihanaa viikkoa sinullekin !

    Sussi - ei aina kannata verrata ; )
    Ihailen ammattikuvaajia, sillä olen nähnyt, miten he löytävät tosi kauniita kuvakulmia ei niin loistokkaasta pihasta. Se on kyllä taito nähdä kauneutta !

    Anskukka - onneksi nyt on puutarhaohjelmia vähän joka lähtöön. Niistä voi sitten valita mieleisensä ; )
    Eikä kannata verrata niiden kuvia omaan pihaan ! Piha kun muodostuu paljolti asukkaiden tarpeista, luonteesta, ja makuasioista...

    VastaaPoista
  15. Sari, kiitos näistä kannustavista sanoista. =).

    VastaaPoista
  16. Minä pidän kaikesta oli se sitten risukasa tai vaikka mitä, aina on ilo kohentaa ja saada onnellisen tunteen itselleen, kun saa aikaan jotain kaunista. Itse pidän niin paljon ajanpatinasta, etten välitä vaikka pihanikin on sellainen ja ainahan siellä jokin kaunis kukka kukkii ja lisäksi ne suloiset linnut ja oravat jne, puutarhaan kuuluu niin paljon muutakin mielestäni.

    Kiitos Sari ihanista kuvistasi!

    VastaaPoista
  17. Eve - ole hyvä : ) Kuupuutarhani tämän hetkinen tilanne kauhistuttaa muutamaa tuttavaani, kun he tietävät kesän Puutarhapäivistä.... siitä sain idean kirjoittaa asiasta tänne ; )
    Itseäni tilanne ei yhtään hirvitä, päin vastoin : )

    Sirkka - ihanaa... risukasa voi todellakin olla kaunis ! Olen samaa mieltä, että puutarhan kohentaminen luo paljon iloa itselle. Ja ilman muuta puutarhaan kuuluvat linnut, oravat, perhoset, madot...elämän ja rakkaiden ihmisten puuhien näkyminen... : )
    Puutarha antaa niin paljon ja jokaiselle omimmalla tavalla : )
    Ihania kevätpuuhia sinne puutarhaasi Sirkka !

    VastaaPoista