keskiviikko 7. huhtikuuta 2010

Arvonta !

On tullut aika järjestää arvonta tähänkin blogiin, siis ensimmäinen sellainen !!!!
Ensinnäkin jo ihan kevään kunniaksi : ) Toiseksi laskuri näyttää lähestyvän 50 000 ja samoin 200. postauskin tulee kuun vaihteen tietämille. Eli nyt alkaa Suuri Arvonta.
Arvonta-aikaa pidennetty 7.5.2010 asti.
Arvonta suoritettu : )
Eli
Korpikangas Siemen-Frön siemeniä voitti lumiomena.
Suomalaisen kärhöoppaan arvonnassa voitti Katariina.

Ja ruusuaiheisen palkinnon, joka on vielä yllätys, voitti Eeviregina

Laitan kolme palkintoa, joista yksi on juuri ilmestynyt Börje Fri:n Clematis - suomalainen kärhöopas. Siinä on esiteltynä 150 kärhölajiketta laidasta laitaan ja eri käyttötarkoituksiin. Kärhöt sopivat myös ruukkuihin ja monivuotisiksi ihan parvekkeellekin.
Upea tietopaketti, jonka hankin itselleni heti.
Alla kuva loistokärhöstä ja sen alla pienikukallisesta kärhöstä...

Toinen palkinto on siemeniä, joita voi kylvää vielä kesäkuussakin.
Kolmas liittyy sitten ruusuihin, mutta kerron siitä enemmän kun saan sen käsiini...
Tähän postaukseen vastanneet ovat mukana arvonnassa. Jos olet ilmoittanut itsesi lukijakseni, saat toisen arpalipun, kun ilmoitat siitä vastauksessasi. Ja jos haluat vielä kolmannenkin arpalipun, linkitä tämä arvonta blogiisi. Ja ilmoitathan siitäkin, jotta tiedän laittaa sinulle kolmannen arvan.
Arvonta suoritetaan 30.4.2010.
Arvonta-aikaa pidennetty 7.5.2010 asti !!!!!!!
.
Sain tunnustuksen Hilda H. ja Risulinnun pihassa ja talossa -blogeista.
Kiitän ja kumarran syvästi vielä kerran teille kummallekin !!!!
Tunnustus on niin ihana saada : )
Lupaan toiste, paremmalla ajalla, kohdentaa tunnustuksen oikein ajatuksen kanssa ihanille blogeille. Mutta nyt, ajan puutteen vuoksi, osoitan tämän tunnustuksen juuri sille blogille, joka ei sitä ole vielä saanut. Sillä kaikki blogithan, jotka täällä käyvät, ovat ihania !!!

104 kommenttia:

  1. Ensimmäisenä ilmoittaudun arvontaasi! Kärhökirja vaikuttaa hienolta pääpalkinnolta!

    VastaaPoista
  2. Olen ihan kärhöhullu. Pidän puutarhakirjaviikon ja silloin postaan sekä viime vuoden että tämän vuoden puutarhakirjat. Osallistun, olen lukijasi ja linkitän sinut Ihanat kärhöt -kirjan kuvalla Tiukukärhöstä!

    VastaaPoista
  3. Tietenkin osallistun arvontaan, ihanat palkinnot ♥
    Linkitän myös!

    VastaaPoista
  4. Aivan mahtavat palkinnot, ilman muuta mukaan arvontaan tahdon:)

    VastaaPoista
  5. Voi että ihanat palkinnot. Jään odottamaan voittoa ;). Ei vaitiskaa...
    Kovasti on ollu kävijöitä täällä, muttei se oo kummakaan, kun kerrot aina niin mukavasti hyviä vinkkejä kauniiden kuvien kera. Kiitos itsellesi!

    VastaaPoista
  6. Kyllä tahdon osallistua myös arvontaan!

    VastaaPoista
  7. Onnittelut uutteralle blogistille ja kiitokset ihanasta puutarhablogista!
    Mukana arvonnassa ollaan ja ihan kolmen arvan voimalla! :)

    UPEAT palkinnot!

    VastaaPoista
  8. Tahdon osallistua arvontaan ja olen myös lukijalistallasi.

    VastaaPoista
  9. Nam mitkä palkinnot :) Vastasin tähän, olen lukijasi, ja linkitän tämän blogiini :)

    VastaaPoista
  10. Miekkii osallistun arvontaan!! :)) kärhöt ovat kyllä kauniita,joskus katsoin jonkin ohjelman,jossa oli kärhöjä valtavasti jokapuolella,jopa puissa kiemurtelivat.Itsekin olen miettinyt kärhön hankkimista,saas nähdä.. :)

    VastaaPoista
  11. Hei! Onpa Sinulla mukavat palkinnot tässä arvonnassa. Kärhöt ovat pihallani lempikukkiani ... olisi mukavaa lukea niistä lisää joten osallistun ehdottomasti arvontaan.

    Blogiasi on mukava seurata ja olen sen vakituinen lukija.

    VastaaPoista
  12. Arvontaan mukaan haluan ja lukijasi olen myös ;)
    Ei mikään ihme, että kävijöitä on näin paljon, blogisi on ihastuttava ♥

    VastaaPoista
  13. Noin hienoon arvontaan pitää tietysti osallistua :)

    VastaaPoista
  14. Ilman muuta minäkin haluan olla mukana. Blogisi on ihana!

    VastaaPoista
  15. Löysin tänne vasta nyt, mutta olen yleensä ahkera lukija ja kommentoija ;) Sinulla on ihana blogi.
    Olen mukana arvonnassa, kirjauduin juuri lukijaksesi ja linkitän arvonnan omassa blogissani.

    VastaaPoista
  16. Hienot palkinnot! Palasin eilen Espanjasta ja siellä kukat jo kukkivat.
    Osallistun mielelläni. Klikkasin itseni lukijaksi ja linkitän arvonnan omaan blogiini.

    VastaaPoista
  17. Mukana ollaan ja kolmella arvalla eli liityin lukijaksesi, ilolla odottelen uusia postauksiasi, ja linkitän myös blogiini. Nyt peukut pystyyn kuun loppuun asti!

    VastaaPoista
  18. Mukana kuin peräpukama ja lukijakin olen. Ahneuden riettaus iski ja linkitän vielä omaan bogiinkin :)

    VastaaPoista
  19. Mukana arvonnassa:)
    Lukijana olen kahdenkin blogini kautta:)

    VastaaPoista
  20. Lukijanasi osallistun tietty arvontaan.
    Kevättä odotellessa.

    VastaaPoista
  21. Mukaan arvontaan!! Liityin vasta lukijaksi ja linkitän blogissani.

    VastaaPoista
  22. Hei Sari!
    Minäkin osallistun arvontaasi vaikka vähän huono-onninen tämmöisissä aina olenkin. Linkitin tämän myös sivulleni ja lukijakin olen. :)

    VastaaPoista
  23. Hei!
    Leenan blogista löysin tänne, ihania juttuja. Käväisempä toistekkin.

    VastaaPoista
  24. Kärhöt ovat ihania, on vain toistaiseksi ihailtava toisten kasvattamina.

    VastaaPoista
  25. Blogiasi on aina ilo lukea! Mielelläni osallistun arvontaan ja olen myös mukana lukijoissa.

    VastaaPoista
  26. Ne ihanat kärhöt!Pihalleni tulee taas lisää kärhöjä tänä kesänä joten osallistun arvontaasi ilman muuta.
    t.Pia

    VastaaPoista
  27. Hei! Ilmoittaudun mukaan arvontaan kahdella lipukkeella eli olen myös kiinnostavan blogisi lukija :). Mukavaa kevään jatkoa ja kesän odotusta täältä Kainuusta!

    VastaaPoista
  28. 3 lipulla mukaan tulen minäkin! (Linkitän käsityöblogiini :).)

    VastaaPoista
  29. Oo mitkä palkinnot:)!!Toki haluan osallistua arvontaan olemattomalla arpaonnellani,ja lukijasi olen,mutta linkitys ei onnistunut vieläkään.Kahdella arvalla siis lähdetään yrittään:).

    VastaaPoista
  30. Sattuipa somasti, kun juuri samana aamuna olen kirjautunut lukijaksesi, kun olet tämän arvonnan julistanut. Mukana siis kahdella arvalla, ja kolmannenkin yritän saada aikaiseksi jossain välissä.

    VastaaPoista
  31. Antoisaa blogiasi on ilo lukea. :)
    Arvonnassa mukana, näyttäisin olevani vielä lukijalistallasikin...

    VastaaPoista
  32. Hieno blogi ja ihanat palkinnot, ilmoittaudun mukaan arvontaan

    VastaaPoista
  33. Ihanan blogisi lukija tottakai ja kahdella arvalla onneani koetan :))

    VastaaPoista
  34. Koetetaan onnea kahdella arvalla! Ihanaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  35. Taitaa olla ensimmäinen kommentti tämä minulta tänne. Noloa. Mutta arvontaan mukaan osallistun. Ja vain yhdellä lipukkeella.

    VastaaPoista
  36. Taidan minäkin vierailla ensimmäistä kertaa blogissasi.
    Siemeniä kyllä laitoin jo multaan...

    VastaaPoista
  37. Ihanat palkinnot! Mukaan, linkitän!

    VastaaPoista
  38. Arvonnassa mielelläni mukana ja linkitän myös. Mielenkiintoiset palkinnot!

    VastaaPoista
  39. Oi löysinmpä ihanan blogin ja vielä ihana arvonta! Mukana olen ja jään seuraamaan blogiasi...

    Kärhöjäni tänään juuri katselin ja ei näkynyt eloa vielä, eikä tietysti vielä tarvitsekkaan.

    Mutta vadelman varsissa näkyi jo vihreitä silmuja... ?? =D

    -Sanna-

    VastaaPoista
  40. Hei, löysin tieni tänne kivaan blogiin. Osallistun heti myös arvontaam ja liityn lukijaksesi. Puutarha aiheet kiinnostavat!

    VastaaPoista
  41. Sattumalta eksyin blogiisi ja tietenkin osallistun arvontaan. Liityn myös lukijaksesti sekä linkitän omaan blogiini.

    VastaaPoista
  42. Juhuu, minäkin osallistun. Kolmella arvalla kiitos, linkitän.

    VastaaPoista
  43. Mukana mahtavassa arvonnassa!
    Ja olen lukijasi.

    VastaaPoista
  44. Tietenkin mukana arvonnassa- Kivaa kevättä..sinulla kiva blogi

    VastaaPoista
  45. Ilman muuta osallistun arvontaan ja linkitän :)

    VastaaPoista
  46. Osallistun arvontaan. Kaunis blogi sulla. Ihanat kukat, onneksi tulee kohta kesä :-)

    VastaaPoista
  47. Löysinpäs linkin tänne blogiisi, kun arvonta oli linkitetty blogiin jossa vierailen :)

    Minäkin osallistun siis ehdottomasto arvontaan! :

    VastaaPoista
  48. Upea blogi ja hyviä ideoita. Haluan arvontaan mukaan. Hansu

    VastaaPoista
  49. Ja linkitin arvonnan omille sivuilleni!

    VastaaPoista
  50. Seuraan aktiivisesti blogiasi, mutta olen surkea kommentoija!

    Erityiskiitos viikkopäivyristä jossa kastelupäivät! (paras on "nauti puutarhastasi", se meinaa välillä unohtua..

    Siirtolapuutarhamökki on oma paratiisini, luulen että puutarha on parasta feng shuita sielulle :)

    terveisin ritva

    VastaaPoista
  51. Hei!!!
    Ihastuin ikihyväksi blogiisi...
    Olen lukiasi =)

    VastaaPoista
  52. osallistun arvontaan :)
    Ja olen myös blogisi "lukija"


    pidän blogistasi :)

    VastaaPoista
  53. Tulin just lomalta Israelista ja voi mitä kukkaloistoa siellä oli! Kärhöjä ei kylläkään näkynyt, mutta mulla on 3 pihalla ja tykkään niistä paljon. Ihanat palkinnot sinulla! Terveisin Eeviregina

    VastaaPoista
  54. Arvonnassa mukana ilman muuta(:

    VastaaPoista
  55. Niin mukavat palkinnot, että osallistun kolmella arvalla ;)

    VastaaPoista
  56. Kivoja kivoja palkintoja!! Mukaan mukaan myös :)

    VastaaPoista
  57. Hei,
    liityin juuri mukaan, olen siis lukijasi. Blogisi on mielenkiintoinen puutarhaharrastajalle. Myös kuukalenterin ohjeet kiinnostavat.

    Voi kun voittaisin kärhökirjan :)

    VastaaPoista
  58. Minäkin ilmoittaudun arvontaan, kyllä tuollainen kärhöopas olisi kiva voittaa. Varmasti tulen kesän mittaan lukemaan logiasi ja neuvojasi, minkä omalta siirtolapuutarha pihaltani ennätän.

    VastaaPoista
  59. Ilmoittaudun arvontaan uutena lukijana. En taida hallita tätä kommentointia kun äskeinen osallistumisilmo ei näy missään...

    VastaaPoista
  60. Minäkin osallistun arvontaan ja lukijaksikin ilmoittauduin. Tuo kirja olisi oikein kiva voittaa :-).

    VastaaPoista
  61. Hei, osallistun arvontaan, olen lukijalistalla ja laitoin omaan blogiin linkin tästä arvonnasta.
    Olen blogissasi käynyt ja tulen käymään aina välillä vinkkejä etsiessäni

    VastaaPoista
  62. Hei,
    Törmäsin sivuillesi sattumalta ja haluan osallistua arvontaa. Ihanat sivut ja paljon hyödyllistä tietoa. Tulen käymään jatkossakin.

    VastaaPoista
  63. Mukana hienojen palkintojen arvontaan! Täällä blogissasi on aina kaikkea mielenkiintoista!

    VastaaPoista
  64. Haluan olla mukana arvonnassa, ihania palkintoja laitat =D

    VastaaPoista
  65. Jännityksellä odottelen kärhöjen paljastumista lumivallien alta. Talven tuulet pyryttivät kärhöaitaan paljon lunta. Ilmoittaudun lukijaksesi.

    VastaaPoista
  66. Kärhöjä olen miettinyt moneenkin paikkaan pihalle, joten ooppus olisi kovin tervetullut. Insinööri ilmoittautuu kilpailemaan ;)

    VastaaPoista
  67. Tahtoo olla mukana arvonnassa !

    Terv,Aila

    VastaaPoista
  68. Sivu tupsahti eteeni ja ilmoittaudun lukijaksesi ja tietysti arvontaan.
    Upeita kuvia blogissasi.

    VastaaPoista
  69. Erittäin aloitteleva puutarhuri ilmoittautuu myös arvontaan. :)

    VastaaPoista
  70. Mukana myös! Ja yllätyksekseni huomasin etten ollutkaan ilmoittautunut lukijaksesi, mutta tilanne on nyt korjattu.

    Kevätaurinkoa!! -Vianna

    VastaaPoista
  71. Kuulostaapa mukavalta:) Tottakai mukana arvonnassa!

    Ihana blogi sinulla. Täytyypä ilmoittautua lukijaksi

    Terkuin Niina
    http://pumpuliina.vuodatus.net

    VastaaPoista
  72. Mukavalta kuulostaa tämä arvonta :)
    Mukna olaan kolmella arvalla. linkitän siis omaani.

    VastaaPoista
  73. Mukavaa! Arvonnassa mukana kaksin arpalipukkein!

    Omasta blogistani löytyy vähän toisenlainen arvonta :) Hyvää viikon jatkoa!

    VastaaPoista
  74. Mukava arvonnassa tottakai! Hienot sivut, 'eksyin' tänne eräässä blogissa olevan linkin kautta. Tulen varmasti uudestaankin vierailulle. Aurinkoista kevättä.

    VastaaPoista
  75. Osallistun arvontaan, löysin vasta sivusi ja liityin samantien lukijaksi.

    VastaaPoista
  76. Kiva blogi sulla :)osallistun arvontaan :)

    VastaaPoista
  77. Ihana blogi sinulla! Löysin tänne toisen blogin kautta. Sisareni on alan ammattilainen ja on loihtinut ison puutarhan synnyinkotiimmekin. Alaa seuraan siis minäkin. Arvontaan haluan mukaan tietty! Hyvää puutarhakevättä ja -kesää.

    VastaaPoista
  78. Ihana blogi. Arvonnassa mukana kahdella arvalla. laitoin linkin blogiini.

    VastaaPoista
  79. Aivan mahtava blogi, lukijaksi klikkasin heti. Ja arvontaa osallistun myös viime tingassa!
    Ihanaa kesän odotusta Sinulle!

    VastaaPoista
  80. Hei!

    Kukat ovat ihania, näitä sivuja katsellessa tulee iloinen ja hyvä mieli!

    Arvontaan on myös jännittävää osallistua!

    HAUSKAA VAPPUA! O O O O O

    Pian on kesä ja pääsee kukansiemeniä ulos kylvämään!

    Terveisin, Kerttu

    VastaaPoista
  81. Hei! Ensi kertaa taidan blogissasi vierailla.

    Osallistun arvontaasi kolmella arvalla eli tulin lukijaksesi ja linkitänkin.

    Tervetuloa vastavierailulle! Minunkin blogissani on arvonta...

    VastaaPoista
  82. Hei! Osallistun arvontaan kolmella eri arvalla. Pidän kovasti blogistasi-käyn vastakin. Iloista Vappua!

    Terveisin,
    Kevät Pohjoisesta

    VastaaPoista
  83. KAhdella arvalla onnea kokeilemassa:)

    VastaaPoista
  84. Kahdella arvalla voisin minäkin onneani kokeilla.

    VastaaPoista
  85. Kiitos kivasta ja hyödyllisestä blogista. Nyt on niin houkuttelevat palkinnot, että olen mukana kokeilemassa onneani kahdella arvalla :)

    VastaaPoista
  86. Olen mukana kahdella arvalla! :)

    VastaaPoista
  87. Eksyin tänne sattumalta, kun katselin puutarhablogeja - saan varmaan laittaa omaan blogiini linkin tänne, että osaan uudelleenkin... Ihana blogi sinulla ja mitkä kuvat!

    VastaaPoista
  88. Kiva arvonta :) En oikein ole puutarha ihmisiä, asun rivitalossa, eikä ole mahdollisuutta. Mutta pussillinen siemeniä olisi aina paikallaan :) Laitan myös linkin blogistani sinun blogiisi :) Eli kahdella arvalla yritän :)

    VastaaPoista
  89. Haluan osallistua arvontaan. Iloista kevättä toivottaa Tuula.

    VastaaPoista
  90. Hurja lista osallistujia sulla täällä jo ja tässä yksi lisää, eli lukijasi tuuluska ilmoittautuu ^^.

    VastaaPoista
  91. Upea palkinto tuo kärhökirja, olisi juuri minun mieleinen.

    VastaaPoista
  92. Vielä viimehetkellä kerkeän osallistumaan. Huiman ihanat palkinnot sinulla. Palaan tänne varmasti uudestaan..

    VastaaPoista
  93. Viimeistä viedään, jos ehtii olen mukana arvoonassa.

    VastaaPoista