lauantai 19. joulukuuta 2009

19. Kirjava ja kerrottu amaryllis

Amarylliksiä on montaa eri lajiketta eli valkoisen ja punaisen sävyisiä. On kerrottua ja yksinkertaista. No, kuvassa on valkopunakirjava ja kerrottu.
Tämä on minusta todealla herkullisen näköinen : )

Tässä yksilössä on vähän enemmän punertavuutta...

Amarylliksen kukkaterttu on todella painava. Ja välillä varsi kasvaa vinoon, jolloin se voi kaataa koko kasvin nurin. Kukkavarsi kannattaakin tällöin ajoissa tukea. Tai kuten alakuvassa eli amaryllis on käännetty niin päin, että se nojaa toista amaryllistä vasten. Sen voisi laittaa nojaamaan myös seinää vasten.
Suojaruukun on hyvä olla painava. Se estää koko kasvin kaatumista. Kuten Sirkalla oli käynyt...
On aina harmi jos se pääsee kaatumaan, sillä kukat menevät silloin yleensä pahasti rikki.

Amarylliksen hoito-ohjeet:

Amaryllistä kastellaan kerran viikossa lautasen kautta. Jos kastelee suoraan multaan, on hyvä varoa sipulia. Liiasta kastelusta varsi vain pitenee, mutta toisaalta jos ei kastele tarpeeksi, voivat nuput kuivua. Eli jotain siltä väliltä ; )
Kukassa ei ole tuoksua. Tosin kerrottu valkoinen amaryllis tuoksui vienosti ja tästä en tuoksua huomannut... mutta minulla oli pieni nuha.
Amarylliksen kasvineste saattaa aiheuttaa ärsytystä iholla. Syötynä amaryllis on lievästi mykyllinen eli pienen määrän syöminen aiheuttaa harvoin oireita.
.
Käväisin tänään meidän Nurmijärven torilla, kukkamyyjällä. Hänellä oli vielä mukana yksi valkoinen kerrottu amaryllis !!! Ihanaa : )
Amarylliksen säilyttämisen ohjeen löydät täältä.

13 kommenttia:

  1. Heippa!
    Ihastuttavia kukkajuttuja ja vieläkin ihastuttavampia kuvia! Edellisessä jutussasi nuo kielot hurmasivat! Tykkään kieloista ja kesällä niitä yritän lisätä puutarhassa ja muutenkin vaalia. Hauskaa joulua ja kukkien tuoksua!
    Kirjauduinpa sitten kukkafaniksesi tänne joukon jatkoksi : )

    VastaaPoista
  2. Onpa ihania!
    Mulla valkoinen yllättää, se tekee samaan kukkavarteen ainakin neljä kukkaa, kaksi on jo auki ja kaksi nupulla. Ja tuoksuu vähän;)

    VastaaPoista
  3. Tuo kerrottu kukka on todella kaunis. Yritän selvitä tämän ensimmäisen kanssa ensin tämän joulun ;)

    VastaaPoista
  4. Aivan mahtavia kukkia, ensimmäinen kuva kun tuli esille en voinut muuta kuin tuijottaa sitä niin kauniit värit ja muoto sillä on, kyllä muutkin ovat kauniita. Voi, kuinka toisilla on taito kasvattaa kukkia.

    VastaaPoista
  5. Kauniita ovat nämäkin kaunottaret liehuvissa punertavissa helmoissaan..
    Mitä olisi ilman kukkia...

    Kuusen ostimme, ei tuoksua, mutta sitäkin kaunihimpi.

    VastaaPoista
  6. Taru - tervetuloa seuraamaan blogiani ! Aion laittaa kesällä tai oikeammin alkusyksyllä jutun kielojen hyödöstä jouluksi.... ja aion myös itse kokeilla sitä : )
    Ihanaa Joulunaikaa sinullekin !

    pioni - onko tuoksuva se kerrottu amarylliksesi ? Minullakin kerrotussa valkeassa oli kevyt tuoksu.
    Amarylliksesi on varmasti upea, kun kaikki kukat ovat auki. Minusta se on kyllä upea jo nupullisenakin : )

    Elisa - amaryllikset ovat kauniita ! Minulla on punaisesta jo kaksi kukkavanaa kukkineet ja lakastuneet. Nyt se lähti kasvattamaan kolmatta eli kukkia lisää tiedossa : )

    tia - siinä kukkavanassa on 5 kukkaa. Kun alunperin sipuli on iso, se jaksaa tehdä monta kukkavanaa ja vanaan viisi kukkaa... Siksi ostan amaryllikset torimyyjältämme, he kun ovat kasvattaneet ne itse, isoista sipuleista.
    Minustakin juuri tämä kukka on niin sykähdyttävän kauniin värinen.

    Sirkka - aivan ahdistaa, kun ajattelee, ettei kukkia olisi... ; )
    Mukava kuulla, että löysitte sen kuusen. Odotan innolla kuviasi siitä...

    VastaaPoista
  7. Ompas kauniin värisiä! Minä ostin eilen nupullaan olevan punaisen amarylliksen. Toivottavasti kerkeää kukkaan!

    VastaaPoista
  8. Upea väriyhdistelmä!

    Ostin kanssa nupuillaan olevan valkoisen amarylliksen, saa nähdä ehtiikö kukkaan jouluksi. Hyvä, että annoit kasteluohjeen, tietää olla tarkkana.

    VastaaPoista
  9. Mari - onneksi tässä on vielä monta päivää aattoon. Lämpimässä kukka kehittyy nopeasti. Minäkin ostin sen valkoisen kerrotun amaryllikseni nupullisena.. ja luotan, että availee jo kukkaa jouluna : )

    Sussi - tuo oli niin herkullisen värinen, että täytynee ensi syksynä etsiä muitakin jänniä värejä. Voisi vaikka kokeilla sipulista kasvatusta.
    Nämä ajatukset täytyy kyllä kirjoittaa ylös kalenteriin, muuten ne unohtuu tässä välissä ; )

    VastaaPoista
  10. Voi kun on kaunist tuo kerrottu amaryllis!

    VastaaPoista
  11. Todella upean näköinen amaryllis.

    VastaaPoista
  12. Aivan ihanan näköinen tuo amaryllis ja upeat kuvat siitä. Sain äidiltäni punaisen, mutta en saanut siitä millään kunnon kuvaa jotta ois voinu päivittä blogia.

    VastaaPoista
  13. Eve - eikö ollutkin : ) Innostuin niin, että laitoin ihan kalenteerini ylös, että muistan syksyllä tutkia sipulihinnastojen amaryllisvalikoiman...

    Hanna - näin nyt myymälässä vähän erikoisempia amarylliksiä. Olisin ostanut, mutta hinta oli kaksinkertainen verrattuna tavalliseen...

    santra - toivottavasti saat kuvattua, kun aurinko tulee näkyviin : ) Tuo kuvaus on minullakin vähän haasteellista pilvisinä päivinä. Ainoastaan työhuoneessani on riittävästi luonnon valoa päivisin : )

    VastaaPoista