sunnuntai 27. syyskuuta 2009

Puutarhasuunnittelu osa 2 - Toiveet

Puutarhasuunnittelun alkuvaiheessa listataan toiveita ja unelmia....
Mistä väreistä pitää? Haluaako puutarhaan vain tiettyjä värejä vai kaikkia värejä. Alla hempeän vaaleanpunainen jaloangervo, niin romanttinen... : )
Tarvitaanko lapsille pelinurmikkoa, hiekkalaatikkoa, trampoliinia.... ?
Vai halutaanko, että nurmikkoa ei tule ollenkaan?
Entä lempikasvit, onko niitä ? Moni on ihastunut nykyään perinnekasveihin, toiset rakastavat ruusuja. Täytyy sanoa, että minä pidän kaikista kasveista, etenkin tuoksuvista 😊

Entä kuinka suuri oleskelualue olisi hyvä, tai pitäisikö sen lisäksi olla vielä keinulle oma paikka. On aivan ihanaa kesäaamuna juoda kahvit aamuauringossa, omassa puutarhassa!

Hyötykasvit, halutaanko niitä? Päärynöitä, kirsikoita, mansikoita.... valikoimaa on paljon. Kasvimaa voi olla hyvinkin pieni, vaikka yrttiruukullinen.
Eli mitä pihalla halutaan tehdä ? Millainen puutarha miellyttäisi silmää ?
Siis listaamaan toiveita ja unelmia.
Ihan samat asiat otetaan huomioon myös fengshui-puutarhasuunnittelussa. Toimiva ja kaunis piha on hyvää fengshuita.

10 kommenttia:

  1. Niinhän se juuri menee, omien tarpeiden ja toiveiden mukaan. Oma piha alkaa vasta pikkuhiljaa hahmottua, mutta on ihanaa kun kaikki ei ole keralla ihan selvää vaan voi pikkuhiljaa rakentaa ja lisätä oman näköisiä asioita...Isommat perus linjaukset toki on tehty, mutta muuten haaveille on vielä tilaa :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos Sari tästä suunnittelujutusta!

    VastaaPoista
  3. Juu, siinä onkin pähkäilyä... Onneksi on talvi aikaa suunnitella :)

    VastaaPoista
  4. Monenlaisia asioita pitää miettiä kun suunnittelee puutarhaa. Kiitos sinulle tästä postauksesta. Paljon tuli tietoa taas!

    VastaaPoista
  5. Voi niin paljon olisi haaveita ja unelmia, kaikkia ei saa toteutettua, no voi ainakin haaveilla.

    VastaaPoista
  6. Salainen puutarha...tuntuu kiehtovalta. Paljon hempeitä kukkia, joskin jokunen väriläiskäkin saisi olla, sekä tottakai tuoksuvia kasveja, pieni lummelampi, kauniita pikkupuita, jotka kukkivat keväisin ruusunpunaisin sekä valkoisin kukin. Ruusuja, sekä vanhanajan kasveja, ym.
    Marjapensaita, yrttien tuoksuja ym.
    listaa voisi jatkaa vaikka kuinka...
    Riippuu niin paljon paikasta ja ympäristöstä, talosta ym. seikasta,..
    Paljon on maailmassa kauniita puutarhoja, jotka valloittavat ja saavat sydämeni sykkimään ja mieleni iloitsemaan!

    VastaaPoista
  7. Voi kun vielä joskus saisin isomman puutarhan, olisi niin mukava suunnitella ja miettiä...

    VastaaPoista
  8. Marianne - pihaa onkin hyvä tehdä ajan kanssa, että ehtii miettiä asioita riittävästi. Ja vanhaankin pihaan on välillä kiva tehdä muutoksia ; )

    Eve - ole hyvä! Mukava kuulla, että pidät tästä : )

    Mari - niinpä, koko pitkä talvi... Talvella on niin ihanaa katsella puutarhalehtiä ja kirjoja. Sekä unelmoida ja suunnitella : )

    Susanne - niitä asioita on kyllä aika paljon, mitä otetaan huomioon pihan suunnittelussa. Sen takia siihen on hyvä varata riittävästi aikaa...

    tia - välillä on kiva vain unelmoida, ja niitä unelmia ei ole tarkoituskaan toteuttaa ; )

    Sirkka - maailmassa on todellakin paljon ihania puutarhoja. Kaikkea ei tarvisekaan saada omalle pihalle. Muiden upeista puutarhoista voi nauttia aivan yhtä hyvin : )

    Sussi - aika moni haaveilee isommasta puutarhasta. Ja olisihan se upeaa, jos olisi huvimaja, lummelampi ja polku, joka kulkee köynnöskaarien alitse... eli lisätilaa ; )

    VastaaPoista
  9. Lähdetään siitä, että halutaan kunnon piha näin ens alkuun!!! *naurua* Hops, siihen se suunnittelu sitten tyssäsikin *huokaus* ehkä munkin päivä tulee joskus ;)

    Jos nyt pitäisi valita, niin paljon valkoista ottaisin sekä pioneja!

    VastaaPoista
  10. Fru Skrot - oih, joillakin valkoisilla pioneilla on aivan ihana tuoksu !
    Hiljaa hyvä tulee...ja pihahan ei ole koskaan valmis, niinhän sitä sanotaan ; )

    VastaaPoista