sunnuntai 23. elokuuta 2009

Buddleja eli syyssyrikkä, todellinen perhoskasvi

En ollut uskoa silmiäni, kun näin tämän syyssyrikän Kaisaniemessä. Siinä oli kymmenittäin perhosia...



Erilaiset perhoset lentelivät sen ympärillä, kukissa ja välillä levähtivät seinällä. Uskomaton näky ! Olen kyllä kuullut aiemmin, että syyssyrikkä on hyvä perhoskasvi, mutta koskaan en ole nähnyt tällaista perhosvilinää sen ympärillä.

Eilen oli pakko mennä taimimyymälään etsimään omallekin pihalle syyssyrikän tainta. Onneksi siellä oli vielä muutama hentonen taimi. Ostin yhden nupullisen yksilön.
Ensimmäiset kukat ovat melkein auki... ehkä jo huomenna riittävästi, jotta perhoset löytävät sen : )

Syyssyrikkä eli Buddleja

Syyssyrikkä eli syyssyreeni eli Buddleja on talvenarka. Menestyy ulkona (I-II)vyöhykkeellä suojattuna. Eli tämä merkintätapa tarkoittaa sitä, että näilläkin vyöhykkeillä epävarma talvehtija. Itse aion talvettaa sen kellarissa.
Buddleja viihtyy auringossa ja tuoreessa eli kosteudeltaan tavallisessa maassa. Maan on hyvä olla läpäisevää eli ei savimaahan. Muutenkin tuulensuojainen ja lämmin paikka takaa hyvän kukinnan ja paljon perhosia.
Syyssyrikkää kannattaa lannoittaa kunnolla.
.
Lisäys 15.7.2010 Syyssyrikkä talvehti todella hyvin kellarissa ja kasvaa komeasti. Kohta aukeavat ensimmäiset kukkatertut : )

20 kommenttia:

  1. Tuollainen syyssyrikkä olisi ihana omalla pihalla perhosia houkuttelemassa.
    Keskimmäinen perhoskuva on todella kaunis!

    VastaaPoista
  2. Minäkin haluan perhoshoukuttimen pihalleni ;-) Ensiksi haluan ja sitten vasta mietin mihinkä sen laitan en koskaan opi.

    VastaaPoista
  3. Olisihan tuoolainen perhoskukka mukava omassakin pihassa, muta jos on noin arka ei edes mielikuvituksessa kannata istuttaa. Meilläkin puutarhassa on tavallista enemmän perhosia tänä vuonna...

    VastaaPoista
  4. Näyttää kauniilta syyssyreeniltä. Ja vielä perhosia. Toivotaan, että talvehtiminen onnistuu.

    VastaaPoista
  5. iiks, miten ihanaa perhosten lepattelua ! Toivotaan että saat oman kasvisi talvehtimaan.
    Mukavaa sunnuntaita !

    VastaaPoista
  6. Syyssyrikkä on ihana, olen nähnyt niitä paljon Englannissa ja sielläkin perhoset olivat ympärillä. Täällä puolestaan on yksi naapuri onnistunut talvehdittamaan sitä varastossa.

    VastaaPoista
  7. Punahattu on myös perhosten lemppareita, ainaskin meidän punahatuissa vierailee tosi paljon nokkosperhosia ja harvakseltaan muitakin.

    VastaaPoista
  8. Susanne - odottelen niin, että perhoset sen jo löytäisivät ; ) Mutta vielä ei kukat ole kunnolla avautuneet...

    tia - ehkä se juuri onkin se suurin nautinto ; ) Ei aina tarvitse olla niin järkevä... : )

    RANTAPUIKKO - on se niin arka, että ankarana talvena varmasti kuolee meillä. En viitsi ottaa riskiä, vaan kasvatan sitä ruukussa kesän ja talvetan kellarissa.

    arleena - sitä minäkin toivon, että kellari on sille sopiva paikka. Sen tietää vasta kun kokeilee : )

    Marianne - olin avain ihmeissäni siellä Kaisaniemessä. Niitä perhosia piti ihan väistellä, niin lentelivät pensaan lähellä villisti.
    Mukavaa sunnuntai-iltaa sinullekin !

    Sussi - kuulostaapa lupaavalta, jos joku on saanut sen säilymään talven yli varastossa. Ei taida sitten vaatia kovin ihmeellisiä niksejä.
    Englannissa syyssyrikkä kasvaa varmaan toooosi korkeaksi- siis siinä on silloin paaaaljon perhosia ; )

    VastaaPoista
  9. pioni - punahattu onkin hyvä perhoskasvi. Meidän punahatut ovat aikaa myöden kaikki kuolleet. Voisikin kylvää taas uusia...

    VastaaPoista
  10. Perhosia....niillä meilläkin lentelee ja et usko, kun kamerani oli ylhäällä, niin eilen olisin saanut pariskunnasta tai olivatko kenties parhaat ystävykset...suloisia kuvia, kun kuiskuttelivat toisilleen...olivat valkoisia:))

    Ihanat kuvat, joita oli ilo siemailla!

    VastaaPoista
  11. Sirkka - kiitos! Olipas suloiset perhoset : ) Meilläkin on valkoisia perhosia Kuupuutarhassa eli valkoisten kukkien puutarhassa, hauskasti ; )

    VastaaPoista
  12. Aivan outo kasvi tuo syyssyriiä. Onko jotain sukua syreenille? Ihanan paljon perhosia :)

    VastaaPoista
  13. Mari - se on niin talvenarka, että sitä näkee tosi harvoin meillä Suomessa. Vaikka nimi onkin syyssyreeni ei ole mitään sukua syreeneille. Se on yksi parhaimmista, ellei jopa paras, perhoskasvi. Ihana : )

    VastaaPoista
  14. Ihania nuo perhosia houkuttelevat kasvit ja tuo syyssyrikkä on minulle aivan uusi ihastuttava tuttavuus, kuten oli yhdellä naapurillamme tapaamani purppuralatva, joka myös oli perhosia täynnä.
    Tuo purppuralatva on mahdottoman kaunis pensas ja jostakin yritän sen hankkia kyllä pihalleni.

    VastaaPoista
  15. Nina - siellä Kaisaniemessä oli myös punalatvoissa jonkun verran perhosia. Marjapuuronpunaisessa oli eniten perhosia ja purppuranpunaisessa tosi vähän.
    Se on suhteellisen yleinen perenna. Toivotaan, että löydät sen : )

    VastaaPoista
  16. Hei!
    Olemme koonneet Huiskulan sivuille listan suomalaisista puutarhablogeista ja sivusi on mukana tässä joukossa. Etsimme samalla myös vuoden 2009 parasta puutarhabloggaajaa.

    Voit käydä tutustumassa kerämäämme blogilistaan ja äänestää omaa suosikkiasi. Halutessasi voit myös kertoa kilpailusta blogissasi ja imuroida bannerin houkutellaksesi lukijoitasi äänestämään juuri sinua.

    Vuoden paras blogi palkitaan tammikussa huippuluokan Canon digipokkarilla ja äänestäjät voivat myös osallistua kukkapalkintojen arvontaan.

    Löydät blogikisan sivun ja bannerit osoitteesta www.huiskula.fi/blogit

    Aurinkoista syksyä hienon harrastuksesi parissa.

    Terveisin
    Huiskulan väki

    VastaaPoista
  17. Ihan uteliasuuttani kysyn. Kuin sun Syrikkä meni talven yli? Miten sen säilytit?

    VastaaPoista
  18. Amalia - syrikkä säilyi todella hyvin pimeässä kellarissa. Välillä se sai hieman vettä, ettei multa vain kuivunut kokonaan.
    Keväällä siitä leikattiin versot lyhyemmiksi ja siirrettiin sisälle ikkunalle. Lämpiminä päivinä se sai olla ulkona. Yöpakkasten loputtua syrikka sai jäädä ulos myös öiksi ; )
    Nyt siinä kohta aukeaa ensimmäiset kukkatertut. Näyttää muuten pitävän tästä kuumuudesta ja auringosta : )

    VastaaPoista
  19. Hei! Googlettamalla löysin tämän vanhan postauksesi. Tiedustelisin täytyykö tätä kasvia tukea jotenkin vai seisooko se omilla jaloillaan? Istutin juuri kaksi pientä, ja toiveet ovat korkealla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Me ei olla koskaan tuettu sitä mitenkään. Se kyllä pysyy pystyssä, vaikka sen oksat ovatkin hieman alaspäin kaartuvia. Sellaisena se on kauneimmillaan :)
      Tsemppiä syrikoillesi!

      Poista