lauantai 30. toukokuuta 2009

Valkoisten kukkien puutarhassani

Suunnittelin eilen, mitä kertoisin Valkoisten kukkien puutarhasta eli Kuupuutarhasta Billnäsissä. Olen ensi viikonlopun Billnäsin puutarhatapahtumassa. Mikäli tulet tapahtumaan, käy ihmeessä moikkaamaan osastolla D15( Puutarha Studio sekä Puutarha ja Hyvinvointi-akseli). Olisi kiva nähdä teitä muita bloggaajia ihan kasvotustekin : )

Alla on kuva ukkolaukasta, joka on levinnyt itsestään siemenestä. Tämä kuva ei ole varsinaisesta valkoisten kukkien puutarhasta ; )


Eilen valkoisten kukkien puutarhani eli kuupuutarha näytti tältä. Valkeat liljatulppaanit olivat avautuneet. Tulppaaneja on tässä kohdassa kahta eri lajiketta.

Tässä lähikuvaa valkoisemmasta liljatulppaanista. Liljatulppaanit ovat kukkimisajankohdaltaan myöhäisiä tulppaaneja. Nämä ovat aivan ihania : )

Tietysti kuupuutarhaan kuuluvat lyhdyt.
Seuraavaksi aukeaa loistokärhöistä ensimmäiset nuput, jos sää jatkuu näin lämpimänä. Ostin keväällä yhden kärhön lisää, eli innolla odotan, sen ensimmäistä kukkaa : )

19 kommenttia:

  1. Puutarhatapahtumaan olisi kiva päästä mukaan, mutta tällä kertaa viikonlopulle on jo muuta ohjelmaa. Tulisin ilman muuta heippaamaan jos olisin siellä.

    VastaaPoista
  2. Kuupuutarhassasi on kaunista!
    Liljatulppaani on kaunis. Lyhdyt näyttävät myös upeilta tuolla.
    Tekisi mieli istuttaa tulppaaneja syksyllä, mutta meillä myyrä söi entisetkin tulppaanit. Ajattelin laittaa narsissia enemmän kun sen myyrät jättivät syömättä.

    VastaaPoista
  3. Ihania nuo liljatulppaanit, varmaan niitä on syksyllä ostettava ja istutettava, vaan taas että mihinkä ;-)

    VastaaPoista
  4. Upeita. Täytyypä istuttaa valkoisia tulppaaneita syksyllä.

    VastaaPoista
  5. Rakastan tulppaaneja ja valkoisen ystävänä nämä sinun tulpaanisi näyttävät erityisen kauniilta. Pidän myös tuosta lajikkeesta, jossa kukinto on kauniin kellomainen ja siro.

    VastaaPoista
  6. arleena - minustakin nämä ovat sykähdyttävän upeita : )

    Marianne - olisi kiva nähdä täältä blogimaailmasta tuttuja kommentoijia : ) Ehkäpä joskus...

    Susanne - kiitos ! Narsissitkin ovat upeita. Minulla on kuupuutarhassa myös valkoisia narsisseja toisessa kohti. Ne kukkivat hieman ennen näitä myöhäisiä tulppaaneja.

    tia - tuttu ongelma ; ) No, aina kuitenkin paikka löytyy jostain ja jos keväällä huomaakin paikan huonoksi, aina voi siirtää... Eikö niin sanotakin, että puutarha ei ole koskaan valmis ; )

    Sussi - itsekin yllätyin niiden kauneudesta. Tuonne väliin kun vielä saisi valkoisia helmililjoja...

    Sari - kellomainen tulppaani kuuluu liljatulppaaneihin. Ne ovat suosikkejani tulppaaneista, tällä hetkellä ; )

    VastaaPoista
  7. Kiva seurata sinun valkoista puutarhaasi... jospa mullakin joskus ;)

    VastaaPoista
  8. Ainosofia - taidanpa laittaa tänne kuvia Kuupuutarhastani pitkin kesää. Tuo olikin hyvä idea !

    VastaaPoista
  9. Ihana!:) Ai ukkolaukka on tuo "pallo"kukka.. :) Kiva tietää,olin ihan unohtanut!Valkoinen on minunkin suosikkilistallani,kun syksyllä istuttelen kevätsipuleita!:)

    VastaaPoista
  10. Ihanat tulppaanit ja tuota ukkolaukkaa olen haaveillut myös...

    VastaaPoista
  11. sarppa - ukkolaukat kukkivat nyt, ainakin aurinkoisella paikalla. Tässä juuri suunnittelin ensi syksyn sipulikukkaostoksiani. Täytyy vielä kirjoittaa ylös, että muistan ; )

    leena - ukkolaukka on helppo ja varma sipulikukka aurinkoon ja puolivarjoon. Sen lehdet alkavat kellastua heti, kun kukka alkaa kuihtua...

    VastaaPoista
  12. Valkoiset kukat ylipäätänsä ovat minusta ihastuttavia..useinkin olen miettinyt pelkkää erisävyistä valkoista, mutta ei onnistu, koska olen istuttanut jo muita sävyjä..ja unikotkin lisäääntyvät päivä päivältä ..keltaisina, oranssina..vaikka olen istuttanut pelkkiä valkoisia, sekä myös minusta on tavattoman hauskaa leikitellä väreillä..ja rakastan tiettyjä värejä...sekä kukkia ja niiden lehtiä.

    jos olen paikalla tulen moikkaamaan D15 osastolle.

    VastaaPoista
  13. pioni - kiitos !

    Sirkka - tuo Kuupuutarhani on vain osa muuta puutarhaa. Rakastan kaikkia kukkia, joten kaiken värisille tulee löytyä tilaa, muualta ; )
    Ehkäpä nähdään...

    VastaaPoista
  14. Valkoinen on kaunista! Olisi kiva tulla moikkaamaan sinua sinne Billnäsiin, mutta matka täältä pohjoisesta on hieman liian pitkä. Paikka on kyllä ihastuttava, kävin taimistolla ensi kertaa pari kesää sitten. Loppukesästä aion mennä käymään kun lomaillaan sillä suunnalla:)

    VastaaPoista
  15. Voi Billnäsiin minullakin matkaa aika reippaasti eli haaveeksi vaan jää. Kuupuutarhasi kuulostaa tosi mielenkiintoiselta. Onko sulla jossain postauksessa lajilistaa siitä tarkemmin? Nuo liljatulppaanit ovat kyllä todella kauniita, menevät heti hankintalistalle kuten ukkolaukatkin ;)

    VastaaPoista
  16. Satu - minuakin kiinnosti tuo Billnäsin taimisto, valitettavasti en sinne nyt ehtinyt. Täytynee käydä siellä myöhemmin kesällä...

    kati - lajilistaa kasveista en ole laittanutkaan vielä tänne. Täytyypä harkita asiaa... Pidän puutarhakursseja myös Kuupuutarhasta.

    Sarppa - kiitos ! Olen itsekin aivan ihastunut Kuupuutarhaani : )

    VastaaPoista